AD/HD on tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriö, joka lyhennetään englanninkielisistä sanoista Attention Deficit/ Hyperactivity Disorder. ADHD on aivotoiminnasta ja aivojen välittäjäaineiden, lähinnä dopamiinin häiriöistä johtuva neuropsykologinen oireyhtymä, johon liittyy oireina impulsiivisuutta, tarkkaavuushäiriöitä sekä ylivilkkautta. Se on suurelta osin perinnöllistä, mutta myös raskauden aikana äidin tupakoinnilla ja alkoholin käytöllä on osuutta asiaan. Nykyisin arvioidaan 3-5%:n kouluikäisistä kärsivän ADHDsta, jonka oireet voivat jatkua aina aikuisiälle asti. (ADHD-liiitto ry, ADHD oireet, diagnosointi ja hoito –esite, 10.12.2009)
ADHD-oireita voi esiintyä muutoinkin, kuin että henkilöllä olisi kyseinen oireyhtymä. Vain, jos oireista on henkilölle vakavaa haittaa (esim. itsetuhoisuutta, elämän hallinnan vaikeuksia) ja ne ovat esiintyneet erilaisissa elämäntilanteissa, on kyseessä ADHD. Ns. ydinoireita ovat edellä mainittujen lisäksi:
• huolimattomuusvirheet
• ärsykkeistä häiriintyminen
• vaikeus noudattaa ohjeita ja saattaa tehtäviä valmiiksi
• levoton ja tarpeeton liikehdintä
• vaikeus odottaa vuoroaan
ADHD-diagnoosia on vanhemmalla iäll
ä joskus hankalaa saada (oma huomio), joten tutkimusten teko tulee aloittaa mahdollisimman varhain. Diagnoosi tarvitaan, jotta hoito, kuntoutus ja tukitoimet saadaan järjestetyiksi ja ADHD-perhe tai –nuori/ aikuinen saa myös taloudellista tukea elämänsä hallintaan. Mitä aiemmin tauti havaitaan, sitä parempi on tietysti ennustekin. Varhaisin varsinainen neuropsykologinen diagnoosi voidaan tehdä 5-vuotiaana neuvolakäyntien yhteydessä. Aikuisen diagnoosia vaikeuttavat useat liitännäisoireet, kuten masennus. Aikuisena on tärkeää selvittää myös lapsuudenaikaiset oireet haastatteluin henkilöltä itseltään sekä vanhemmilta, opettajilta ja muulta lähipiiriltä. (ADHD-liiitto ry, ADHD oireet, diagnosointi ja hoito –esite, 10.12.2009)Kun ikää tulee lisää, ylivilkkaus ja impulsiivisuus yleensä lievenevät. Keskittymis- ja tarkkaavuusongelmat voivat kuitenkin olla huomattavia läpi koko elämän iästä riippumatta. ADHD-aikuisten diagnosointi on kehittynyt viime aikoina pitkin harppauksin, mutta matkaa ja kehitettävää on vielä paljon. Oireyhtymä on nimittäin erittäin yleinen vankien keskuudessa. Lähes puolet Suomen vankiloiden asiakkaista on arvioitu kärsivän ADHDsta. Myös päihteiden väärinkäyttäjistä monella on diagnosoimaton ADHD. (Jokela Markus (2006) Perimä ja ympäristö antisosiaalisuuden kehityksessä.)
AD/HDn hoidossa jokaiselle potilaalle räätälöidään yksilöllinen hoito-ohjelma. Siihen kuuluu elämänhallinnan parantaminen, tiedon jakaminen, ohjaus ja valmennus sekä myös mahdollisesti lääkehoito. Lasten hoidossa varsinkin käyttäytymisen muokkaaminen on todettu hyväksi. Tällöin AD/HD-lapsen kanssa sovitaan, mihin hyvä tai huono käytös johtaa ja hyvää käytöstä palkitaan. Vertaistuki on myös tärkeä osa kuntoutusta. Lääkinnälliseen hoitoon kuuluvat erilaiset sopeutumisvalmennuskurssit. Lääkitys koostuu erilaisista psykostimulanteista. Ne ovat yleensä viimeinen, vaikeimmin oirehtivien apukeino. Tärkeintä lääkityksessäkin on ympäristön tuki ja vaihtoehtoisten toimintapojen omaksuminen. (ADHD-liiitto ry, ADHD oireet, diagnosointi ja hoito –esite, 10.12.2009)
AD/HD-potilaat tarvitsevat erityistä huomiota oppimisen tukemiseen. Heillä voi olla muiden oireiden lisäksi myös vaikeuksia toimia muiden lasten kanssa. Rauhallinen kouluympäristö on tärkeä; muista vaihtoehtoja ovat mm. koululykkäys, pieni ryhmäkoko, avustajan käyttäminen ja HOPS. Lievemmin oirehtivat pärjäävät yleisopetuksessa, mutta osa AD/HD-oppilaista saa erityisopetusta. Kodin ja koulun yhteistyö on ensisijaisen tärkeää, jotta koulussakin läydetään parhaimmin toimivat tukitoimet. AD/HD-oppilaat työllistävät todennäköisesti koulujen oppilashuoltoryhmiä; opetuksen eriyttäminen ja yksilöllistäminen ovat tärkeitä toimenpiteitä koulun sujumiseksi. Selkeät säännöt koulussa ja kotona, tavalliset rutiinit, realistiset tavoitteet sekä johdonmukaisuus auttavat selviämään arjesta. AD/HD-nuoren kanssa on hyvä käydä läpi toimintaohjeita sekä päivittäistä ja viikoittaista ohjelmaa. Koululuokassa ylimääräisten ärsykkeiden karsiminen on hyvästä; myös asioiden selkeä rajaaminen ja opetustilanteissa toiminnallisuuden lisääminen parantavat lapsen keskittymiskykyä. Oppilaalle voidaan myös antaa lupa liikkua luokassa sovitusti niin, ettei hän häiritse muun luokan työskentelyä. Liikkuminen voi olla myös oppilaan keino pitää yllä omaa vireystasoaan. (AD/HD-liitto ry, Kouluikäisen AD/HD -esite, 10.12.2009)
Tietenkään AD/HD ei ole pelkästään negatiivinen asia. AD/HD-ihmiset voivat olla positiivisessa mielessä erittäin energisiä, kekseliäitä ja innovatiivisia. Usein heihin liitetään myös tunteikkuus, spontaanius, karismaattisuus ja sanavalmius. Lapsen ja nuoren kasvatuksessa onkin tärkeää tukea heidän myönteisiä puoliaan eikä tukehduttaa lasta pelkällä negatiivisella palautteella. Hyväkin yritys on palkittavissa ilman täydellistä lopputulosta.
Omassa perheessäni AD/HD on siinä mielessä tuttu asia, että uskoisin mieheni olevan ainakin jossain määrin AD/HD-aikuinen. Häntä on tutkittu pienenä paljonkin, mutta valitettavasti 1970-luvulla oireyhtymästä ei ole vielä tiedetty riittävästi. Mieheni on kertonut omista koulukokemuksistaan, jotka eivät ainakaan tulevan opettajan mielestä ole olleet kovinkaan hohdokkaita - ainakin opettajilla on ollut hänessä tekemistä. Kodin ja koulun välillä kulkenut reissuvihko on täynnä merkintöjä levottomasta käytöksestä, jota yritettiin myös lääkitä - tuohon aikaan ei kovinkaan hyvin tuloksin. Elämä AD/HD-aikuisen kanssa on välillä haastavaa, eikä aikuiselle oikein enää voi laittaa tiukkoja rajoja tai sääntöjä, miten esimerkiksi kotityöt hoidetaan. Kuitenkin kaiken vaivat, riidat ja "kypsymättömyyden" korvaa tunteellinen ja karismaattinen mies, joka usein möykkää kotona ihan turhasta, lähtee ovet paukkuen, mutta palaa suklaalevyn ja ruusupuskan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti