Yhteiskunnallakin on tietysti sanansa sanottavana kasvatukseen. Tuskin ilman yhteiskunnan säätämiä velvoitteita kirjoittasinkaan tätä tajunnanvirtaista tekstiäni. Jotenkin tuntuu, että mitä enemmän tutustuu kasvatustieteellisiin artikkeleihin, sitä enemmän korostetaan koulujen asemaa kasvatuksessa ja opettajia ammattikasvattajina. Mutta kuka ihminen voi tituleerata oikeasti itseään ammattikasvattajaksi? Onko ihminen, joka on väitellyt ja kirjoittanut lukuisia kirjoja kasvatustieteestä ammattikasvattaja? En usko. Miksi sitten Ben Furman, joka antoi parisuhdevihjeitä aina televisiota myöten meni ja erosi? Jokainen meistä kasvaa kasvattajiksi pikku hiljaa keräten elämän kokemusta ja oppien uutta, oppien virheistään.
Kasvatuksesta pitäisi olla yhteinen vastuu monen tahon kanssa. Yhteiskunnan on toki hyvä luoda puitteet, jonkinlainen kehys oppimiselle ja kasvatukselle, mutta jokainen yksilö on silti erilainen ja kulkee omaa polkuaan. Hallinnon tulisi keskittyä perheiden tukemiseen taloudellisen hyödyn tavoittelun asemesta. Rahaa ja kasvatusta on vaikeaa vertailla tasavertaisina hyödykkeinä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti