Vuosi on taas vierähtänyt ja kyllä oppimista on tapahtunut. Missä ja miten ei olekaan yhtä yksiselitteinen kysymys. Kuten viime vuonna, olen nauttinut suunnattomasti sivuaineeni teknisen työn opiskelusta. Vaikka kevättä kohden tahti kiihtyy ja opettajat kyselevät valmiiden töitten perään, on talven tuloksia ja varsinkin oppimista hieno arvioda. Tuntuu, etten ihan ehdi kaikkea saada kasaan toukokuun viimeiseen päivään mennessä, mutta täytynee taas tyytyä kirjoittelemaan kesäloman ratoksi muutamia raportteja – niitä kun tuntuu riittävän ihan kyllästymiseen asti.
Uusien ja varsinkin omasta mielestä hyödyllisten asioiden oppiminen on motivoivaa ja innostavaa. Esimerkiksi metallisorvauksen edes jollain tasolla hallitseminen monen epäonnistumisen jälkeen oli hienoa. Lisäksi puukon takominen ja oman alusta loppuun asti itse suunnitellun ja valmistetun huonekalun valmistuminen antoi onnistumisen elämyksiä, joita mielestä jokainen tarvitsee aika ajoin. Ei kukaan jaksa puurtaa opintojensa parissa, jos ei välillä saa hyvää palautetta ja kehuja.
Tuntuu joskus, että myös yliopistopiireissä palautteen antamista tulisi harjoitella. Eräs opettaja lähetti miulle heti syksyllä niin mieltä pahoittavan sähköpostiviestin, etten ole oikein hänen vitseilleen tai opetukselle oikein lämmennyt koko vuonna. Syksyllä kahdella ensimmäisellä viikolla oli vaikeuksia päästä demoille mukaan, sillä työni kuvataiteen opettajan jatkuu yhä normaalisti. Ja heti tupsahti seuraavanlaista palautetta:
Varsinaista luentopakkoa ei yliopistossamme ole, mutta näin pitkällä opinnoissa ja aineenopettajan pätevyyteen tähtäävissä opinnoissa luotamme opiskelijan omaan motivaatioon osallistua myös teoriaopintoihin... ...Onko mielestäsi oikein antaa tällaista kuvaa omasta osallistumisesta opintoihin kurssin muille opiskelijoille? Kurssimme ei ole kirjekurssi, vaan kannamme todellista huolta opiskelijoiden osaamisesta... ...Työnteko ei ole syy olla pois opetuksesta. Vapaaehtoisessa koulutuksessa opiskelija itse tekee arvovalinnan, tehdäkö töitä vai opiskella. Opettaja myöskään ei voi kantaa vastuuta opiskelijan taloudesta...
Ja perhana sen motivaation kanssa ei ole kyllä omalta osaltani ollut mitään puutetta!!!!! Ilmeisesti ihminen ei saa joskus hoitaa asioitaan omalla tavallaan, hemmetti... ...Vai vielä kirjekurssi...
Entä jos tentti menee osalla ryhmästä huonosti vähäisen valmistautumisen vuoksi, siitä kyllä lähetetään suoranainen haukkumaviesti kaikille. Mutta kun uusintakoe meni hienosti, siitä ei sitten muisteta enää mainita missään. Omalta kohdalta harmistusta aiheutti se, etten ollut edes ensimmäisellä kerralla mukana päälekkäisyyksien takia. Miksi siis myös minä sain haukkumaviestin? Yhden ihmisen tökerö toiminta ei onneksi ole laskenut motivaatiotani, mutta mielestäni yliopistossa edelleenkin vaalitaan jonkin asteista akateemista vapautta, tietääkseni..
Ruotsin kurssi tulla tupsahti myös eteeni, vaikka olen jo kertaalleen suorittanut ns. virkamiesruotsin. Kandin opintoihin kuuluu sekä kirjallisen että suullisen ruotsin kurssi, ja minun kuului suorittaa puolikas suullisen ruotsin kurssista. Toivoin aluksi kovasti, että olisin voinut suorittaa koko ruotin opiskelut yliopistolla näyttökokeena, mutta kun lukioajoistani on jo niin kauan enkä ole pitänyt kielitaitoani yllä (lue: juuri tarvinnut ruotsin kieltä), suorastaan hirvitti mennä näyttökokelaaksi. Valitsin siis opintosuorituksen muun ryhmän mukana ja se oli oikeastaan aika hyvä valinta.
Vaikka kurssilla ei nyt mitenkään ihmeellisen paljon puhuta ruotsia opiskelijoiden erilaisten lähtötasojen vuoksi, on kielen ja kieliopin mieleen palauttaminen ollut oikeastaan aika antoisaa. Toisaalta kirjoitustehtävät ovat olleet aika työläitä vähäisen harjoituksen vuoksi, silti on ollut hienoa huomata, ettei kerran opittu taito päästä niin vaan häviäkään – kielioppi on tallella jossain muistin sopukoissa!
Lisäksi olen oppinut työelämässä toimiessani taas valtavasti. Valitettavasti eräs tärkeimmistä opimistani asioista liittyy oppilashuoltoasioihin ollen melko negatiivinen, joten siitä ei sen enempää. Muut koulutukset ja omalla työpaikalla oppiminen ovat maistuneet samoin kuin itse opinnoissa kehittyminen.
Viime vuoden loppupuolella osallistuin Saimaan mediakeskuksen järjestämään koulutukseen, jossa opiskeltiin Second Life -virtuaaliympäristön käyttöä ja mahdollisuuksia oppimisympäristönä. Kurssi oli tarkoitettu Etelä-Karjalan alueen yläkoulujen ja lukioiden opettajille ja kouluttajana toimi Teemu Moilanen, tuttu myös Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelusta Aducatesta Savonlinnasta. Ennen kurssia Second Life (eli tuttavallisesti SL) oli itselleni täysin tuntematonta aluetta, vaikka olenkin erittäin tietokoneorientoitunut ja seuraan tiiviisti erilaisten sosiaalisten medioiden ja sähköisten käyttöönottoa opetustyössä. Vaikka tuskin virtuaaliset oppimisympäristöt tulevat koskaan täysin korvaamaan kaikkea opettajan, oppilaiden ja ryhmän välistä kommunikaatiota tai vuorovaikutusta, on se kiinnostava vaihtoehto ja mahdollisuus olla luomassa 2000-luvun pedagogiikkaa.
Kurssilla keskustelimme vilkkaasti uuden tekniikan mahdollisuuksista, vaikeuksista, uuden aiheuttamista peloista ja ennen kaikkea virtuaalisen toimimisen pelisäännöistä. Second Lifessa, kuten internetissä on aikuisviihdemateriaalia, miten siis estää opiskelijoita menemästä arveluttaviin ympäristöihin? Joka tapauksessa, virtuaaliympäristössä opettaminen tuntui oman opetustuokion jälkeen erittäin haastavalta ja mielenkiintoiselta. Innostuin SL:sta siinä määrin, että aloitin ympäristön käyttökokeilun liittyen omiin opintoihini, virtuaaliseen käsityöhön. Virtuaalisen käsityön kurssi onkin oikeastaan ainoa opintokokonaisuus, johon olen pääaineopinnoista osallistunut. Ensi perjantaina tutkiskelemme sitten Uutta opetukseen -”nyyttikesteillä” (jotka on tarkoitettu tekstiilityötä opettaville luokan- ja aineenopettajille sekä alan opiskelijoille) kurssin virtuaalisia saavutuksia, joka on omalla kohdallani artikkeli Second Lifen käytöstä (tekstiilityön) opetuksessa.
Ja miksi halusin tuoda esille nämä asiat tässä kirjoitelmassani? Ehkä siksi, että ne ovat henkilökohtaisia ilon ja harmin aiheita, ne ovat vieneet itseäni, opintoja ja opettajuuttani eteenpäin. Pitkä matka on vielä edessä kuljettavana, mutta nyt lähden siihen uusin mielin. Toki tavoitteni tälle keväälle, eli kandin tutkinnon saaminen täyteen tulee tuskin täysin toteutumaan, mutta kuitenkin olen suhteellisen tyytyväinen kuluneen lukuvuoden opintojen sujumiseen. Kuten aina ennenkin, alkavat valitettavasti kevättä kohden voimani ehtyä, mutta siihen olen jo tottunut. Jos jotain jää suorittamatta tai siis raportteja kirjoittamatta, se ei ehkä ole maata kaatava juttu, sillä ainahan suoritusta voi täydentää ja mikäs sen helpompaa kuin lähettää opettajalle raportti kirjallisessa muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti