Käsityö on elämäntapa ! (?)

Opetus- ja kasvatusfilosofiani - opettajan käyttöteoriat

Opetus ja sen tutkimus -kurssilla olemme juuri pohdiskelleet omia henkilökohtaisia käyttöteorioita omassa työssämme. Listasimme erilaisia ajatuksia, joita opetus meissä herättää - melkolailla ajatuksenvirtatekniikalla. Seuraavassa esittelen tärkeimmät omat käyttöteoriani sekä valotan oman kasvatusajatteluni taustoja ja lähteitä.

• Käsityön erilaisten tekniikoiden oppiminen on tärkeää.
• Oppilas motivoituu paremmin pystyessään soveltamaan jo oppimaansa.
• Kun oppilaat pystyvät neuvomaan ja opettamaan toisiaan, syntyy kannustava ilmapiiri ja oppiminen syventyy.
• Opetuksessa pitää löytää jokaisen oppilaan omat vahvuudet.
• Ryhmädynamiikan parantaminen vaikuttaa oppimisympäristöön; oppilaat rohkaistuvat toteuttamaan itseään suunnittelussa.
• Käsityön opetusta on helppo integroida muihin oppiaineisiin; näin opitaan mielekkäiden kokonaisuuksien kautta.
• Opetuksessa on hyvä ottaa huomioon myös erilaisia ekologisia ja teknisia seikkoja; kierrätys, uudet innovaatiot, TVT.
• Erilaisten materiaalien kokeilu ja tuntemus edistävät oppimista ja motivaation syntyä käsityössä.
• Käsityö ja sen opetus tulisi nähdä eräänlaisena elämäntapana, pyrkimyksenä flow-ilmiöön.
• Oppilasta tulee kannustaa oman identiteetin löytämiseen, persoonallisten ratkaisujen tekemiseen ja kasvun tukemiseen.

Olen pitänyt omaa työskentelyäni käsitöiden parissa elämäntapana jo alakoulusta lähtien. Äitini opetti minulle kotona kaikki tärkeimmät käsityötekniikat, kuten neulomisen, virkkaamisen ja ompelun niksit. Opin neulomaan jo ennen kuin osasin lukea, ensimmäiset villasukat sain aikaan kantapäineen kaikkineen mennessäni toiselle luokalle ja ensimmäinen villapaita (jossa käytin jopa intarsiatekniikkaa) valmistui kolmannella luokalla.

Varsinkin lankatyöt ovat olleet lähellä sydäntäni, mutta myös uutta oppiessani ja huomatessani pystyväni tulkitsemaan käsityölehtien ohjeita (siis alakoululaisena) rohkeus kokeilla ja etsiä uutta on kasvanut. Suuri esikuvani kaikessa tässä on ollut äitini, joka on sekä opettanut että kannustanut eteenpäin valitsemallani tiellä. Tosin äiti ei ollut aina yhtä innoissaan, kun pilkoin hänen hankkimansa langat nukkien peruukeiksi ja testailin erilaisten materiaalien ominaisuuksia.

Opiskelin Kuopion muotoiluakatemiassa artenomiksi, valmistui vuonna 2002 tekstiilimuotoilun osastolta pääaineenani kudonta. Ammattikorkeakoulussa opiskelu vain syvensi identiteettiäni käsityöläisenä sekä antoi rohkeutta sekä omaan ilmaisuun että erilaisten tekniikoiden soveltamiseen. Myös vaihto-opiskelu ulkomailla antoi paljon tietoutta tietokoneavusteisesta suunnittelusta ja muualla käytössä olevista tekniikoista ja laitteista. Esimerkiksi Englannissa ei käytetä lainkaan meidän tuntemiamme laakakangaspuita kudonnassa, vaan tyypillisimpiä ovat jacquardpuut (tai niiden yksinkertaisemmat muunnokset) reikäkortteineen.

Oma opettamiseni on melko tekniikkalähtöistä, sillä uskon, että juuri tekniikoiden ja materiaalien tuntemus saa ihmiset innostumaan soveltamisesta etsimään itsennäisesti uutta ja käyttökelpoista ympäristöstään. Toisaalta, samalla tavalla, kuin itse olen oppinut käsityöstä, en toki usko kaikkien innostuvan. Käsityö on kumuloituva aine; ensin on opittava perusteet, joiden päälle voidaan lähteä etsimään uusia ideoita ja sovellutuksia.

Tärkeää käsityön luonteessa on mielestäni myös se, että opitaan auttamaan muita. Kun yhdessä tekeminen koetaan mukavaksi, voidaan oppia myös ongelmanratkaisua ja pohtia asioita yhdessä - spontaanisti. Tekeminen pitäisi kokea rentouttavana, ei kilpailemisena, kuka tekee minkäkin asian nopeimmin. Omien ideoiden toteuttaminen ja rohkeus tehdä persoonallisia töitä pitäisi olla käsityötuntien tärkeysjärjestyksessä melko korkealla. Kädentaitojen harjaantuessa paranee moni muukin taito.

Hyvään opettamiseen kuuluu mielestäni edellä mainittujen seikkojen lisäksi oppilaiden tasapuolinen kohtelu, reiluus ja erilaisuuden huomioon ottaminen. Opettajan tulee olla perillä aineestaan, ei vain toimia asiantuntijana, vaan innostuneena esimerkkinä. Tavoitteena tulisi olla itseilmaisun kehittäminen, omien vahvuuksien löytäminen ja itsetunnon kasvattaminen - kaiken kaikkiaan kasvaminen ihmisenä. Oppilas ei ole ainoastaan oppijan roolissa; hän on myös kanssakulkija sekä myötäeläjä, ryhmän jäsen, joka auttaa ja neuvoo muita omien kykyjensä mukaan.

Erilaisten oppijoiden kohtaaminen käsityön opetuksessa tulee aina vain ajankohtaisemmaksi, koska nykyisin viidenneksellä oppilasaineksesta on diagnosoitu jokin oppimisen vaikeus. Samat asiat eivät ehkä vaikeuta oppimista taito- ja taideaineissa kuin esimerkiksi reaaliaineissa, mutta samantyyppisiä asioita on otettava huomioon. Vaikkapa tehtävien annossa tulee olla tarkkana, että viesti menee perille, mittaaminen voi olla hankalaa matemaattisuutensa vuoksi ja erilaiset motoriset ongelmat tuovat haastetta opettajan työhön. Näistä kuitenkin on koulun arjessa selvittävä ja lisättävä koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Joskus työelämässä on muitenkin kummastuttanut se, ettei oppilaidet diagnoosit ole kulkeutuneet aineenopettajien tietoon, ja esim. kuullunymmärryksen häiriöt jääneet huomioimatta.

Kaiken kaikkiaan toivon, että oppilaani saavat kokea edes ajoittain käsin tekemisen iloa. Käsityöt ovat laaja toimintakenttä, jossa koskaan ei ole valmis ja täysin oppinut. Uusia haasteita löytyy varmasti, kunhan niitä on halukas etsimään.

Alle 3-vuotiaan sopiva/ epäsopiva kasvu- ja hoitoympäristö

Kvali2/ Analyysiharjoitus/ Esiymmärryksen reflektointi

Pieni lapsi on herkkä otus, joka kaipaa hoivaa, huolenpitoa ja turvallisuutta; näiden kaikkien kolmen seikan pohjalle tulisi rakentaa myös alle 3-vuotiaitten sopiva kasvuympäristö. Nykyisin vanhemmat tai vanhempi saa viettää vanhempainvapaataan lapsen kanssa lapsen ollessa alle vuoden vanha, mutta tämän jälkeen tilanne usein muuttuu; joko vanhempi jatkaa itse lapsen hoitamista kotona tai lapselle osoitetaan paikka kunnallisesta tms. hoitopaikasta.

Jokaisen lapsen vanhempi on ammattilainen lapsensa hoidossa (ainakin näin pitäisi olla), myös hoitopaikkojen henkilökunnan tulisi olla alalleen sopivaa ja koulutettua.

Mitä lapsi siis tarvitsee..? Turvalliset puitteet, lämpöä sekä fyysisessä että psyykkisessä mielessä sekä toisia ihmisiä ympärilleen. Kauhuissamme olemme saaneet lukea lehdistä kauhutädeistä, jotka ovat kohdelleet hoidettaviaan kyseenalaisin keinoin pakkosyöttämättä tai -nukuttamalla. Tällaista ympäristöä lapsoset siis tuskin tarvitsevat itselleen; kyseessä on siis epäsopivat hoitokeinot.

Alle 3-vuotias on vielä täysin riippuvainen toisista ihmisistä ja siis heidän armoillaan. Silloin kuitenkin jo aloitetaan oppiminen: miten toimia ryhmässä muiden ryhmän jäsenten kanssa, miten saada äänensä kuuluville ja näin kenties vaikuttaa omiin asioihinsa. Pieni lapsi nähdään usein olentona, jota tulisi kaikin keinoin vielä varjella pahalta maailmalta. Tässä vaiheessa luodaan kuitenkin pohja tulevaisuuden sosiaalisille taidoille ja luonteenpiirteille. Lapsen on opittava melko pian olemaan sekä yksilö että ryhmän jäsen.

Mutta millainen tulisi hyvän kasvu- ja hoitoympäristön olla fyysisesti? Itse sanoisin tähän, että samanlainen kuin itselläni; oma koti maalla, äiti kotona kouluikään asti, sisaruksia ja ystäviä ympärillä. Itselläni ei ole minkäänlaista omaa kokemusta päiväkodissa tai -hoidossa olemisesta, ei aamu- tai iltapäivätoiminnasta, sillä äitini piti huolta meistä lapsista kotona. Kasvoimme itsenäisiksi ja vahvoiksi persooniksi, mutta ryhmätyötaidoissa lienee kuitenkin parantamisen varaa.

Kunnalliset tms. päivähoitopaikat lienevät myös hyviä kasvualustoja lapsille, kelpuutetaanhan niihin vain “kunnollista” henkilökuntaa. Mutta pidetäänkö silloin lapsista huolta ikään kuin liukuhihnalta, tiettyjen oppien, sääntöjen ja tutkimustulosten mukaan?

Mutta oli kasvupaikka mikä tahansa, lapsille on tarjottava rauhoittavia rajoja, vankkaa turvallisuutta, rohkaisua kasvussa yksilöksi ja mukautuvuutta ryhmän jäsenenä. Näillä eväillä syntynee ihan mukavia ihmisiä. :)

Kokemuksia TVT:n käytöstä

Ia Omat kokemukseni tvt:n käytöstä

Ensimmäisellä vuosikurssilla osallistuin TVT-kurssille. Se osoittautui melko antoisaksi ja kiinnostavaksi, vaikka olinkin jo tehnyt vuosia töitä tietokoneella ja pohjalla oli graafikon tutkinto. Olen askarrellut web-sivustoja, tehnyt runsaasti kuvankäsittelyä ja graafista suunnittelua alan ohjelmilla. Sen vuoksi Word-ohjelman ominaisuuksien läpikäynti ei oikein aluksi tuntunut järkevältä yliopisto-opiskelulta.
Mutta sitten kokeiltiin äänenkäsittelyä ja videoiden editointia. Pääsin uuteen maailmaan! Tosin ohjelmien kokeilu jäi vielä lapsen kenkiin, mutta nyt ainakin tiedän, millaisia työkaluja on käytettävissä. Tuon samaisen kurssin hedelmänä syntyi myös tämä blogi, johon olen aina silloin tällöin muistanut käydä kirjoittelemassa tunnelmiani.
Varsinainen kurssityöni oli wiki-sivuston kirjoittaminen. Mielestäni olin aika pitkään pystynyt välttämään nämä blogit ja wikit, mutta nyt minulla on molemmat. Wikin kirjoittaminen lähti käyntiin lukion kuvataiteen verkkokurssin suunnittelusta. Työskentelin viisi vuotta Simpeleellä kuvataiteen tuntiopettajana opettajaopintojeni ohella. Alun perin olin tekemässä Saimaan oppimisverkolle taidehistorian verkkokurssia Venla-oppimisympäristöön, mutta päädyin sitten kirjoittamaan kurssin wiki-muotoon. Työ on vielä kesken, ja keskeneräiseksi se taitaa jäädäkin, sillä wiki ei ole koskaan valmis vaan sitä päivitetään ja laajennetaan jatkuvasti. Kuvataide-wikini löytyy osoitteesta: kuvataide.pbwiki.com

Nyt on useampi vuosi mennyt tuosta ensimmäisestä kurssista ja paljon olen oppinut lisää. Googlen palvelut suorastaan pyörryttävät - niihin olen tutustunut vain pintaraapaisun verran. Docs, Earth, Maps, Sketch up, Art Project... Vaikka kuinka paljon erittäin käyttökelpoisia työvälineita niin ihan tavalliselle pulliaiselle kuin opettajallekin. Lisäksi mukaan on tullut Second Life -virtuaalimaailma vain muutamia mainitakseni.

Ib Oma kokemukseni tvt:n opetuskäytöstä

Hienoin muisto TVT:n oppilaskäytöstä oli internetin saapuminen lukioomme Parikkalaan vuonna 1996. Se oli tarkoin varjeltu ihme ATK-luokkamme yhteydessä - mystinen punainen puhelin lasikopissa, johon ei ollut asiaa ilman opettajan läsnäoloa. Sitten abivuonna pääsimme tutustumaan siihen tehdessämme maantiedon esitelmää - ja päädyimme CIA:n sivustoille etsimään päivitettyä tietoa Nigeriasta. Olo oli kuin salaisella agentilla...
Työelämässä en tulisi enää kovinkaan hyvin toimeen ilman tietokonetta ja oheislaitteita. Käytän opetuksessa paljon nettimateriaaleja, dataprojektoria sekä digikameroita ja skannereita. Smartboard on tullut jo hieman tutuksi ja opetusharjoittelussa suorastaan rakastuin dokumenttikameraan. Tietokoneella pyörivät niin diat kuin dvd-elokuvatkin! Paljon on menty eteenpäin, mutta jatkuvaa päivitystä tarvitaan.

IIa Tämänhetkinen tietoni tvt:n opetuskäytössä (mitä tiedät tvt:n opetuskäytöstä?)

Edellä mainitut välineet eivät tietenkään löydy vielä jokaisesta suomalaisesta luokkahuoneesta, mutta onneksi oppilailla on pääsy tietokoneelle jokaisessa koulussa. Itse olen pyrkinyt päivittämään tietojani määrätietoisesti esimerkiksi sosiaalisen median opetuskäytön suhteen. Digikuvaus ja videoiden teko on jo arkipäivää, youtubesta löytyy oppilaiden tuottamaa materiaalia. Suhteellisen monella oppilaalla on kännykkäkamera, joten kuvaa voidaan tuottaa helposti. Kasvatustieteen perusopintoja suorittaessani pyrin ottamaan mahdollisimman paljon verkkokursseja, onneksi niitä oli tarjolla!

IIb-c Tämänhetkinen taitoni ja omat kokemukseni tvt:n käytöstäomassa opetuksessani (jos omaat sellaisia)

Kuten jo mainitsin, olen käyttänyt oppilaitten kanssa blogeja ja wikiä, videon muokkausta ja muuta sisällön tuottamista. Suunnittelimme oppilaiden kanssa vektorigrafiikkaohjelmalla paikalliselle paperiliiton yhdistykselle viirin, suunnittelimme Comenius-projektimme lopputuotteeksi kirjan taiton painovalmiiksi, teimme esittelyn koulusta videona yms. Paljon erilaista sisällön tuottamista voi tehdä pienin resurssein, mutta harvoin pienissä kouluissa on useampaa tietokoneluokkaa. Digikuvapäiväkirjan teko on ollut myös hauskaa ja verkkokurssitkin on sujuneet mukavasti wikin avulla. Vierailimme myös Second Lifessä ja kävimme Kiinan muurilla ja Notre Damessa. Facebookissa jaoin tietoa valvontaluokkani oppilaille, FB olisi muutenkin hyvä väline pedagogiikkaa ajatellen, koska siellä on jo paljon porukkaa ennestään.
Kokemukseni mukaan oppilailla menee hieman aikaa totutella käyttämään TVT:tä kaikissa aineissa, koska opetus on vielä pitkälti luentopitoista, varsinkin vanhemmilla kolleegoillani (oma mielipide). Kouluille pitäisi saada paljon enemmän läppäreitä tai minitietokoneita, joiden turva-asetukset eivät olisi niin tiukat ja ohjelmavalikoima rajallinen (ilmaiset lisenssit, office-paketti roskiin...!!!)
Itse tarvitsisin harjaannusta paljon enemmän 3D-mallinnuksessa, mutta muuten pärjäilen ihan mainiosti!

III Visioni tvt:n opetuskäytöstäni tulevaisuudessa (Miten kuvittelet, että voisit käyttää tvt:tä tulevaisuudessa? Näitä ei tarvitse vielä osata.)

Kamerakännykät ja oppilaiden omat kannettavat laitteet pitäisi ottaa selkeämmin mukaan opiskeluun; he ovta tottuneet käyttämään niitä, miksei siis tuttuja laitteita voida hyödyntää.? Lisäksi sosiaalista mediaa tullaan varmaan hyödyntämään enemmän ja miksei Second Lifessä voisi olla paljon nykyistä enemmän luentoja. Varmasti olisivat paljon kiinnostavampia kuin etäyhteyksien päässä oleva opettajan naama ruudulla.
Mallinnusohjelmia tai vaikkapa virtuaalimaailmoja voisi käyttää tuotesuunnitteluun (TS, TN) tai vaikkapa kokonaisen teoksen tuottamiseen (KU). Periaatteessa kaikki riippuu paljon opettajan omasta innostuksesta ja osaamisesta, sekä tietysti resursseista. Toisaalta välineiden ostaminen ei tee ketään autuaaksi, vaan TVT pedagogiikan koulutukseen olisi myös satsattava reilusti! Myöskin kaikki opettajat pitäisi velvoittaa opiskelemaan ja käyttämään uutta, eikä vetoamaan eläkepäivien lähestymiseen!

IVa Mikä on mahdollisesti vaikuttanut siihen, että vastauksiisi on tullut jotain uutta ja /tai jokin näkökulma on muuttunut, tai miksi mitään uutta ei ole tullut. Listaa 5 tärkeintä vaikuttanutta tekijää.

1) oman tietotaidon kasvaminen (ohjelmat, välineet, muut työkalut)
2) kokemus opettajana
3) kokemus nörttinä
4) “nörtti”kaverit ja hyvät vinkit heiltä
5) uteliaisuus ja jatkuva halu kehittyä

IVb Miten voin saavuttaa kohdassa III esittämäni vision?"

No lisää niitä resursseja (välineitä, koulutusta), TVT:n arvostus hyvänä työvälineenä JOKA aineessa, opetus/ oppimiskulttuurin muuttuminen

Lukukaudelle 2011-12

Jaahans..

Ehkä olisi jo aika tämän lukukauden osalta aktivoitua takaisin blogien maailmaan.. Uudet haasteet odottavat, eikä se iso G eli gradu ole ehkä niitä pienimpiä.
Mutta tärkeintä on nyt kuitenkin se, että nyt on kenties mahdollisuus keskittyä opintoihin huomattavasti täysipainoisemmin, koska töitä ei tarvitse tehdä niin paljon kuin aiemmin. Joten eipä muuta kuin askartelemaan!

Kauan eläköön työn ohessa opiskelu

Työhyvinvointi ja opiskelu

En voi välttyä käsittelemästä ammatillisen kasvun välitehtävissä yhtä lempiaiheistani, nimittäin työelämän ja opiskelun sovittamista yhteen. Olen joutunut/ saanut kirjoituksissani lähes poikkeuksetta pohdiskella asiaa, joka on tällä hetkellä suuri elämäni ”nimittäjä”. Mutta olenko työssä käyvä opiskelija vai työn ohessa opiskeleva työläinen..?

Opiskeluaikainen työhyvinvointi – mitähän se mahtaa tarkoittaa..? Ensimmäinen opiskeluaikani oli vajaat kymmenen vuotta sitten, jolloin olin nuori opiskelija; sellainen, joka valmistuu oppilaitoksestaan ajoissa eikä käy juuri töissä kuin kesälomansa aikana. Äiti ja isä kustantavat osan taskurahasta ja lähettävät maailmalle säkillinen perunoita rinkassa. Nykyistä opiskeluaikaani tähdittää enemmän kiire ja stressi, joita aiheuttaa tietysti työelämän paineet. Kun aloitin opiskeluni Savonlinnassa, ajattelin iloisesti, että ”kyllähän” yliopistossa voi suorittaa kursseja omaan tahtiin” tai ”oman opintopolun löytäminen on lastenleikkiä työn ohessa”.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Yliopistokoulutus tuntuu olevan varsin jähmeää ja aikuisopiskelijalle ei tunnu olevan turvallista paikkaa, jossa hänen työhalujaan ei katsottaisi ainakin hieman karsaasti.

Opinnoissa jaksamisen ensimmäinen elinehto on mielestäni tietysti oma motivaatio. Miksi olen täällä..? Luulisin, että oma ala ja motivaatio opiskelulle ovat löytyneet, mutta jotenkin kaikki tuntuu niin jähmeältä. Miksi ei voida mahdollistaa nykyistä enemmän itsenäistä ja etäopiskelua! Työhyvinvointia parantaa tietysti myös erilaiset oppimisympäristöt sekä ennen kaikkea ympäröivät ihmiset. Vähän huonommassakin työympäristössä viihtyy, jos ympärillä oleva porukka on kuin yhtä suurta perhettä.

Pidän omaa työyhteisöäni erittäin paljon arvossa, sillä olen löytänyt monia hyvän porukan piirteitä ympäriltäni. Uutena työntekijänä joukkoon oli helppo ikään kuin sulautua; vanhemmat työntekijät eivät todellakaan kummastelleet uutta, intoa puhkuvaa työntekijää, vaan toivottivat tervetulleeksi. Kahvihuoneessa voi varmasti jutella kaikkien kanssa ja jokaiselta työyhteisöön kuuluvalta voi pyytää apua – ja tietää sitä myös saavansa. Työpaikan sisällä omiin asioihinsa voi vaikuttaa, kuten vaikkapa siihen, kuinka paljon vastuuta haluaa kantaa yhteisistä tiimeistä. Keskustelu ja toisten kuuleminen on yhtä tärkeää niin konfliktitilanteissa kuin palautetta jakaessa.

Tämä kaikki kuulostaa minusta hyvän työyhteisön ominaisuuksilta. Itse voi tietenkin myös vaikuttaa työhyvinvointiin oman käytöksensä ja panoksensa avulla. Kuka pitäisi siitä kahvihuoneessa juoruavasta kärttyisestä akasta, joka aina puhuu pahaa toisista heidän selkänsä takana.

Ben Furman, Tapani Ahola ja Harri Hirvihuhta kirjoittavat mainiosti kirjassaan Työpaikan hyvinvointi ja kuinka ne tehdään (2004) työhyvinvoinnissa onnistumisesta ja vastoinkäymisten ehkäisemisestä. Jos ongelmia tulee, antaa kirja myös hyviä vinkkejä ja harjoituksia myrskyjen yli pääsemiseen. Olen ollut mukana muutaman kerran koulutustilaisuuksissa, joissa ulkopuolinen konsultti on tullut tekemään kanssamme juuri vastaavanlaisia harjoitteita. Mutta miksi on pitänyt maksaa konsultille huikea palkkio, jos kirja olisi ollut meidän omissa käsissämme ja olisimme vetäneet harjoitukset itse..?

Furman ja kumppanit puhuvat kirjassaan paljon vuorovaikutuksesta ja välittämisestä. Toki on tärkeää, että kokee työyhteisössä olevansa suvereeni jäsen, jonka ei tarvitse varoa olemistaan ja työtään – eikä varsinkaan ahdistu jatkuvasti epävarman työpaikkansa puolesta. Itse en tiedä, jatkuuko työsopimukseni ensi syksynä, mutta nyt ainakin nautin työstäni ja siihen kuuluvista ihmisistä täysin siemauksin. Vuosi kerrallaan.

Toki opettajan työhyvinvointiin vaikuttaa myös muut kuin työkaverit. ”Asiakkaina” eli oppilaina voi olla hyvinkin erialisia tyyppejä; joitakin odottaa näkevänsä seuraavana työpäivänä, jotkut taas haluaisi kiertää kaukaa. Oppilaat ja heidän lähipiirinsä, perheensä ja sukulaisensa luovat koulun verkoston, jonka piirissä lopulta työskennellään. Ongelmatilanteita huoltajien kanssa tulisi harjoitella, sillä ensimmäiset konfliktit saattavat tulla ”puun takaa” ja varoittamatta. Miten silloin nuori opettaja pystyy reagoimaan oikein, kun ei vastaavista tilanteista ole oikein kokemusta. Itselläni oppi tuli kantapään kautta, mutta muutama kiukunkyynel tuli jälkeen päin tirautettua.

Oppia siis ikä kaikki, ja oikeastaan kokemuksen luoman itsevarmuuden ja oman luovuuden varassa on hyvä tehdä töitä opettajana. Tulevaisuuden haasteet ovat mitä moninaisimmat, mutta niihin on tartuttava rohkeasi. Itse muokkaamme koulujärjestelmäämme juuri siihen suuntaan kuin haluamme, joten työstä ja valitsemastamme urasta nauttimaan, hop hop!

5a-ryhmän käsityötaiturien kanssa suunniteltiin ja kudottiin upeita lautanauhoja.
Ensin jokainen suunnitteli nauhansa verkosta löytyvällä yksinkertaisella, mutta mahtavalla ohjelmalla:
http://users.jyu.fi/~perpitk/index.php?page=lautanauha/ohjelma
Jokainen oppilas valmisti itse myös omat työvälineensä eli kudonnassa tarvittavat laudat. Niitä tarvittiin 4-10 kappaletta riippuen mallista. Sitten luotiin loimet, pisteltiin ne lautoihin ja sitten ei kun kutomaan! Kudonta osoittautui mukavaksi puuhaksi eikä pienen harjoittelun jälkeen edes lautojen suunnan vaihtaminen tuottanut ongelmia. Nauhaa alkoi syntyä metreittäin...
Välillä ope yritti kertoilla myös lautanauhoihin ja rautakautiseen elämään liittyviä juttuja, mutta kyllä se aika muutenkin kivasti meni; kuultiin myös runonlausuntaa sekä laulua työskentelyn lomassa!

...Ja kuinkas sitten kävikään gradulle..?

...
Ei tässä muu auta kuin siirtää haavetta gradun aloittamisesta tuonnemmaksi. Ainakin näin virallisesti. Seminaarit järjestetään kannaltani aivan vääränä päivänä ja väärään kellonlyömään. En pysty olemaan paikalla.
Epävirallisesti toki toteutan projektiani innolla eteenpäin, nyt varsinkin siihen pystyy keskittymään perusharjoittelun ollessa kunnialla ohi.
Eteenpäin sanoi mummo lumessa!