Kuten sanottua, ongelmia ja suunnanmuutoksia oli pitkin kurssin kulkua, mutta toisaalta se on itselleni todella tyypillinen tapa toimia. Tällä kertaa sormusidean hylkääminen johtui puhtaasti taidon puutteesta. Olin joskus nuorempana nähnyt vastaavanlaisen sormuksen, jollaisen halusin tehdä, mutta tuo sormus oli hopeasepän tekemä, enkä olisi saanut vastaavaa aikaan kuin pitkän harjoittelun tuloksena. Kivien hionnassa ei juuri ongelmia ollut, kiillotus oli vain aika yksitoikkoista hommaa.
Pirtojen kanssa sählääminen oli opettavaista.
Ensimmäisestä pirrasta tuli siis prototyyppi, mutta toinen onnistui sitten jo hyvin. Ja varmasti opin taas enemmän loogista ajattelua (tai jopa ajattelemaan ennen toimintaa..!). Protopirtaan tuli alalaitaan yksi ylimääräinen reikä, koska en ollut siinä vaiheessa vielä lukenut kirjallisia ohjeita; myös pirran hiominen jäi tämän takia vähemmälle. Toisen pirran tein enemmän harkiten, mutta ongelmia siinäkin tuottivat hauraat ja vääntyilevät pyöröpuikot. Halusin kuitenkin käyttää "jämälaatikossa" olevia pätkiä, joista priimaosat on jo tietysti katkottu pois. Paria kohtaa piinväleistä jouduin liimamaan ja tukemaan maalarinteipin avulla ennen poraamista, mutta muuten piit kestivät hyvin. Suurin ongelma vääntyilevistä puikoista koitui jyrsiessä. Osa puikoista oli niin ulospäin vääntyneitä, että ne uhkasivat mennä poikki jyrsimen terässä. Koristelun ongelmat jo mainitsinkin, joten niistä ei sen enempää.Pohdiskelua ja sovellusta...
Kuten jo alussa sanoin, olin kurssilla ehkä hieman erityisessä asemassa muihin opiskelijoihin nähden. Toisaalta minulle oli myös ensimmäinen kerta työstää kiveä, mutta muuten sain tehdä oikeastaan kaiken itsenäisesti. Tosin muitten käyttäessä käsityövälineitä itse työskentelin surutta konetyöstön keinoin. Määrittelin ja laiton kaikki asetteen itse, kun samaan aikaan muiden ei tarvinnut. Toisaalta tämän on tietysti perusteltavaa sillä, että olen käynyt läpi koneiden ja laitteiden työturvallisuuskoulutuksen, muut kurssilla olleet eivät saaneet käyttää niitä itsenäisesti.
Jostain syystä haluan mahdollisimman usein käyttää töissäni hukkamateriaalia; minusta käyttökelpoisen tavaran pois heittäminen on aivan kamalaa. Tässä työssä se oli osin siunaus, osin kirous. Toivottavasti kierot pyöröpuikot kestävät käyttöä seuraavat 50 vuotta (sen ikäinen on oma aiempi pirtani, mummon peruja) sillä massiivipuisesta pirrasta tuli hieman turhan painava. Puuosia olisi voinut siis ohentaa lisää höyläten.
Kokeilemistani tekniikoista ja materiaaleista ihastuin tietysti uuteen tuttavuuteen eli kiven leikkaukseen ja hiontaan. Työ ei ollutkaan kovinkaan likaista, roiskuvaa tai äänekästä. Koneet tuntuivat turvallisilta käyttää ja vaikka kynnet kokivat kohtalonsa moneen kertaan, ei naarmuja tullut vaikka välillä sormet osuivatkin kevyesti pyörivään leikkauslaikkaan. Kivitöitä voisi siis kuvitella opettavansa ainakin yläkoulun puolella, miksei myös harjaantuneille 6-luokkalaisillekin. Toisaalta kivenhionta vaatii kärsivällisyyttä, mutta lopussa se palkitaan.
Nauhapirran tekemistä voisi ajatella myöskin ylemmille luokille aina 5. luokasta ylöspäin. Välineet ovat jo siinä vaiheessa tuttuja ja varmasti erilaisia keinoja koristeluun on myös opittu. Pirran valmistaminen olisi oikeastaan hyvä tapa yhdistää teknistä ja tekstiilityötä. Itse pirtanauhan tekeminen ei ole kovinkaan vaikeaa, helpoimpia malleja olen teettänyt jo 1.-2. -luokkalaisilla. Helpompi sovellus olisi ehkä lautanauhan tekemisessä käytettävät nauhalaudat ja niiden valmistaminen samanlaisena projektina.
Ja aivan lopuksi; kuten huomataan, kuvista löytyvät ainoastaan koira- ja karhu-korut. Joulun alla halusin tietysti antaa omatekemiäni lahjoja ja päätin antaa susi-korun miehelleni ja vasikan pään kummitytölleni. Kummatkin olivat oikein mielissään lahjoistaan ja halusivat esitellä koruja kaikille. Mieheni hävitti sitten susi-rintaneulansa joulun ajan juhlinnoissa jo seuraavana päivänä, eikä vasikka-kaulakoruakaan löydy enää mistään. Valitettavasti noista töistä jäi kuvat ottamatta.. Näin käy joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti