Aineenopettajan olen työskentelyn ohjaajana mitä suurimmassa määrin. Käsin tekeminen on toisille erittäin terapeuttista, toisille taas ahdistavaa pakkopullaa. Työskentelyyn ja sen ohjaamiseen kuuluu monia osa-alueita ja rooleja, kuten seuraavat:
Työrauhan ylläpitäjä
Valitettavasti opettajalta kuluu huimasti aikaa tunnin aloittamiseen ja työrauhan ylläpitämiseen. Tutkitaan ja kerrataan, ovatko kaikki paikalla, välineet mukana ja missä vaiheessa kukin on menossa. Pienten alakoululaisten kanssa työrauhan ylläpitäjänkin on aivan erilaisessa roolissa kuin yläkoulun teinien kanssa. Opettamani aine saattaa yläkoulussa olla enemmänkin valinnaisaine kuin pakollinen, joten tällä on myös (toivottavasti) vaikutuksensa aineen opiskeluun ja työrauhan ylläpitämiseen. Kakkosluokkalaiset eivät pysty keskittymään vielä yhtä pitkää aikaa kuin vanhemmat oppilaat, joten opetustuokiot olivat lyhyitä ja taukoja runsaasti. Välillä tehtiin jotain aivan muuta ja palattiin taas ”alkuperäisen” työn ääreen.
Työrauhan ylläpitäjän täytyy olla reilu, eikä hän saa ottaa luokasta ketään erityisesti silmätikukseen. Sekä poikia että tyttöjä tulee ojentaa samoista asioista, yhtä vahvasti. Työrauhan säilyttämiseksi on erilaisia tekniikoita, jotka riippuvat myös yhteisesti sovituista pelisäännöistä. Harjoitteluluokassamme opettaja näytti luokalleen käsimerkin, josta luokka tiesi milloin on tulossa tärkeää yhteistä tietoa tai milloin vain pitää yksinkertaisesti hiljentyä kuuntelemaan. Näin opettajan välttämättä tarvitse aina korottaa ääntää, että saisi asiansa kuuluville. Tämä tosin toimii viiveellä, mutta vaikutti olevan mainio tapa.
Joskus, siis todennäköisesti päivittäin opettaja korottaa äänensä (olemme mielestäni suhteellisen kovaäänistä sakkia muutenkin), jotta saisi luokan hiljenemään. Se on perinteinen, käskyttävä tapa, josta tuskin koskaan pääsemme eroon.
Työskentelyn suunnittelija
Opettaja suunnittelee tuntinsa aina etukäteen; hänellä on tunnista etukäteen laadittu käsikirjoitus. Työskentelyä suunnitellaan opetussuunnitelman ja tietysti käytettävissä olevan materiaalin, kuten kirjojen pohjalta. Orientoivassa harjoittelussa oli mielenkiintoista suunnitella tunnin kulkua yksityiskohtaisesti alusta loppuun. Tosiasiassa olen suunnitellut tunteja hyvin erityyppisesti. Yläkoulun puolella ennen työhön tarttumista pitää tietää ensin jotain oppilaiden tasosta varsinkin taito- ja taideaineissa. Villasukkaa ei voida lähteä tekemään, jos ei ensin osata neuloa. Tämän takia tiedonvaihto ylä- ja alakoulujen välillä on ehdottoman tärkeää. Yhtenäisten peruskoulujen yleistyessä tämä ongelma poistunee osin.
Oppitunteja voi suunnitella hyvin eri näkökulmista. Opettajalla on käytössään monia oppimiseen liittyviä työkaluja ja työskentelymalleja, joita soveltaa käytäntöön. Joskus ei aina onnistu, vaikka kuinka olisi suunnitellut hyvän tunnin. Siksi opettajan täytyy olla tilannetajuinen ja soveltava ihminen, joka pystyy irtautumaan suunnitelmastaan tai muokkaamaan sitä nopeasti tilanteeseen sopivaksi.
Työskentelyn suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös eri vauhtia etenevät oppilaat. Eriyttäminen on mielestäni kuin kunnianosoitus oppilaille, jotka otetaan siis huomioon yksilöitä, ei vain yhtenä massaluokkana. Suunnittelussa otetaan siis huomioon askel askeleelta koko oppitunnin sisältö erilaisine tilanteineen kaikkineen.
Ohjeiden antaja, asiantuntijaOhjeiden antaja lähestyy monessa mielessä asiantuntijaa. Opettajalla täytyy olla selkeä kuva siitä, miten kyseisen tunnin tehtävistä suoriudutaan ja oppilas vielä oppii tekemästään. Tämä tapahtunut oppiminen jäi harjoittelun aikana hieman epäselväksi ja keskustelimmekin aiheesta useita kertoja ryhmäpalavereissamme. Ohjeiden antaminen ja asiantuntijuus kulkevat käsi kädessä tuntein suunnittelun kanssa. Opettaja on voinut orientoitua työskentelemään enemmän esimerkiksi tietokonemaailmassa, joten hänellä on enemmän asiantuntemusta siltä alalta ja hän voi käyttää taitojaan myös opetuksessa monipuolisemmin.
Omassa tekemisessäni käsityöläisenä olen kiinnostunut monipuolisesti erilaisista käsityön tekniikoista enemmän kuin esimerkiksi estetiikasta. Kannustan oppilaita kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja toteuttamaan omat suunnitelmansa sitten haluamallaan tavalla, kunhan oppilaalla on ensin perustiedot, siis mahdollisuus valita työtapa.
Oppimisen tukija, työhön kannustaja
Kuten jo edellä mainitsin, oppimisen laatua ja viestien perille menoa on joskus hieman vaikea varmistaa. Toki esimerkiksi matematiikassa opettaja huomaa pian, onko oppilas mukana opetuksessa vai ei, mutta kuvittelisin sen olevan hankalampaa esimerkiksi ns. reaaliaineissa. Käsityössä taitojen kehittymisen huomaa myös hyvin, eihän taitojaan voi valehdella. Tietenkin voi käydä myös niin, että kotona äiti tai joku muu perheenjäsen voi hieman avittaa esimerkiksi neulomisessa. Itse ainakin neuloin joskus ystävättäreni toisen lapasen melkein kokonaan, koska hän ei kerta kaikkiaan osannut sitä tehdä.
Oppimista voi tukea monin eri tavoin. Tietysti ohjeita antamalla, mutta myös kannustamalla ja mahdollistamalla oppilaalle onnistumisen elämyksiä. Vaikka oppilaan taidot olisivat hyvät, hän tuskin saa käsitöistä irti kovinkaan paljoa, jos hän vaikkapa arastelee esitellä omia töitään tai ei uskalla edes yrittää. Työhön kannustamiseen opettajalla pitää olla hyvät työkalut.
Harjoittelun aikana toisen luokan oppilaita, varsinkin poikia piti kannustaa esimerkiksi virkkaamisen harjoittelemiseen. Jotkin opetussuunnitelmaan kuuluvat tavoitteet tuntuivat pojista ehkä liian ”tyttömäisiltä” ja heitä piti kannustaa yrittämään. Joillakin pojilla oli ihan hyvät virkkaustaidot, mutta he eivät halunneet viedä taitoaan eteenpäin. Monet tytöistä olivat jo harjoitelleet em. tekniikkaa kotona, mikä näkyi työskentelyssä. Osaa joutui kannustamaan lähes koko ajan vierellä istumalla, jotta he olisivat saaneet jotain aikaan. Mutta valmista tuli silti.
Motivaation ylläpitäjä
Jo alaluokilla oppimistulokset ovat hyvin paljon kiinni motivaatiosta, tai ehkä paremminkin keskittymistaidoista. Keskittymisongelmaisen oppiminen hälisevässä luokassa on ongelmallista. Lapset ovat motivoituneita oppimaan uutta, mutta opettajan on taas otettava huomioon oppilaidensa lähtötaso ja kannustettava heikompia oppijoita ponnistelemaan ja harjoittelemaan enemmän. Motivaation ylläpitämisen yhtenä osa-alueena on myös oikeanlaiset ja -tasoiset tehtävät. Muistan itse turhautuneeni käsityön tunneilla, koska osasin jo neuloa hyvin yläkoulun puolelle mennessäni. Silti en saanut kehittää taitojani eteenpäin, vaan minun täytyi opetella sukan neulominen ”uudelleen” koulussa. Tämä turhautti oppimistani todella vahvasti.
