Itseohjautuvuus ja oppimistyylit

Olen aina pitänyt erilaisista testeistä, joissa joutuu pohtimaan omaa ajatteluaan, vahvuuksiaan ja työtapojaan. Nyt en puhu mistään nuorena tyttönä tehtyistä Suosikki- tai SinäMinä -lehtien innoittamista testeistä tyyliin ”millainen on ihailijasi”, vaan ongelmanratkaisua ja pohdintaa vaativista testeistä. Varsinkin aiemmin Kehitys ja oppiminen -kurssilla tekemämme Gardnerin monilahjakkuusteoriaan pohjautuva omien vahvuuksien testaus oli todella mielenkiintoinen ja antoi vastauksia kysymyksiin oman älykkyyteni vahvoista ja heikoista osa-alueista.

Etsin aluksi verkosta erilaisia itseohjautuvuustestejä. Päädyin ilmeisesti tekemään saman testin kuin HOPS-tapaamisessa olleet, sillä kyseinen testi löytyy monien yliopistojen sivustoilta ja myös osoitteesta www.edu.fi. Testin löytää ainakin Oulun yliopiston sivuilta linkitetynä (http://grundtvux.internetix.fi/fi/kyselyt/itseohjautuvuusgr/ )

Olen tehnyt vastaanalaisia testejä aiemminkin edellisissä oppilaitoksissa, myös muistaakseni silloin, kun etsin omaa alaani lukion jälkeen. Ilman testiäkin olen aina tiennyt, että olen aktiivinen ja tiedonjanoinen yksilö, tuskin pysähdyn laakereilleni lepäilemään edes eläkeiässä. Edellä mainitusta itseohjaavuustestistä sain yhteensä 167 pistettä. Tulos oli ilmeisesti hyvä, sillä testissä minimi oli 41 pistettä ja maksini 205. Mitä enemmän sai pisteitä sitä itseohjaavampi olet. Testin lopussa mainittiin myös seuraavaa:

Mikäli haluat verrata tuloksiasi muiden tuloksiin, tässä joitakin vertailulukuja. Amerikkalaiset collegeopiskelijat ovat saaneet keskimäärin 149 pistettä. Jyväksylän yliopistossa kasvatustieteen approbatur-arvosanaa monimuoto-opiskeluna suorittaneiden opiskelijoiden pisteet olivat 147-150. Erään pääkaupunkiseudun lukion abit tekivät testin ja testin keskiarvo oli alle 140.

Jotkin testin kysymyksistä olivat suoranaisia itsestäänselvyyksiä, kuten ”Tahdon oppia niin kauan kuin elän” tai ”Tiedän, milloin minun tarvitsee oppia enemmän jotain”. Toisaalta onhan kaikkien oppimisessa ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa, ennen kuin niistä koituu ongelmia ja vaikkapa oppimispelkoja. Itse olen tiedostanut jo pitkän aikaa, ettei suurten kirjallisten kokonaisuuksien läpikahlaaminen tai mieleenpainaminen ole minun juttuni; vastasin siis väittämään ”minun on vaikea ymmärtää lukemaani” totuudenmukaisesti: kyllä, joskus. Kenties siksi olenkin ajautunut aikanaan enemmän käsillä tekijäksi kuin teorioiden pyörittelijäksi; olen äärimmäisen hidas lukija, mikä seikka vaikeutti huomattavasti aikoinaan esim. valmistautumistani yo-kirjoituksiin.

Itseohjautuvuus on Knowlesin määritelmän mukaan taito havaita tarve oppia. Oppimislähteiden ja -strategioiden etsiminen, valitseminen ja soveltaminen ovat tärkeitä taitoja kaikille opiskelijoille. Itseohjautuva opiskelu on opiskelijalähtöistä, vastuullista ja taitavaa oppimista. (http://www.uta.fi/~spseve/IPOPP/johdanto3.htm) Oppimispäämääriin suuntautuminen ja omien tavoitteiden muotoileminen sekä oppimisen ja oppimistuloksien reflektointi voi tuntua aluksi vaikealta, mutta ajan kuluessa ja harjaannuksen kasvaessa siihen tavallaan kasvaa mukaan.

Omaa itseohjautuvuuttani voisin kehittää keskittymällä pienempiin kokonaisuuksiin kerrallaan. Välillä tuntuu, että minulla on turhan monta ”rautaa tulessa” enkä oikein osaa kohdistaa tarmoani yhteen asiaan kerrallaan. Ajatukseni harhailevat välillä työasioissa silloin, kun minun pitäisi paneutua vaikkapa tuotesuunnittelun tehtäviin. Toisaalta kaipaan viikko-ohjelmaani paljon erilaista tekemistä, joskus ahnehdin sitä vain yksinkertaisesti liikaa. Tällöin aikatauluni venyvät ja lepohetket jäävät turhan vähiin. Toisaalta omasta mielestäni toimin parhaiten juuri pienen paineen alla; ilmeisesti kehoni ja mieleni vaativat aina pienen annoksen stressihormoneja toimiakseen tehokkaasti. Kun saan jonkin projektin tai kirjoitelman valmiiksi, koen itsetuntoa kohottavia onnistumisen tunteita. Ne auttavat jaksamaan!