Itseohjautuvuus ja oppimistyylit II

Oppimistyylitesti oli myös tuttu lukioajoilta. Sen tulos ei ollut yllätys: olet aktiivinen osallistuja ja käytännöllinen toteuttaja. Alla oleva kuvio kertoo selkeästi omat vahvuuteni oppimistyyleistä; teoreettinen pohdiskelu ei kerta kaikkaan vain ole minun juttuni. Tekemäni testi oli hieman erilainen kuin tunnilla toteutettu, mutta mielestäni se antaa jotain suuntaa vahvoista dimensioistani. Aktiivisena osallistujana ryhmätyöskentely on helppoa, tosin omasta mielestäni toimin samalla tavalla tehokkaasti myös yksilösuorituksissa. Ryhmätöissä pyrin tehokkaaseen työskentelyyn ja vastuun jakamiseen, mutta jos muu ryhmä ei suhtaudu tekemiseen yhtä vastuullisesti, närkästyn helposti koko porukalle. Olen myös huomannut, että pyrin toimimaan ryhmässä eräänlaisena työn aloittajana ja puhemiehenä, jotta tehtävät saadaan käytiin. Tässä tulee esiin siis käytännöllinen toteuttaja. Käytännöllisyys tosin saattaa olla joskus kaukana, kun kehittelen uusia ideoitani tai mallejani, mutta hyvän suunnittelun ja joskus yrityksen ja erehdyksen kautta mennään aina eteenpäin.

Vaikka joku voisi kutsua minua välillä vaikka ´touhottajaksi´ silti touhotukseni sivutuotteena saan myös paljon aikaan. Ongelmanratkaisu ei tuota itselleni hirmuista harmia, vaikka aina en malta ottaakaan huomioon kaikkia ongelman eri puolia. Pidän kokouksista, väittelyistä ja keskustelutilanteista, joissa todella saa vaihtaa ajatuksia, kuulla perusteltuja näkökantoja sekä nauttia hedelmällisistä ideoista. Jotenkin kun voisimme irtautua massaluentojen ikeestä, ne eivät ainakaan edesauta omaa oppimistani juuri lainkaan. Vastikään osallistuin avoimen yliopiston verkkokurssille, jonka suorittamisesti olen nauttinut paljon. Opetus tapahtui kokonaan verkossa ja nyt jälkeen päin olen palannut luentotaltiointeihin useamman kerran. Kun tekniikka antaa meille mahdollisuuden osallistua kotoamme, miksi ajaa kalliilla polttoaineella sataa kilometriä tunnin luennon vuoksi..?

Joskus tietoisesti pyrin olemaan myös tarkkailijan ja ajattelin rooleissa, mutta ne ovat minulle joten hieman epäluonnollisia. Haluan antaa varsinkin ryhmätilanteissa tilaa muiden ideoille ja jakaa ajatuksia maltillisesti muiden kanssa. Harkitseville ihmisille sattuu tuskin niin paljon kommelluksia ja erilaisia tilanteita kuin minulle, mutta uusien kokemuksien rikastuttamana menen kuitenkin aina eteenpän!

Itseohjautuvuus ja oppimistyylit

Olen aina pitänyt erilaisista testeistä, joissa joutuu pohtimaan omaa ajatteluaan, vahvuuksiaan ja työtapojaan. Nyt en puhu mistään nuorena tyttönä tehtyistä Suosikki- tai SinäMinä -lehtien innoittamista testeistä tyyliin ”millainen on ihailijasi”, vaan ongelmanratkaisua ja pohdintaa vaativista testeistä. Varsinkin aiemmin Kehitys ja oppiminen -kurssilla tekemämme Gardnerin monilahjakkuusteoriaan pohjautuva omien vahvuuksien testaus oli todella mielenkiintoinen ja antoi vastauksia kysymyksiin oman älykkyyteni vahvoista ja heikoista osa-alueista.

Etsin aluksi verkosta erilaisia itseohjautuvuustestejä. Päädyin ilmeisesti tekemään saman testin kuin HOPS-tapaamisessa olleet, sillä kyseinen testi löytyy monien yliopistojen sivustoilta ja myös osoitteesta www.edu.fi. Testin löytää ainakin Oulun yliopiston sivuilta linkitetynä (http://grundtvux.internetix.fi/fi/kyselyt/itseohjautuvuusgr/ )

Olen tehnyt vastaanalaisia testejä aiemminkin edellisissä oppilaitoksissa, myös muistaakseni silloin, kun etsin omaa alaani lukion jälkeen. Ilman testiäkin olen aina tiennyt, että olen aktiivinen ja tiedonjanoinen yksilö, tuskin pysähdyn laakereilleni lepäilemään edes eläkeiässä. Edellä mainitusta itseohjaavuustestistä sain yhteensä 167 pistettä. Tulos oli ilmeisesti hyvä, sillä testissä minimi oli 41 pistettä ja maksini 205. Mitä enemmän sai pisteitä sitä itseohjaavampi olet. Testin lopussa mainittiin myös seuraavaa:

Mikäli haluat verrata tuloksiasi muiden tuloksiin, tässä joitakin vertailulukuja. Amerikkalaiset collegeopiskelijat ovat saaneet keskimäärin 149 pistettä. Jyväksylän yliopistossa kasvatustieteen approbatur-arvosanaa monimuoto-opiskeluna suorittaneiden opiskelijoiden pisteet olivat 147-150. Erään pääkaupunkiseudun lukion abit tekivät testin ja testin keskiarvo oli alle 140.

Jotkin testin kysymyksistä olivat suoranaisia itsestäänselvyyksiä, kuten ”Tahdon oppia niin kauan kuin elän” tai ”Tiedän, milloin minun tarvitsee oppia enemmän jotain”. Toisaalta onhan kaikkien oppimisessa ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa, ennen kuin niistä koituu ongelmia ja vaikkapa oppimispelkoja. Itse olen tiedostanut jo pitkän aikaa, ettei suurten kirjallisten kokonaisuuksien läpikahlaaminen tai mieleenpainaminen ole minun juttuni; vastasin siis väittämään ”minun on vaikea ymmärtää lukemaani” totuudenmukaisesti: kyllä, joskus. Kenties siksi olenkin ajautunut aikanaan enemmän käsillä tekijäksi kuin teorioiden pyörittelijäksi; olen äärimmäisen hidas lukija, mikä seikka vaikeutti huomattavasti aikoinaan esim. valmistautumistani yo-kirjoituksiin.

Itseohjautuvuus on Knowlesin määritelmän mukaan taito havaita tarve oppia. Oppimislähteiden ja -strategioiden etsiminen, valitseminen ja soveltaminen ovat tärkeitä taitoja kaikille opiskelijoille. Itseohjautuva opiskelu on opiskelijalähtöistä, vastuullista ja taitavaa oppimista. (http://www.uta.fi/~spseve/IPOPP/johdanto3.htm) Oppimispäämääriin suuntautuminen ja omien tavoitteiden muotoileminen sekä oppimisen ja oppimistuloksien reflektointi voi tuntua aluksi vaikealta, mutta ajan kuluessa ja harjaannuksen kasvaessa siihen tavallaan kasvaa mukaan.

Omaa itseohjautuvuuttani voisin kehittää keskittymällä pienempiin kokonaisuuksiin kerrallaan. Välillä tuntuu, että minulla on turhan monta ”rautaa tulessa” enkä oikein osaa kohdistaa tarmoani yhteen asiaan kerrallaan. Ajatukseni harhailevat välillä työasioissa silloin, kun minun pitäisi paneutua vaikkapa tuotesuunnittelun tehtäviin. Toisaalta kaipaan viikko-ohjelmaani paljon erilaista tekemistä, joskus ahnehdin sitä vain yksinkertaisesti liikaa. Tällöin aikatauluni venyvät ja lepohetket jäävät turhan vähiin. Toisaalta omasta mielestäni toimin parhaiten juuri pienen paineen alla; ilmeisesti kehoni ja mieleni vaativat aina pienen annoksen stressihormoneja toimiakseen tehokkaasti. Kun saan jonkin projektin tai kirjoitelman valmiiksi, koen itsetuntoa kohottavia onnistumisen tunteita. Ne auttavat jaksamaan!