Tänä ensimmäisenä vuonna olen opiskelun suhteellisen vähän teoreettisia aineita. Näitä on ollut mm. käsityötieteen perusteet, suomen kielen kertauskurssi ja nuo jo mainitsemani kasvatustieteen kurssit. Eräs ihan mielenkiintoiseksi ja antoisaksi osoittautunut kurssi oli tieto- ja viestintätekniikan kurssi, joka oli heti opintojen alettua viime syksynä.
Aluksi kurssi vaikutti turhautavalta, sillä itse olen tehnyt jo vuosia töitä tietokoneella ja pohjalla on graafikon tutkinto. Olen askarrellut web-sivustoja, tehnyt runsaasti kuvankäsittely ja graafista suunnittelua alan ohjelmilla. Sen vuoksi Word-ohjelman ominaisuuksien läpikäynti ei oikein aluksi tuntunut järkevältä yliopisto-opiskelulta.
Mutta sitten kokeiltiin äänenkäsittelyä ja videoiden editointia. Pääsin uuteen maailmaan! Tosin ohjelmien kokeilu jäi vielä lapsen kenkiin, mutta nyt ainakin tiedän, millaisia työkaluja on käytettävissä. Tuon samaisen kurssin hedelmänä syntyi myös tämä blogi, johon olen aina silloin tällöin muistanut käydä kirjoittelemassa tunnelmiani.
Varsinainen kurssityöni oli wiki-sivuston kirjoittaminen. Mielestäni olen aika pitkään pystynyt välttämään nämä blogit ja wikit, mutta nyt minulla on molemmat - ja wiki-sivustoani olen ajatellut päivittää vielä rajusti. Wikin kirjoittaminen lähti käyntiin lukion kuvataiteen verkkokurssin suunnittelusta. Alun perin olin tekemässä Saimaan oppimisverkolle taidehistorian verkkokurssia venla-oppimisympäristöön, mutta päädyin sitten kirjoittamaan kurssin wiki-muotoon. Työ on vielä kesken, ja keskeneräiseksi se taitaa jäädäkin, sillä wiki ei ole koskaan valmis vaan sitä päivitetään ja laajennetaan jatkuvasti. Kuvataide-wikini löytyy osoitteesta:
kuvataide.pbwiki.com
torstai 7. toukokuuta 2009
maanantai 4. toukokuuta 2009
Ensimmäisen opiskeluvuoden anti
Ensimmäinen opiskeluvuosi alkaa sitten olla aika vahvasti pulkassa. Viimeinen kontaktiopetusta sisältävä viikkko pyörähti juuri käyntiin - mutta kiire ei laannu ennen kesäkuuta. Jos silloinkaan.
Onneksi olen edennyt opinnoissani suunnitellusti. Sain kasvatustieteen perusopinnnot suoritettua avoimen yliopiston kautta, joten Savonlinnassa en ole käynyt kuin kahta kasviksen kurssia läpi. Ne kummatkin ovat tosin vielä kesken eli tenttiä vaille valmiit. Kehitys ja oppiminen -kurssi oli mielenkiintoinen varsinkin demoiltaan mutta mielestäni myös luennoiltaan. Mielestäni kuitenkin tuohon kurssiin liittyy vähän turhasti tehtävä saatavien opintopisteiden valossa. Luennot, demot, demojen tehtävät, tentti - ja VIELÄ artikkelianalyyysi!!! Itselläni tämäkin kurssi on jäänyt tuosta viimeisestä roikkumaan... Opetuksen suunnittelu ja johtaminen -kurssi oli toisaalta todella antoisa ja oikein mitoitettu -ja demoista oli vielä oikein hyötyäkin!
Kaiken kaikkiaan kasvatustieteen opiskelun tärkeys ja hohdokkuus ei ole minulle auennut vielä mitenkään. En oikeastaan ole löytänyt kasviksen opiskelusta oikeastaan mitään yhteyttä työelämään, hyvin olen oikeastaan selvinnyt ilmankin. Ilman tätä ahaa-elämystä kasvatustieteen opinnot tuntuvat täysin pakkopullalta. Argh!
Pääaineopinnot ovat jääneet oikeastaan aika etäisiksi, sillä en ole ollut mukana kuin kahdella kurssilla - käsityötieteen teoriakurssilla ja vaatetusmuotoilussa. Kaikki muut opinnot olen saanut joko hyväksiluetuiksi tai olen suoritellut niitä itsenäisesti. Syksyllä olinkin aika tuttu näky opintosihteerin luona täyttelemässä ja ruinaamassa lisää pisteitä. Olen kyllä ihmetellyt kovasti miten yksi yliopistokurssi voi antaa saman taitotiedon esimerkiksi tekstiilien pinnankuvioinnista kuin puolen vuoden opiskelu AMK:ssa...? Kriittisyyteni yliopistomaailmaa kohtaa ei ainakaan tästä laannu....
Ensimmäisen opiskeluvuoteni pelasti ehdottomasti pääsy sivuaineopintojen pariin. Onnistun saamaan teknisen työn (siis teknologiakasvatuksen aka käsityökasvatuksen) perusopinnnot kasaan. Oikeastaan sivuaineopinnot ovat tältä vuodelta portfoliota vaillle valmis ja 25 op ovat minun! Olen ollut koko vuoden eniten innostunut teknisistä: niissä olen oppinut ehdottomasti enniten vuoden aikana. Aloittaessani opinnot syksyllä en oikeastaan edes ollut varma sivuainevalinnastani, mutta nyt tunnen tehneeni täysin oikean valinnan. Alunperinhän olisin tietysti halunnut opiskella sivuaineena kuvataidetta, mutta koska siinä ei saa pätevyyttä Savonlinnassa, se haave jää hamaaseen tulevaisuuteen.
Onneksi olen edennyt opinnoissani suunnitellusti. Sain kasvatustieteen perusopinnnot suoritettua avoimen yliopiston kautta, joten Savonlinnassa en ole käynyt kuin kahta kasviksen kurssia läpi. Ne kummatkin ovat tosin vielä kesken eli tenttiä vaille valmiit. Kehitys ja oppiminen -kurssi oli mielenkiintoinen varsinkin demoiltaan mutta mielestäni myös luennoiltaan. Mielestäni kuitenkin tuohon kurssiin liittyy vähän turhasti tehtävä saatavien opintopisteiden valossa. Luennot, demot, demojen tehtävät, tentti - ja VIELÄ artikkelianalyyysi!!! Itselläni tämäkin kurssi on jäänyt tuosta viimeisestä roikkumaan... Opetuksen suunnittelu ja johtaminen -kurssi oli toisaalta todella antoisa ja oikein mitoitettu -ja demoista oli vielä oikein hyötyäkin!
Kaiken kaikkiaan kasvatustieteen opiskelun tärkeys ja hohdokkuus ei ole minulle auennut vielä mitenkään. En oikeastaan ole löytänyt kasviksen opiskelusta oikeastaan mitään yhteyttä työelämään, hyvin olen oikeastaan selvinnyt ilmankin. Ilman tätä ahaa-elämystä kasvatustieteen opinnot tuntuvat täysin pakkopullalta. Argh!
Pääaineopinnot ovat jääneet oikeastaan aika etäisiksi, sillä en ole ollut mukana kuin kahdella kurssilla - käsityötieteen teoriakurssilla ja vaatetusmuotoilussa. Kaikki muut opinnot olen saanut joko hyväksiluetuiksi tai olen suoritellut niitä itsenäisesti. Syksyllä olinkin aika tuttu näky opintosihteerin luona täyttelemässä ja ruinaamassa lisää pisteitä. Olen kyllä ihmetellyt kovasti miten yksi yliopistokurssi voi antaa saman taitotiedon esimerkiksi tekstiilien pinnankuvioinnista kuin puolen vuoden opiskelu AMK:ssa...? Kriittisyyteni yliopistomaailmaa kohtaa ei ainakaan tästä laannu....
Ensimmäisen opiskeluvuoteni pelasti ehdottomasti pääsy sivuaineopintojen pariin. Onnistun saamaan teknisen työn (siis teknologiakasvatuksen aka käsityökasvatuksen) perusopinnnot kasaan. Oikeastaan sivuaineopinnot ovat tältä vuodelta portfoliota vaillle valmis ja 25 op ovat minun! Olen ollut koko vuoden eniten innostunut teknisistä: niissä olen oppinut ehdottomasti enniten vuoden aikana. Aloittaessani opinnot syksyllä en oikeastaan edes ollut varma sivuainevalinnastani, mutta nyt tunnen tehneeni täysin oikean valinnan. Alunperinhän olisin tietysti halunnut opiskella sivuaineena kuvataidetta, mutta koska siinä ei saa pätevyyttä Savonlinnassa, se haave jää hamaaseen tulevaisuuteen.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Opiskelun SWOT-analyysini
VAHVUUDET
Työkokemus monilta kulttuurin aloilta - tukevat opettajuutta
Kokemusta myös opiskelutaidoissa
Hyvät yleistiedot - aika haka Trivial Pursuitissa
Omatoimisuus - kaikki sujuu öljynvaihdosta talon maalaukseen
Olen oma itseni - oma identiteetti ja tyyli on löytynyt
Motivaatio - pidän haasteista ja olen kiinnostunut uusista asioista
Heittäydyn asioihin koko sydämellä ja tarmolla
Osaan toimia ja järjestellä asioita kovankin paineen alla
Kyky hallita aikatauluja ja järjestellä asioita
Kannustus ja ymmärtäminen työporukassa - opettajan huoneessa on kivaa
JA ennen kaikkea - koen olevani oikealla alalla!
HEIKKOUDET
Temperamentti - väsyneenä itsehillintä joskus vaikeaa
Huono kielenkäyttö ja sanavalinnat - tunnustan: kiroilen vähän liikaa ja väärissä paikoissa
Ajanpuute - kaksi työpaikkaa ja opiskelu aiheuttavat aikataulujen päällekäisyyttä
Stressi - voimat uupuvat opintojen, työn ja kodin ylläpitämisen ristipaineessa
Tuen ja kannustuksen puute - kotijoukot eivät aina ymmärrä opintojen kovaa tahtia
MAHDOLLISUUDET
Opiskelussa opitun välitön siirtäminen opettajan työhön
Yhteistyö erilaisten ihmisten ja tahojen kanssa - tutustuu uusiin ihmisiin
Uudet tiedot ja taidot laajentavat työosaamista ja -mahdollisuuksia
Itseluottamus kasvaa koulutuksen ja kokemuksen myötä
Opiskelun myötä myös työkalut opettajantyöhön monipuolistuvat
Oman opiskelupolun löytäminen ja nopea eteneminen hyväksilukujen ja aiempien opintojen ansiosta
UHAT
Loppuunpalaminen - mitä jos ei enää jaksakaan paahtaa?
Vapaa-ajan puute - rentoutuminen tapahtuu joskus alkoholin voimalla
Unensaantiongelmat - Päivän asiat pyörivät päässä usein aamuyöhön
Miten jaksan, jos itselleni tai lähipiirissä tapahtuu jotain ikävää?
Elämänkaareni
Karjalasta kajahtaa ja Parikkalasta pamahtaa! Tuosta pienestä kylästä ponnistan minä, Helena Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen opiskelijaksi kypsähkössä 30 vuoden iässä. Koko ikänä olen ollut käsityöihminen, joten ei ollut vaikeaa valita koulutukseni pääainetta, käsityötiedettä.
Tällainen on siis nykyhetkeni, mutta onhan sitä eletty aiemminkin. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1996 Parikkalan lukiosta. Tuolloin maailma oli avoinna ja minä yksi maailman älykkäimmistä ihmisistä – ainakin omasta mielestäni. Karu todellisuus roiskahti niskaani kylmänä kylpynä, kun jäin rannalle ilman jatko-opiskelupaikkaa. Olin hakenut Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa ja Kuopion käsi- ja taideteolliseen vaatetusmuotoilua, en siis välttämättä tiennyt varmasti, mitä elämältäni vielä halusin. Tuo rannalle jäänti oli kuitenkin yksi elämäni onnenpotkuja. Päätin lähteä neuvottomana ja rahattomana au pairiksi – Islantiin. Tällä kertaa onni oli myötä ja vietin vuoden aivan ihanassa perheessä hoitaen mukavia lapsia. Tämä vuosi toi kokemusta ja oli elämänkoulua tehokkaimmillaan.
Seuraavan vuoden vietin kansanopistossa Joutsenossa tekstiilitaidelinjalla, joka antoi hyvät eväät hakea seuraavana vuonna Kuopioon tekstiilimuotoilua opiskelemaan. Valmistuin artenomiksi 2002 neljän vuoden kovan työn jälkeen. Tuona aikana ehdin olla myös puoli vuotta vaihto-opiskelijana Englannin Yorkshiressä kaupungissa nimeltä Huddersfield.
Valmistumisen jälkeen oli hankalaa saada töitä, joten karistin Kuopion tomut jaloistani ja tein muutamia työkeikkoja taidekutomossa Espoossa. Halusin elämään vaihtelua ja seuraava työpaikka löytyi Pohjois-Pohjanmaalta Haapavedeltä. Toimin siellä vuoden kansalaisopiston käsityönohjaajana. Työpaikka oli täydellinen ja pidin kovasti tuntien suunnittelusta ja pitämisestä, mutta koska en ikinä sopeutunut paikkakunnalle enkä saanut solmittua ystävyyssuhteita, palasin takasin Parikkalaan. Taas ollessani ilman työpaikkaa opiskelin graafisen alan perustutkinnon Etelä-Karjalan AMK:ssa.
Jotenkin tuntuu, että olen koko elämäni kulkenut vähä vähältä kohti opettajuutta. Olen koko elämäni ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, ihmisten kanssa työskentelystä ja tiedon jakamisesta. Osasin neuloa puikoilla ennen kuin opettelin lukemaan. Äitini on ollut käsitöissä esikuvani ja ensimmäinen opettajani, hänen ahkeruudestaan, vaatimattomuudestaan ja pyyteettömästä auttamishalustaan haluan ottaa mallia.
Olen toiminut ohjaajana erilaisissa kerhoissa ja kouluissa niin aikuisten, nuorten kuin lastenkin kanssa. Vaikka ohjaaminen on välillä rankkaa ja tuntuu joskus jopa turhalta, työ ja oppilaat antavat paljon.
Kasvatusajatteluuni on vaikuttanut oma äitini sekä omat koulu- ja opiskelukokemukseni, varsinkin sellaisiin, jotka soivat pääni sisällä hälytyskellojen lailla: ”Ei ikinä tuollaista!” Olen myös suorittanut jo kasvatustieteen perusopinnot, joten teoriatietoa kasvatuksesta on myös kertynyt. Ohjaajan roolissa olen ollut ehkä liian kaverillinen oppilaita kohtaan, joten kaipaan työkaluja johtajuuteen ja erilaisiin toimintamalleihin.
Itse opin parhaiten kuuntelemalla, katselemalla ja kokeilemalla itse. Omakohtainen ongelmanratkaisu ja asioiden selvittäminen on tärkeää. Kärsin lievästä lukihäiriöstä, pelkästään kirjoja lukemalla en omaksu asioita kovinkaan tehokkaasti. Olen aina pitänyt opiskelusta ja uusista haasteista; tulen varmaankin olemaan malliesimerkki elinikäisestä opiskelijasta. Arvostusta olen kokenut saavani koko koulu-urani ajan, sillä olen ollut aina enemmän tai vähemmän kiitettävä oppilas. Alakoulun kävin pienessä kolmen opettajan kyläkoulussa, joka antoi hyvät alkueväät maailmaan ja uskoa itseensä. Ehdottomasti tunteellisin muistoni liittyy juuri noihin aikoihin. Kun pääsin 6. luokalta, opettajani piti minulle kiitospuheen hienoista ja ahkerista kouluvuosista kannustaen eteenpäin. Ja äitini tietysti kyynelehti kevätjuhlavieraiden joukossa.
Toisaalta mielestäni tärkeää on myös opiskelijan kunnioittaminen – olen törmännyt liian monta kertaa aikuisena opettajiin, jotka luulevat edelleen olevansa jalustalle nostettuja puolijumalia. Kuopiossa opiskellessani olin muutamia kertoja opettajien kanssa napit vastakkain ja ihan aiheesta.
Kaiken kaikkiaan olen ollut aina kiinnostunut oppimaan uutta, aloitinhan juuri elämäni kolmannen ammattiin johtavan tutkinnon. Kovasti teettää varmasti hommia opiskella ja tehdä töitä samaan aikaan, mutta nyt aikuisena se on miltei pakollinen valinta. Toisaalta oma kannustajani, eli aviomieheni Petri tuumasi: ”Jos joku siihen pystyy, niin sinä!”
Tällainen on siis nykyhetkeni, mutta onhan sitä eletty aiemminkin. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1996 Parikkalan lukiosta. Tuolloin maailma oli avoinna ja minä yksi maailman älykkäimmistä ihmisistä – ainakin omasta mielestäni. Karu todellisuus roiskahti niskaani kylmänä kylpynä, kun jäin rannalle ilman jatko-opiskelupaikkaa. Olin hakenut Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa ja Kuopion käsi- ja taideteolliseen vaatetusmuotoilua, en siis välttämättä tiennyt varmasti, mitä elämältäni vielä halusin. Tuo rannalle jäänti oli kuitenkin yksi elämäni onnenpotkuja. Päätin lähteä neuvottomana ja rahattomana au pairiksi – Islantiin. Tällä kertaa onni oli myötä ja vietin vuoden aivan ihanassa perheessä hoitaen mukavia lapsia. Tämä vuosi toi kokemusta ja oli elämänkoulua tehokkaimmillaan.
Seuraavan vuoden vietin kansanopistossa Joutsenossa tekstiilitaidelinjalla, joka antoi hyvät eväät hakea seuraavana vuonna Kuopioon tekstiilimuotoilua opiskelemaan. Valmistuin artenomiksi 2002 neljän vuoden kovan työn jälkeen. Tuona aikana ehdin olla myös puoli vuotta vaihto-opiskelijana Englannin Yorkshiressä kaupungissa nimeltä Huddersfield.
Valmistumisen jälkeen oli hankalaa saada töitä, joten karistin Kuopion tomut jaloistani ja tein muutamia työkeikkoja taidekutomossa Espoossa. Halusin elämään vaihtelua ja seuraava työpaikka löytyi Pohjois-Pohjanmaalta Haapavedeltä. Toimin siellä vuoden kansalaisopiston käsityönohjaajana. Työpaikka oli täydellinen ja pidin kovasti tuntien suunnittelusta ja pitämisestä, mutta koska en ikinä sopeutunut paikkakunnalle enkä saanut solmittua ystävyyssuhteita, palasin takasin Parikkalaan. Taas ollessani ilman työpaikkaa opiskelin graafisen alan perustutkinnon Etelä-Karjalan AMK:ssa.
Jotenkin tuntuu, että olen koko elämäni kulkenut vähä vähältä kohti opettajuutta. Olen koko elämäni ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, ihmisten kanssa työskentelystä ja tiedon jakamisesta. Osasin neuloa puikoilla ennen kuin opettelin lukemaan. Äitini on ollut käsitöissä esikuvani ja ensimmäinen opettajani, hänen ahkeruudestaan, vaatimattomuudestaan ja pyyteettömästä auttamishalustaan haluan ottaa mallia.
Olen toiminut ohjaajana erilaisissa kerhoissa ja kouluissa niin aikuisten, nuorten kuin lastenkin kanssa. Vaikka ohjaaminen on välillä rankkaa ja tuntuu joskus jopa turhalta, työ ja oppilaat antavat paljon.
Kasvatusajatteluuni on vaikuttanut oma äitini sekä omat koulu- ja opiskelukokemukseni, varsinkin sellaisiin, jotka soivat pääni sisällä hälytyskellojen lailla: ”Ei ikinä tuollaista!” Olen myös suorittanut jo kasvatustieteen perusopinnot, joten teoriatietoa kasvatuksesta on myös kertynyt. Ohjaajan roolissa olen ollut ehkä liian kaverillinen oppilaita kohtaan, joten kaipaan työkaluja johtajuuteen ja erilaisiin toimintamalleihin.
Itse opin parhaiten kuuntelemalla, katselemalla ja kokeilemalla itse. Omakohtainen ongelmanratkaisu ja asioiden selvittäminen on tärkeää. Kärsin lievästä lukihäiriöstä, pelkästään kirjoja lukemalla en omaksu asioita kovinkaan tehokkaasti. Olen aina pitänyt opiskelusta ja uusista haasteista; tulen varmaankin olemaan malliesimerkki elinikäisestä opiskelijasta. Arvostusta olen kokenut saavani koko koulu-urani ajan, sillä olen ollut aina enemmän tai vähemmän kiitettävä oppilas. Alakoulun kävin pienessä kolmen opettajan kyläkoulussa, joka antoi hyvät alkueväät maailmaan ja uskoa itseensä. Ehdottomasti tunteellisin muistoni liittyy juuri noihin aikoihin. Kun pääsin 6. luokalta, opettajani piti minulle kiitospuheen hienoista ja ahkerista kouluvuosista kannustaen eteenpäin. Ja äitini tietysti kyynelehti kevätjuhlavieraiden joukossa.
Toisaalta mielestäni tärkeää on myös opiskelijan kunnioittaminen – olen törmännyt liian monta kertaa aikuisena opettajiin, jotka luulevat edelleen olevansa jalustalle nostettuja puolijumalia. Kuopiossa opiskellessani olin muutamia kertoja opettajien kanssa napit vastakkain ja ihan aiheesta.
Kaiken kaikkiaan olen ollut aina kiinnostunut oppimaan uutta, aloitinhan juuri elämäni kolmannen ammattiin johtavan tutkinnon. Kovasti teettää varmasti hommia opiskella ja tehdä töitä samaan aikaan, mutta nyt aikuisena se on miltei pakollinen valinta. Toisaalta oma kannustajani, eli aviomieheni Petri tuumasi: ”Jos joku siihen pystyy, niin sinä!”
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Teemapäivä
Kevät alkaa olla jo pitkällä ja teema- ja juhlatyöryhmä repeilee liitoksistaan. Pj:na täytyy olla miettimässä jatkuvasti spesiaalipäivien onnistumista.Viime perjantaina ollut teemapäivä onnistui ilmeisesti ihan hyvin, ainoastaan muutamat lukiolaiset (jotka eivät saaneet osallistua koko päivään) marmattivat. Toki jäi seuraavaan kertaan petrattavaa, varsinkin tiedottamisessa. Sitä ei ilmeisesti ole koskaan liian paljon. Itselläni se onkin jonkinlainen ongelma; kun itse tiedän asioista ja olen ollut suunnittelemassa niitä, luulen, että kaikki muutkin hoksaavat jonkin asian kulun puolesta sanasta. Nooh, petrataan siinäkin.
Itse pääsin harjoittelemaan teknisiä töitä, olenhan ollut innostunut aineen opiskelusta koko vuoden. Halusin olla töissäkin vaihteeksi vähän erilaisessa roolissa, joten linnunpänttöjen tekeminen oli tosi kivaa. Opetätikin onnistui tekemään ihan kaksi pönttöä valmiiksi asti ja nyt ne ovat jo puussa odottamassa asukkaita!
Kirje hyvälle opettajalle
Hei Pauli!
Mielestäni olit paras opettajani lukioaikaan. Koska olen opiskellut monessa koulussa noitten aikojen jälkeen, en aivan tiedä, olitko kaikkien aikojen paras opettajani, mutta lukiossa päihitit kyllä kaikki mennen tullen. Ja miksi muka? Olit omien aineittesi, biologian ja maantieteen ylittämätön guru, jota oli helppo katsoa ylöspäin. Kokemuksesi omalta alaltasi oli vertaansa vailla; löit minut aina ällikällä, kun esittelit uskomattoman hienoja diakuviasi lukemattomilta matkoilta, jotka taisivat kattaa kaikki mantereet antarktista lukuun ottamatta. Olit myös uskomattoman hyvä valokuvaaja!
Jaksoit päivittää tietojasi, vaikka eläkkeelle jääminen kolkutteli varmasti mielessäsi jo tuolloin. Opetit niin selkeästi uusimmat geenitekniikan koukerot, että päätin hakea lukion jälkeen sinun ja Leena Palotien innoittamana Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin ja jäin täpärästi ilman opiskelupaikkaa. Ties missä olisin nyt, jos silloin olisin onnistunut laittamaan sen yhden rastin oikeaan ruutuun pääsykokeessa…
Opettajuudessasi oli hyvää juuri elämänkokemuksesi, laaja tietämyksesi opettamistasi asioita, oikeamielisyytesi ja pilkkeesi silmäkulmassasi. Olit säilyttänyt poikamaisuutesi iästäsi huolimatta. Jaksoit kannustaa minua ja muita oppilaita; muistan ikuisesti, kun korotin ainoana ikäluokastamme biologian numeroa. Sanoit, ettet ikinä ole vielä korotuskuulusteluissa nostanut päättöarviointia ysistä kymppiin. Vaikka jännitin kuulustelua kovasti, onnistuin ja kehuit minua. Se tuntui mukavalta.
Lukioiässä sitä kuvittelee olevansa tosi aikuinen. Niin ajattelin myös itsestäni; asuinhan jo omassa opiskelijaboxissani. Tunneillasi oli aina reilut säännöt, jotka koskivat kaikkia. Emme hälinöineet, vaan keskustelimme - ja pojat tietysti kysyivät ihmisen anatomiasta hieman hulluja kysymyksiä… Et kuitenkaan siitä suivaantunut; olithan varmasti kuullut ne kysymykset kymmeniä kertoja. Opettajana haluaisin olla samanlainen kuin sinä. Opettamani aine tosi on nyt vuosien kuluessa hieman muuttunut, mutta oma esimerkkisi on varmasti vaikuttanut myös omaan ”ajautumiseeni” alalle. Vaimosi, entinen matematiikan opettajani, oli hieman yllättynyt omasta ammatinvalinnastani, kun tapasimme erään yhdistyksen kokouksessa. Olinhan hieman erikoinen oppilaana jo ulkonäöltäni, mutta sitä se murrosikä teettää. Et koskaan arvioinut oppilaitasi sen mukaan, miltä he näyttivät, vaan sen mukaan, mistä he olivat kiinnostuneita.
Haluaisin omaksua sinulta oikeudenmukaisuutta ja kykyä olla innostunut omasta asiastaan koko loppuelämän. Nuorena opettajana välillä sortuu tyhmyyksiin ja karkeaan kieleen, mutta se ei ollut sinun syntisi ikinä. Koulustamme on lähtenyt useita oppilaitasi jatkamaan jalanjäljissäsi ja uskon sinun hyvällä opettajuudellasi olleen asian kanssa paljonkin tekemistä. Oma käsitykseni hyvästä opettajasta on muuttunut noista ajoista jonkin verran, mutta edelleen opettajan pitää olla itse kiinnostava ja kiinnostunut aiheestaan.
Toivottavasti olet jaksanut reissata ja nauttia elämästäsi myös eläkeiässä. Näimme kassajonossa muutama päivä sitten. Tervehdin, mutta en tiedä tunnistitko enää minua. Toivottavasti vielä ei dementia kuitenkaan vaivaa. Kun näen sinut polkemassa ”Oivallasi” yhä kohti lintujen bongailupaikkojasi, hymy pyrkii väkisin suupieliin.
Terveisin oppilaasi Helena
Mielestäni olit paras opettajani lukioaikaan. Koska olen opiskellut monessa koulussa noitten aikojen jälkeen, en aivan tiedä, olitko kaikkien aikojen paras opettajani, mutta lukiossa päihitit kyllä kaikki mennen tullen. Ja miksi muka? Olit omien aineittesi, biologian ja maantieteen ylittämätön guru, jota oli helppo katsoa ylöspäin. Kokemuksesi omalta alaltasi oli vertaansa vailla; löit minut aina ällikällä, kun esittelit uskomattoman hienoja diakuviasi lukemattomilta matkoilta, jotka taisivat kattaa kaikki mantereet antarktista lukuun ottamatta. Olit myös uskomattoman hyvä valokuvaaja!
Jaksoit päivittää tietojasi, vaikka eläkkeelle jääminen kolkutteli varmasti mielessäsi jo tuolloin. Opetit niin selkeästi uusimmat geenitekniikan koukerot, että päätin hakea lukion jälkeen sinun ja Leena Palotien innoittamana Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin ja jäin täpärästi ilman opiskelupaikkaa. Ties missä olisin nyt, jos silloin olisin onnistunut laittamaan sen yhden rastin oikeaan ruutuun pääsykokeessa…
Opettajuudessasi oli hyvää juuri elämänkokemuksesi, laaja tietämyksesi opettamistasi asioita, oikeamielisyytesi ja pilkkeesi silmäkulmassasi. Olit säilyttänyt poikamaisuutesi iästäsi huolimatta. Jaksoit kannustaa minua ja muita oppilaita; muistan ikuisesti, kun korotin ainoana ikäluokastamme biologian numeroa. Sanoit, ettet ikinä ole vielä korotuskuulusteluissa nostanut päättöarviointia ysistä kymppiin. Vaikka jännitin kuulustelua kovasti, onnistuin ja kehuit minua. Se tuntui mukavalta.
Lukioiässä sitä kuvittelee olevansa tosi aikuinen. Niin ajattelin myös itsestäni; asuinhan jo omassa opiskelijaboxissani. Tunneillasi oli aina reilut säännöt, jotka koskivat kaikkia. Emme hälinöineet, vaan keskustelimme - ja pojat tietysti kysyivät ihmisen anatomiasta hieman hulluja kysymyksiä… Et kuitenkaan siitä suivaantunut; olithan varmasti kuullut ne kysymykset kymmeniä kertoja. Opettajana haluaisin olla samanlainen kuin sinä. Opettamani aine tosi on nyt vuosien kuluessa hieman muuttunut, mutta oma esimerkkisi on varmasti vaikuttanut myös omaan ”ajautumiseeni” alalle. Vaimosi, entinen matematiikan opettajani, oli hieman yllättynyt omasta ammatinvalinnastani, kun tapasimme erään yhdistyksen kokouksessa. Olinhan hieman erikoinen oppilaana jo ulkonäöltäni, mutta sitä se murrosikä teettää. Et koskaan arvioinut oppilaitasi sen mukaan, miltä he näyttivät, vaan sen mukaan, mistä he olivat kiinnostuneita.
Haluaisin omaksua sinulta oikeudenmukaisuutta ja kykyä olla innostunut omasta asiastaan koko loppuelämän. Nuorena opettajana välillä sortuu tyhmyyksiin ja karkeaan kieleen, mutta se ei ollut sinun syntisi ikinä. Koulustamme on lähtenyt useita oppilaitasi jatkamaan jalanjäljissäsi ja uskon sinun hyvällä opettajuudellasi olleen asian kanssa paljonkin tekemistä. Oma käsitykseni hyvästä opettajasta on muuttunut noista ajoista jonkin verran, mutta edelleen opettajan pitää olla itse kiinnostava ja kiinnostunut aiheestaan.
Toivottavasti olet jaksanut reissata ja nauttia elämästäsi myös eläkeiässä. Näimme kassajonossa muutama päivä sitten. Tervehdin, mutta en tiedä tunnistitko enää minua. Toivottavasti vielä ei dementia kuitenkaan vaivaa. Kun näen sinut polkemassa ”Oivallasi” yhä kohti lintujen bongailupaikkojasi, hymy pyrkii väkisin suupieliin.
Terveisin oppilaasi Helena
Kysely yliopisto-opiskelijoiden hyvinvoinnista Suomessa
Jo monta viikkoa sitten tuli sähköpostiin varmaan kaikille otsikon mukainen viesti. Osallistu nyt!!!
Itsekin sitten monen muistustusviestin jälkeen vastasin.
Näin jälkeenpäin ajateltuna kyselytutkimus oli tarpeellinen ja hyväkin, mutta erittäin puisevasti toteutettu. Tottakai lomakkeiden täytyy olla helposti luettavia, jos ne lähetetään kaikille Suomen yliopisto-opiskelijoille. Mutta mielikuvituksen käyttö tutkimuksessakin on sallittua!!
Valitettavasti en ottanut kirjoittamiani loppukommentteja talteen, mutta ne menivät jotakuinkin näin:
"Olen tehnyt yliopisto-opiskelusta erinäisiä ristiriitaisia havaintoja. Ensinnäkin en ollut uskoa korviani, kun jo ensimmäisenä päivänä minulle sanottiin, että pitäisi valita opintojen ja työnteon väliltä. Uskomatonta! Ja minä kun olin toivonut ajautuvani akateemisen vapauden ja aikuisen ihmisen valinnanmahdollisuuksien maailmaan!
Välillä tuntuu, että on suuri synti, jos sinulla on yliopistoon tulleessa "entistä elämää" takanasi; aiempia alaan liittyviä tai sivuavia opintoja ja olet jo valmiiksi omalla alallasi töissä. Tästä kaikesta suorastaan rokotetaan! En ymmärrä..."
Luulisi yliopistojen huoahtavan helpotuksesta, kun sen opiskelijoilla on jo alalle valmiiksi soveltuvia taitoja. Onneksi olen pystynyt luovimaan työn ja opintojen ristipaineessa, mutta helppoa se ei ole ollu, EI TODELLAKAAN!
Itsekin sitten monen muistustusviestin jälkeen vastasin.
Näin jälkeenpäin ajateltuna kyselytutkimus oli tarpeellinen ja hyväkin, mutta erittäin puisevasti toteutettu. Tottakai lomakkeiden täytyy olla helposti luettavia, jos ne lähetetään kaikille Suomen yliopisto-opiskelijoille. Mutta mielikuvituksen käyttö tutkimuksessakin on sallittua!!
Valitettavasti en ottanut kirjoittamiani loppukommentteja talteen, mutta ne menivät jotakuinkin näin:
"Olen tehnyt yliopisto-opiskelusta erinäisiä ristiriitaisia havaintoja. Ensinnäkin en ollut uskoa korviani, kun jo ensimmäisenä päivänä minulle sanottiin, että pitäisi valita opintojen ja työnteon väliltä. Uskomatonta! Ja minä kun olin toivonut ajautuvani akateemisen vapauden ja aikuisen ihmisen valinnanmahdollisuuksien maailmaan!
Välillä tuntuu, että on suuri synti, jos sinulla on yliopistoon tulleessa "entistä elämää" takanasi; aiempia alaan liittyviä tai sivuavia opintoja ja olet jo valmiiksi omalla alallasi töissä. Tästä kaikesta suorastaan rokotetaan! En ymmärrä..."
Luulisi yliopistojen huoahtavan helpotuksesta, kun sen opiskelijoilla on jo alalle valmiiksi soveltuvia taitoja. Onneksi olen pystynyt luovimaan työn ja opintojen ristipaineessa, mutta helppoa se ei ole ollu, EI TODELLAKAAN!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
