Käsityö on elämäntapa ! (?)

Opetus- ja kasvatusfilosofiani - opettajan käyttöteoriat

Opetus ja sen tutkimus -kurssilla olemme juuri pohdiskelleet omia henkilökohtaisia käyttöteorioita omassa työssämme. Listasimme erilaisia ajatuksia, joita opetus meissä herättää - melkolailla ajatuksenvirtatekniikalla. Seuraavassa esittelen tärkeimmät omat käyttöteoriani sekä valotan oman kasvatusajatteluni taustoja ja lähteitä.

• Käsityön erilaisten tekniikoiden oppiminen on tärkeää.
• Oppilas motivoituu paremmin pystyessään soveltamaan jo oppimaansa.
• Kun oppilaat pystyvät neuvomaan ja opettamaan toisiaan, syntyy kannustava ilmapiiri ja oppiminen syventyy.
• Opetuksessa pitää löytää jokaisen oppilaan omat vahvuudet.
• Ryhmädynamiikan parantaminen vaikuttaa oppimisympäristöön; oppilaat rohkaistuvat toteuttamaan itseään suunnittelussa.
• Käsityön opetusta on helppo integroida muihin oppiaineisiin; näin opitaan mielekkäiden kokonaisuuksien kautta.
• Opetuksessa on hyvä ottaa huomioon myös erilaisia ekologisia ja teknisia seikkoja; kierrätys, uudet innovaatiot, TVT.
• Erilaisten materiaalien kokeilu ja tuntemus edistävät oppimista ja motivaation syntyä käsityössä.
• Käsityö ja sen opetus tulisi nähdä eräänlaisena elämäntapana, pyrkimyksenä flow-ilmiöön.
• Oppilasta tulee kannustaa oman identiteetin löytämiseen, persoonallisten ratkaisujen tekemiseen ja kasvun tukemiseen.

Olen pitänyt omaa työskentelyäni käsitöiden parissa elämäntapana jo alakoulusta lähtien. Äitini opetti minulle kotona kaikki tärkeimmät käsityötekniikat, kuten neulomisen, virkkaamisen ja ompelun niksit. Opin neulomaan jo ennen kuin osasin lukea, ensimmäiset villasukat sain aikaan kantapäineen kaikkineen mennessäni toiselle luokalle ja ensimmäinen villapaita (jossa käytin jopa intarsiatekniikkaa) valmistui kolmannella luokalla.

Varsinkin lankatyöt ovat olleet lähellä sydäntäni, mutta myös uutta oppiessani ja huomatessani pystyväni tulkitsemaan käsityölehtien ohjeita (siis alakoululaisena) rohkeus kokeilla ja etsiä uutta on kasvanut. Suuri esikuvani kaikessa tässä on ollut äitini, joka on sekä opettanut että kannustanut eteenpäin valitsemallani tiellä. Tosin äiti ei ollut aina yhtä innoissaan, kun pilkoin hänen hankkimansa langat nukkien peruukeiksi ja testailin erilaisten materiaalien ominaisuuksia.

Opiskelin Kuopion muotoiluakatemiassa artenomiksi, valmistui vuonna 2002 tekstiilimuotoilun osastolta pääaineenani kudonta. Ammattikorkeakoulussa opiskelu vain syvensi identiteettiäni käsityöläisenä sekä antoi rohkeutta sekä omaan ilmaisuun että erilaisten tekniikoiden soveltamiseen. Myös vaihto-opiskelu ulkomailla antoi paljon tietoutta tietokoneavusteisesta suunnittelusta ja muualla käytössä olevista tekniikoista ja laitteista. Esimerkiksi Englannissa ei käytetä lainkaan meidän tuntemiamme laakakangaspuita kudonnassa, vaan tyypillisimpiä ovat jacquardpuut (tai niiden yksinkertaisemmat muunnokset) reikäkortteineen.

Oma opettamiseni on melko tekniikkalähtöistä, sillä uskon, että juuri tekniikoiden ja materiaalien tuntemus saa ihmiset innostumaan soveltamisesta etsimään itsennäisesti uutta ja käyttökelpoista ympäristöstään. Toisaalta, samalla tavalla, kuin itse olen oppinut käsityöstä, en toki usko kaikkien innostuvan. Käsityö on kumuloituva aine; ensin on opittava perusteet, joiden päälle voidaan lähteä etsimään uusia ideoita ja sovellutuksia.

Tärkeää käsityön luonteessa on mielestäni myös se, että opitaan auttamaan muita. Kun yhdessä tekeminen koetaan mukavaksi, voidaan oppia myös ongelmanratkaisua ja pohtia asioita yhdessä - spontaanisti. Tekeminen pitäisi kokea rentouttavana, ei kilpailemisena, kuka tekee minkäkin asian nopeimmin. Omien ideoiden toteuttaminen ja rohkeus tehdä persoonallisia töitä pitäisi olla käsityötuntien tärkeysjärjestyksessä melko korkealla. Kädentaitojen harjaantuessa paranee moni muukin taito.

Hyvään opettamiseen kuuluu mielestäni edellä mainittujen seikkojen lisäksi oppilaiden tasapuolinen kohtelu, reiluus ja erilaisuuden huomioon ottaminen. Opettajan tulee olla perillä aineestaan, ei vain toimia asiantuntijana, vaan innostuneena esimerkkinä. Tavoitteena tulisi olla itseilmaisun kehittäminen, omien vahvuuksien löytäminen ja itsetunnon kasvattaminen - kaiken kaikkiaan kasvaminen ihmisenä. Oppilas ei ole ainoastaan oppijan roolissa; hän on myös kanssakulkija sekä myötäeläjä, ryhmän jäsen, joka auttaa ja neuvoo muita omien kykyjensä mukaan.

Erilaisten oppijoiden kohtaaminen käsityön opetuksessa tulee aina vain ajankohtaisemmaksi, koska nykyisin viidenneksellä oppilasaineksesta on diagnosoitu jokin oppimisen vaikeus. Samat asiat eivät ehkä vaikeuta oppimista taito- ja taideaineissa kuin esimerkiksi reaaliaineissa, mutta samantyyppisiä asioita on otettava huomioon. Vaikkapa tehtävien annossa tulee olla tarkkana, että viesti menee perille, mittaaminen voi olla hankalaa matemaattisuutensa vuoksi ja erilaiset motoriset ongelmat tuovat haastetta opettajan työhön. Näistä kuitenkin on koulun arjessa selvittävä ja lisättävä koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Joskus työelämässä on muitenkin kummastuttanut se, ettei oppilaidet diagnoosit ole kulkeutuneet aineenopettajien tietoon, ja esim. kuullunymmärryksen häiriöt jääneet huomioimatta.

Kaiken kaikkiaan toivon, että oppilaani saavat kokea edes ajoittain käsin tekemisen iloa. Käsityöt ovat laaja toimintakenttä, jossa koskaan ei ole valmis ja täysin oppinut. Uusia haasteita löytyy varmasti, kunhan niitä on halukas etsimään.

Alle 3-vuotiaan sopiva/ epäsopiva kasvu- ja hoitoympäristö

Kvali2/ Analyysiharjoitus/ Esiymmärryksen reflektointi

Pieni lapsi on herkkä otus, joka kaipaa hoivaa, huolenpitoa ja turvallisuutta; näiden kaikkien kolmen seikan pohjalle tulisi rakentaa myös alle 3-vuotiaitten sopiva kasvuympäristö. Nykyisin vanhemmat tai vanhempi saa viettää vanhempainvapaataan lapsen kanssa lapsen ollessa alle vuoden vanha, mutta tämän jälkeen tilanne usein muuttuu; joko vanhempi jatkaa itse lapsen hoitamista kotona tai lapselle osoitetaan paikka kunnallisesta tms. hoitopaikasta.

Jokaisen lapsen vanhempi on ammattilainen lapsensa hoidossa (ainakin näin pitäisi olla), myös hoitopaikkojen henkilökunnan tulisi olla alalleen sopivaa ja koulutettua.

Mitä lapsi siis tarvitsee..? Turvalliset puitteet, lämpöä sekä fyysisessä että psyykkisessä mielessä sekä toisia ihmisiä ympärilleen. Kauhuissamme olemme saaneet lukea lehdistä kauhutädeistä, jotka ovat kohdelleet hoidettaviaan kyseenalaisin keinoin pakkosyöttämättä tai -nukuttamalla. Tällaista ympäristöä lapsoset siis tuskin tarvitsevat itselleen; kyseessä on siis epäsopivat hoitokeinot.

Alle 3-vuotias on vielä täysin riippuvainen toisista ihmisistä ja siis heidän armoillaan. Silloin kuitenkin jo aloitetaan oppiminen: miten toimia ryhmässä muiden ryhmän jäsenten kanssa, miten saada äänensä kuuluville ja näin kenties vaikuttaa omiin asioihinsa. Pieni lapsi nähdään usein olentona, jota tulisi kaikin keinoin vielä varjella pahalta maailmalta. Tässä vaiheessa luodaan kuitenkin pohja tulevaisuuden sosiaalisille taidoille ja luonteenpiirteille. Lapsen on opittava melko pian olemaan sekä yksilö että ryhmän jäsen.

Mutta millainen tulisi hyvän kasvu- ja hoitoympäristön olla fyysisesti? Itse sanoisin tähän, että samanlainen kuin itselläni; oma koti maalla, äiti kotona kouluikään asti, sisaruksia ja ystäviä ympärillä. Itselläni ei ole minkäänlaista omaa kokemusta päiväkodissa tai -hoidossa olemisesta, ei aamu- tai iltapäivätoiminnasta, sillä äitini piti huolta meistä lapsista kotona. Kasvoimme itsenäisiksi ja vahvoiksi persooniksi, mutta ryhmätyötaidoissa lienee kuitenkin parantamisen varaa.

Kunnalliset tms. päivähoitopaikat lienevät myös hyviä kasvualustoja lapsille, kelpuutetaanhan niihin vain “kunnollista” henkilökuntaa. Mutta pidetäänkö silloin lapsista huolta ikään kuin liukuhihnalta, tiettyjen oppien, sääntöjen ja tutkimustulosten mukaan?

Mutta oli kasvupaikka mikä tahansa, lapsille on tarjottava rauhoittavia rajoja, vankkaa turvallisuutta, rohkaisua kasvussa yksilöksi ja mukautuvuutta ryhmän jäsenenä. Näillä eväillä syntynee ihan mukavia ihmisiä. :)

Kokemuksia TVT:n käytöstä

Ia Omat kokemukseni tvt:n käytöstä

Ensimmäisellä vuosikurssilla osallistuin TVT-kurssille. Se osoittautui melko antoisaksi ja kiinnostavaksi, vaikka olinkin jo tehnyt vuosia töitä tietokoneella ja pohjalla oli graafikon tutkinto. Olen askarrellut web-sivustoja, tehnyt runsaasti kuvankäsittelyä ja graafista suunnittelua alan ohjelmilla. Sen vuoksi Word-ohjelman ominaisuuksien läpikäynti ei oikein aluksi tuntunut järkevältä yliopisto-opiskelulta.
Mutta sitten kokeiltiin äänenkäsittelyä ja videoiden editointia. Pääsin uuteen maailmaan! Tosin ohjelmien kokeilu jäi vielä lapsen kenkiin, mutta nyt ainakin tiedän, millaisia työkaluja on käytettävissä. Tuon samaisen kurssin hedelmänä syntyi myös tämä blogi, johon olen aina silloin tällöin muistanut käydä kirjoittelemassa tunnelmiani.
Varsinainen kurssityöni oli wiki-sivuston kirjoittaminen. Mielestäni olin aika pitkään pystynyt välttämään nämä blogit ja wikit, mutta nyt minulla on molemmat. Wikin kirjoittaminen lähti käyntiin lukion kuvataiteen verkkokurssin suunnittelusta. Työskentelin viisi vuotta Simpeleellä kuvataiteen tuntiopettajana opettajaopintojeni ohella. Alun perin olin tekemässä Saimaan oppimisverkolle taidehistorian verkkokurssia Venla-oppimisympäristöön, mutta päädyin sitten kirjoittamaan kurssin wiki-muotoon. Työ on vielä kesken, ja keskeneräiseksi se taitaa jäädäkin, sillä wiki ei ole koskaan valmis vaan sitä päivitetään ja laajennetaan jatkuvasti. Kuvataide-wikini löytyy osoitteesta: kuvataide.pbwiki.com

Nyt on useampi vuosi mennyt tuosta ensimmäisestä kurssista ja paljon olen oppinut lisää. Googlen palvelut suorastaan pyörryttävät - niihin olen tutustunut vain pintaraapaisun verran. Docs, Earth, Maps, Sketch up, Art Project... Vaikka kuinka paljon erittäin käyttökelpoisia työvälineita niin ihan tavalliselle pulliaiselle kuin opettajallekin. Lisäksi mukaan on tullut Second Life -virtuaalimaailma vain muutamia mainitakseni.

Ib Oma kokemukseni tvt:n opetuskäytöstä

Hienoin muisto TVT:n oppilaskäytöstä oli internetin saapuminen lukioomme Parikkalaan vuonna 1996. Se oli tarkoin varjeltu ihme ATK-luokkamme yhteydessä - mystinen punainen puhelin lasikopissa, johon ei ollut asiaa ilman opettajan läsnäoloa. Sitten abivuonna pääsimme tutustumaan siihen tehdessämme maantiedon esitelmää - ja päädyimme CIA:n sivustoille etsimään päivitettyä tietoa Nigeriasta. Olo oli kuin salaisella agentilla...
Työelämässä en tulisi enää kovinkaan hyvin toimeen ilman tietokonetta ja oheislaitteita. Käytän opetuksessa paljon nettimateriaaleja, dataprojektoria sekä digikameroita ja skannereita. Smartboard on tullut jo hieman tutuksi ja opetusharjoittelussa suorastaan rakastuin dokumenttikameraan. Tietokoneella pyörivät niin diat kuin dvd-elokuvatkin! Paljon on menty eteenpäin, mutta jatkuvaa päivitystä tarvitaan.

IIa Tämänhetkinen tietoni tvt:n opetuskäytössä (mitä tiedät tvt:n opetuskäytöstä?)

Edellä mainitut välineet eivät tietenkään löydy vielä jokaisesta suomalaisesta luokkahuoneesta, mutta onneksi oppilailla on pääsy tietokoneelle jokaisessa koulussa. Itse olen pyrkinyt päivittämään tietojani määrätietoisesti esimerkiksi sosiaalisen median opetuskäytön suhteen. Digikuvaus ja videoiden teko on jo arkipäivää, youtubesta löytyy oppilaiden tuottamaa materiaalia. Suhteellisen monella oppilaalla on kännykkäkamera, joten kuvaa voidaan tuottaa helposti. Kasvatustieteen perusopintoja suorittaessani pyrin ottamaan mahdollisimman paljon verkkokursseja, onneksi niitä oli tarjolla!

IIb-c Tämänhetkinen taitoni ja omat kokemukseni tvt:n käytöstäomassa opetuksessani (jos omaat sellaisia)

Kuten jo mainitsin, olen käyttänyt oppilaitten kanssa blogeja ja wikiä, videon muokkausta ja muuta sisällön tuottamista. Suunnittelimme oppilaiden kanssa vektorigrafiikkaohjelmalla paikalliselle paperiliiton yhdistykselle viirin, suunnittelimme Comenius-projektimme lopputuotteeksi kirjan taiton painovalmiiksi, teimme esittelyn koulusta videona yms. Paljon erilaista sisällön tuottamista voi tehdä pienin resurssein, mutta harvoin pienissä kouluissa on useampaa tietokoneluokkaa. Digikuvapäiväkirjan teko on ollut myös hauskaa ja verkkokurssitkin on sujuneet mukavasti wikin avulla. Vierailimme myös Second Lifessä ja kävimme Kiinan muurilla ja Notre Damessa. Facebookissa jaoin tietoa valvontaluokkani oppilaille, FB olisi muutenkin hyvä väline pedagogiikkaa ajatellen, koska siellä on jo paljon porukkaa ennestään.
Kokemukseni mukaan oppilailla menee hieman aikaa totutella käyttämään TVT:tä kaikissa aineissa, koska opetus on vielä pitkälti luentopitoista, varsinkin vanhemmilla kolleegoillani (oma mielipide). Kouluille pitäisi saada paljon enemmän läppäreitä tai minitietokoneita, joiden turva-asetukset eivät olisi niin tiukat ja ohjelmavalikoima rajallinen (ilmaiset lisenssit, office-paketti roskiin...!!!)
Itse tarvitsisin harjaannusta paljon enemmän 3D-mallinnuksessa, mutta muuten pärjäilen ihan mainiosti!

III Visioni tvt:n opetuskäytöstäni tulevaisuudessa (Miten kuvittelet, että voisit käyttää tvt:tä tulevaisuudessa? Näitä ei tarvitse vielä osata.)

Kamerakännykät ja oppilaiden omat kannettavat laitteet pitäisi ottaa selkeämmin mukaan opiskeluun; he ovta tottuneet käyttämään niitä, miksei siis tuttuja laitteita voida hyödyntää.? Lisäksi sosiaalista mediaa tullaan varmaan hyödyntämään enemmän ja miksei Second Lifessä voisi olla paljon nykyistä enemmän luentoja. Varmasti olisivat paljon kiinnostavampia kuin etäyhteyksien päässä oleva opettajan naama ruudulla.
Mallinnusohjelmia tai vaikkapa virtuaalimaailmoja voisi käyttää tuotesuunnitteluun (TS, TN) tai vaikkapa kokonaisen teoksen tuottamiseen (KU). Periaatteessa kaikki riippuu paljon opettajan omasta innostuksesta ja osaamisesta, sekä tietysti resursseista. Toisaalta välineiden ostaminen ei tee ketään autuaaksi, vaan TVT pedagogiikan koulutukseen olisi myös satsattava reilusti! Myöskin kaikki opettajat pitäisi velvoittaa opiskelemaan ja käyttämään uutta, eikä vetoamaan eläkepäivien lähestymiseen!

IVa Mikä on mahdollisesti vaikuttanut siihen, että vastauksiisi on tullut jotain uutta ja /tai jokin näkökulma on muuttunut, tai miksi mitään uutta ei ole tullut. Listaa 5 tärkeintä vaikuttanutta tekijää.

1) oman tietotaidon kasvaminen (ohjelmat, välineet, muut työkalut)
2) kokemus opettajana
3) kokemus nörttinä
4) “nörtti”kaverit ja hyvät vinkit heiltä
5) uteliaisuus ja jatkuva halu kehittyä

IVb Miten voin saavuttaa kohdassa III esittämäni vision?"

No lisää niitä resursseja (välineitä, koulutusta), TVT:n arvostus hyvänä työvälineenä JOKA aineessa, opetus/ oppimiskulttuurin muuttuminen

Lukukaudelle 2011-12

Jaahans..

Ehkä olisi jo aika tämän lukukauden osalta aktivoitua takaisin blogien maailmaan.. Uudet haasteet odottavat, eikä se iso G eli gradu ole ehkä niitä pienimpiä.
Mutta tärkeintä on nyt kuitenkin se, että nyt on kenties mahdollisuus keskittyä opintoihin huomattavasti täysipainoisemmin, koska töitä ei tarvitse tehdä niin paljon kuin aiemmin. Joten eipä muuta kuin askartelemaan!

Kauan eläköön työn ohessa opiskelu

Työhyvinvointi ja opiskelu

En voi välttyä käsittelemästä ammatillisen kasvun välitehtävissä yhtä lempiaiheistani, nimittäin työelämän ja opiskelun sovittamista yhteen. Olen joutunut/ saanut kirjoituksissani lähes poikkeuksetta pohdiskella asiaa, joka on tällä hetkellä suuri elämäni ”nimittäjä”. Mutta olenko työssä käyvä opiskelija vai työn ohessa opiskeleva työläinen..?

Opiskeluaikainen työhyvinvointi – mitähän se mahtaa tarkoittaa..? Ensimmäinen opiskeluaikani oli vajaat kymmenen vuotta sitten, jolloin olin nuori opiskelija; sellainen, joka valmistuu oppilaitoksestaan ajoissa eikä käy juuri töissä kuin kesälomansa aikana. Äiti ja isä kustantavat osan taskurahasta ja lähettävät maailmalle säkillinen perunoita rinkassa. Nykyistä opiskeluaikaani tähdittää enemmän kiire ja stressi, joita aiheuttaa tietysti työelämän paineet. Kun aloitin opiskeluni Savonlinnassa, ajattelin iloisesti, että ”kyllähän” yliopistossa voi suorittaa kursseja omaan tahtiin” tai ”oman opintopolun löytäminen on lastenleikkiä työn ohessa”.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Yliopistokoulutus tuntuu olevan varsin jähmeää ja aikuisopiskelijalle ei tunnu olevan turvallista paikkaa, jossa hänen työhalujaan ei katsottaisi ainakin hieman karsaasti.

Opinnoissa jaksamisen ensimmäinen elinehto on mielestäni tietysti oma motivaatio. Miksi olen täällä..? Luulisin, että oma ala ja motivaatio opiskelulle ovat löytyneet, mutta jotenkin kaikki tuntuu niin jähmeältä. Miksi ei voida mahdollistaa nykyistä enemmän itsenäistä ja etäopiskelua! Työhyvinvointia parantaa tietysti myös erilaiset oppimisympäristöt sekä ennen kaikkea ympäröivät ihmiset. Vähän huonommassakin työympäristössä viihtyy, jos ympärillä oleva porukka on kuin yhtä suurta perhettä.

Pidän omaa työyhteisöäni erittäin paljon arvossa, sillä olen löytänyt monia hyvän porukan piirteitä ympäriltäni. Uutena työntekijänä joukkoon oli helppo ikään kuin sulautua; vanhemmat työntekijät eivät todellakaan kummastelleet uutta, intoa puhkuvaa työntekijää, vaan toivottivat tervetulleeksi. Kahvihuoneessa voi varmasti jutella kaikkien kanssa ja jokaiselta työyhteisöön kuuluvalta voi pyytää apua – ja tietää sitä myös saavansa. Työpaikan sisällä omiin asioihinsa voi vaikuttaa, kuten vaikkapa siihen, kuinka paljon vastuuta haluaa kantaa yhteisistä tiimeistä. Keskustelu ja toisten kuuleminen on yhtä tärkeää niin konfliktitilanteissa kuin palautetta jakaessa.

Tämä kaikki kuulostaa minusta hyvän työyhteisön ominaisuuksilta. Itse voi tietenkin myös vaikuttaa työhyvinvointiin oman käytöksensä ja panoksensa avulla. Kuka pitäisi siitä kahvihuoneessa juoruavasta kärttyisestä akasta, joka aina puhuu pahaa toisista heidän selkänsä takana.

Ben Furman, Tapani Ahola ja Harri Hirvihuhta kirjoittavat mainiosti kirjassaan Työpaikan hyvinvointi ja kuinka ne tehdään (2004) työhyvinvoinnissa onnistumisesta ja vastoinkäymisten ehkäisemisestä. Jos ongelmia tulee, antaa kirja myös hyviä vinkkejä ja harjoituksia myrskyjen yli pääsemiseen. Olen ollut mukana muutaman kerran koulutustilaisuuksissa, joissa ulkopuolinen konsultti on tullut tekemään kanssamme juuri vastaavanlaisia harjoitteita. Mutta miksi on pitänyt maksaa konsultille huikea palkkio, jos kirja olisi ollut meidän omissa käsissämme ja olisimme vetäneet harjoitukset itse..?

Furman ja kumppanit puhuvat kirjassaan paljon vuorovaikutuksesta ja välittämisestä. Toki on tärkeää, että kokee työyhteisössä olevansa suvereeni jäsen, jonka ei tarvitse varoa olemistaan ja työtään – eikä varsinkaan ahdistu jatkuvasti epävarman työpaikkansa puolesta. Itse en tiedä, jatkuuko työsopimukseni ensi syksynä, mutta nyt ainakin nautin työstäni ja siihen kuuluvista ihmisistä täysin siemauksin. Vuosi kerrallaan.

Toki opettajan työhyvinvointiin vaikuttaa myös muut kuin työkaverit. ”Asiakkaina” eli oppilaina voi olla hyvinkin erialisia tyyppejä; joitakin odottaa näkevänsä seuraavana työpäivänä, jotkut taas haluaisi kiertää kaukaa. Oppilaat ja heidän lähipiirinsä, perheensä ja sukulaisensa luovat koulun verkoston, jonka piirissä lopulta työskennellään. Ongelmatilanteita huoltajien kanssa tulisi harjoitella, sillä ensimmäiset konfliktit saattavat tulla ”puun takaa” ja varoittamatta. Miten silloin nuori opettaja pystyy reagoimaan oikein, kun ei vastaavista tilanteista ole oikein kokemusta. Itselläni oppi tuli kantapään kautta, mutta muutama kiukunkyynel tuli jälkeen päin tirautettua.

Oppia siis ikä kaikki, ja oikeastaan kokemuksen luoman itsevarmuuden ja oman luovuuden varassa on hyvä tehdä töitä opettajana. Tulevaisuuden haasteet ovat mitä moninaisimmat, mutta niihin on tartuttava rohkeasi. Itse muokkaamme koulujärjestelmäämme juuri siihen suuntaan kuin haluamme, joten työstä ja valitsemastamme urasta nauttimaan, hop hop!

5a-ryhmän käsityötaiturien kanssa suunniteltiin ja kudottiin upeita lautanauhoja.
Ensin jokainen suunnitteli nauhansa verkosta löytyvällä yksinkertaisella, mutta mahtavalla ohjelmalla:
http://users.jyu.fi/~perpitk/index.php?page=lautanauha/ohjelma
Jokainen oppilas valmisti itse myös omat työvälineensä eli kudonnassa tarvittavat laudat. Niitä tarvittiin 4-10 kappaletta riippuen mallista. Sitten luotiin loimet, pisteltiin ne lautoihin ja sitten ei kun kutomaan! Kudonta osoittautui mukavaksi puuhaksi eikä pienen harjoittelun jälkeen edes lautojen suunnan vaihtaminen tuottanut ongelmia. Nauhaa alkoi syntyä metreittäin...
Välillä ope yritti kertoilla myös lautanauhoihin ja rautakautiseen elämään liittyviä juttuja, mutta kyllä se aika muutenkin kivasti meni; kuultiin myös runonlausuntaa sekä laulua työskentelyn lomassa!

...Ja kuinkas sitten kävikään gradulle..?

...
Ei tässä muu auta kuin siirtää haavetta gradun aloittamisesta tuonnemmaksi. Ainakin näin virallisesti. Seminaarit järjestetään kannaltani aivan vääränä päivänä ja väärään kellonlyömään. En pysty olemaan paikalla.
Epävirallisesti toki toteutan projektiani innolla eteenpäin, nyt varsinkin siihen pystyy keskittymään perusharjoittelun ollessa kunnialla ohi.
Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Merkittävät oppimiskokemukset

Oppimista tapahtui jakson aikana ainakin kohtuullisesti. Merkittävimpiä oppimiskokemuksia oli tietysti konkreettinen työskentely viidennen luokan oppilaiden kanssa sekä erilaisten oppimistyylien tiedostaminen ja kokeileminen käytäntöön. Toisaalta en kehitellyt oppilaille kovinkaan erikoisia oppimistyylejä, koska koin uuden taidon kehittyvän parhaiten demonstraatioiden, opetuskeskusteluiden ja opettajajohtoisen toiminnan avulla.

Myös muutamat seminaarit olivat ajatuksia herättäviä, varsinkin erityisopettajan luento sekä oman aineen didaktiikan Tarja Krögerin kanssa käydyt opetus- ja ohjauskeskustelut avasivat hienosti teoriaa käytäntöön. Omissa tavoitteissanikin mainitsin lisävarmuuden saamisen tuntisuunnitelmien tekoon. Oman opetusjakson jälkipuoliskolla suunnitelmien teko avautui paremmin juuri oppilastuntemuksen ja varmuuden lisäännyttyä sekä oman ajattelun monipuolistuttua. Opin paljon myös käsityön orientoinnista, hyvin ideoita oli hyvä jakaa muiden kanssa. Käsityötä voi lähestyä aineena niin monesta näkökulmasta, ettei orientoinnissa pitäisi juuri olla ongelmia. Toisaalta se on tärkeää tehdä heti jakson alussa, jotta kiinnostus todella heräisi ja oppilaat olisivat alusta asti inspiroituneina mukana.

Toisaalta mietin myös sitä, että jakson orientointi tulisi olla mielekäs osa koko jaksoa. Mikään irrallinen tai keinotekoinen pätkä tunnin alussa tuskin toimii. Opettaja puhkuu intoa, mutta oppilaat ihmettelevät opettajan saaneen jonkun kohtauksen. Sehän tuskin oli ideana? Vaaditaanko tällaista draamaa myös muiden aineiden opettajilta..? Toki orientointi ja inspirointi on taito- ja taideaineissa erittäin tärkeä ja motivaatiota kohottava seikka, mutta jotenkin siihen ainakin omassa jakson suunnittelussani kului suhteellisen paljon aikaa ja energiaa.

Comenius-viikko lähestyy

...ja jo jännittää...

Simpeleen yhteiskoulun kansainvälisyysviikko on kohta jo ovella. marraskuun ensimmäisen viikon aikana täällä vipeltää oppilaita myös Saksasta, Tsekeistä ja Irlannista. :)

Perusharjoittelu puolessa välissä..?

Tunteja pidetty jo kaksittain, eli viidennen luokan lautanauhaprojekti etenee ihanaa kyytiä. Harjoitteluluokkani on aivan kerrassaan suloinen, neuvokkaita ja reippaita pikku naisia täynnänsä.
Ensimmäisellä kerralla tutustuttiin lautanauhojen kutomiseen open harjoitusloimien avulla ja mietittiin, minkälaisia nauhoja voitaisiin kutoa. Mihin nauhoja yleensä käytetään..? Verkosta löytynyt iiiiihana lautanauhojen suunnitteluohjelma oli korvaamaton hyöty, sillä sen avulla voi kokeilla erilaisia kuvioita ja värityksiä helposti. Tai siis vähän liiankin helposti ja aivottomasti....?

Pertti Pitkäsen lautanauhasuunnitteluohjelma:

http://users.jyu.fi/~perpitk/index.php?page=lautanauha/ohjelma
Nooh, mutta yritys ja erehdys, satunnaisuus ja pohdinta ovat kaikki välillä tervetulleita asioita.
Toisella kerralla päästiin jo enemmän itse asiaan, eli jokainen enemmän tai vähemmän pääsi valitsemaan käyttötarkoitusta omalle nauhalleen. Mikä materiaali, mitkä värit, mikä käyttötarkoitus?? Samalla puuhasteltiin myös itselle omat laudat. Konepahvista jokainen askarteli tarvittavan määrän lautoja ja kulmat väritettiin puuväreillä. Hienoa työskentelyä jälleen kerran. Laudat saatiin valmiiksi ja hieman avattiin jo loimen mittaamisen ongelmaa, siis mitkä ovat alkusolmut, ja mitkä ihmeen tutkaimet...??????
Myös historiaa olen yrittänyt ottaa mukaan lautanauhojen kutomiseen. Mielestäni kansanperinne ja perinnekäsityöt ovat aivan ihania, inspiroivia ja voimauttavia; itsetehdyillä yksinkertaislla välineillä saadaan aikaan hienoja töitä. Ja onhan lautanauhojen kudonta vanha tekniikka, vanhimmat löytyneet nauhojen jäännökset ovat Suomessa jostain 500-luvulta jKr. Ja entäpä jossain muinaisessa Egyptissä? Millaisia nauhoja siellä on kudottu... Yllä hieno kuva, jonka löysin verkosta..
Tässä riittää ensi kerraksi pohtimista, eri termit eivät oikein avaudu ensimmäisellä yrittämällä.
Palautetta opettajakokelas on saanut spontaaniudestaan ja ronskiudestaan, mutta niinhän se menee, sellainenhan minä olen. oppilaat ovat olleet reippaasti mukana oppimassa uutta, luulisi heidän ainakin jonkin aikaa tietävän, mikä ihme se lautanauha oikein on..! :D

”Hienoa olla osa jatkumoa”

Parikkalan seurakunnan kirkkotekstiilien sininen sarja saa jatkoa. Harrastajia etsitään mukaan kudontaporukkaan.
Liisa Hämäläinen - Parikkalan-Rautjärven Sanomat 27.9.2010

Parikkalalaisen artenomin Helena Lindqvistin kiinnostuksen kirkkotekstiileihin herätti Kuopion muotoiluakatemiassa käyty kurssi, jonka seurauksena syntyivät sinisen sarjan ensimmäiset kirkkotekstiilit vuonna 2001; stolat Tuula Tolsalle ja Erkki Lemetyiselle. Nyt sarjasta puuttuvat vielä alttarivaate, messukasukka, kalkkiliinat sekä kirjaliina. Tavoitteena on, että uudet kirkkotekstiilit otettaisiin käyttöön vuoden 2011 jouluna.

Yhteistyötä
Hanke muodostaa Lindqvistin pro gradu -tutkielman Itä-Suomen yliopistoon. Projektin tieteellinen osuus, aikuisoppimisen tutkiminen, toteutuu harrastekutojia haastattelemalla. Helena Lindqvist opiskelee Savonlinnan kampuksella tekstiilityön sekä teknisen työn opettajaksi. Kirkkotekstiilien suunnittelu- ja toteutustyö tehdään Helenan ohjaamana paikallisten harrastekutojien voimin. Projektin ”pääkallon paikkana” ja tärkeänä yhteistyökumppanina on Parikkalan käsityökeskus.
– Jos kiinnostaa osallistua kirkkotekstiilien suunnitteluun ja toteutukseen, niin yhteyttä voi ottaa Parikkalan käsityökeskukseen. Tekniikoina käytetään ainakin damastikudontaa ja kirjontaa, Lindqvist kertoo.
– Projektiin mukaan tuleminen on osallistujille maksutonta. Toivottavasti saamme innostuneen porukan kasaan! Työ aloitetaan ensi talven aikana käymällä läpi symboliikkaan liittyvää asiaa.

Symboliikka
Uusi jumalanpalvelusjärjestys toi liturgisten värien joukkoon myös sinisen ennestään tuttujen valkoisen, vihreän, mustan, punaisen ja violetin oheen.
Sininen väri on kirkkotekstiileissä Neitsyt Marian ja yleensä pyhän perheen väri. Sinisiä kirkkotekstiilejä voi käyttää itsenäisyyspäivänä ja pyhän perheen juhlapyhinä, esimerkiksi Marian ilmestyspäivänä.
Helena Lindqvist on kiinnostunut kirkkotekstiileistä niiden runsaan symboliikan takia. Hän myös korostaa, että suomalaisten taidetekstiilien joukossa hienoimmat, parhaiten tehdyt ja arvokkaimmista materiaaleista tehdyt ovat olleet juuri kirkkotekstiilejä.
– Joten on hienoa olla osa tällaista jatkumoa ja paikallista historiaa.
Parikkalaan kokonaisia kirkkotekstiilisarjoja on suunnitellut Lindqvistiä ennen viimeksi Armi Siitonen 1970-luvulla. Ne ovat edelleen aktiivisessa käytössä ja Lindqvistin mukaan ”tosi kauniit”.

Eka viikko takana :)

Eli ensimmäiset hetket opetusharjoittelijana koettu. Vaikka onkin tapahtunut jo paljon, silti olo on kuin pöllöllä, joka silmät suurina ja nokka ammollaan ihmettelee ja rekisteröi ympärilttän tapahtumia, mutta ei aivan sisäistä kaikkea...
Tällä viikolla olen vain ollut yhteisissä tapaamisissa sekä seuraillut tunteja. Oppilaat ovat minulle vielä vain tiettyjen ryhmien osallistujia, mutta toivottavasti ensi viikolla ryhmän jäsenet saavat mielessäni myös nimet ja kasvot.. :)
Jaksosuunnitelman ensimmäinen versio on valmis, tänään täytyy hioa sitä lisää ja lähettää taas kommentointikiertueelle. Toisaalta en aivan osaa hahmottaa, mitä kaikkea suunnitelmaan pitäisi rustata, valitettavasti tietyt jutut tuntuvat itsestään selvyyksisiltä kuitenkaan olematta sitä.
Yhtään edellisvuotista jaksosuunnitelmaa kudonnasta ei juuri Moodlesta löytynyt, joten kai se on aloitettava puhtaalta pöydältä.
Kuvittelin jaksarin olevan vain kehys, jonka mukaan edetään, mutta sen pitääkin olla aika yksityiskohtainen esitys välineiden , tilojen ja materiaalien käytöstä sekä muusta toiminnasta...
Ensimmäinen seminaari meni aika ohi aamuisen ajankohdan vuoksi, mutta hyvää kertasuta sieltä kuitenkin tuli. Miksiköhän emme ole saaneet vielä sähköposteihin seminaarissa esitettyä pp-esitystä...?
Kaikkein onnellisin olen ollut varsinaisen ohjaajan Minnan pitämistä yhteisistä tuokioista. Vaikka asiaa on sisäistettävänä luvattoman paljon, alkaa opintojakso hahmottua hänen ohjauksensa ansiosta. Ja palautetta tulee suunitelmista välittömästi, se tuntuu hyvälle..!

Perusharjoittelun tavoitteet

Perusharjoittelu kuulostaa kaikenkaikkiaan suhteellisen pitkältä ja vaativalta rupeamalta, mutta ensimmäisen infon jälkeen koko opintojakso inhimillistyi huomattavasti. Kaikkein onnellisin tällä hetkellä olen siitä, että harjoittelu saatiin sopimaan ilmeisesti kaikkien opiskelijoiden aikatauluun niin, ettei muiden aineiden opiskelu kovin paljoa häiriinny. Hyvä niin, edettävä tässä on muissakin opinnoissa...
Itseäni perusharjoittelussa kiinnostaa uuteen organisaatioon tutustuminen lähemmin, sillä jokaisessa koulussa on omanlaisensa opetus- ja toimintakulttuuri, vaikka samanlaista opetussuunnitelmaa toteutetaankin. Muilta opettajilta ja opiskelijoilta saa uusia vinkkejä, kuten esimerkiksi viime keväänä olleilta käsityön "nyyttikesteiltä". Myös uusilta oppilailta oppii aina uutta, jokainen oppija on erilainen ja heihin tulisi suhtautua yksilöinä.
Mielenkiintoista on myös pitkästä aikaa työskennellä alakoululaisten parissa, itse olin töissä alakoulussa viimeksi kuusi vuotta sitten. On mielenkiintoista tehdä havaintoja lasten taitotasosta ja siitä, mitä tulevaisuuden työelämän haasteet pitävät sisällään. Erilaisten opetusmallien kokeileminen käytännössä inspiroi myös, vaikka oman ryhmän kanssa kovin montaa mallia ei ehkä pääsekään kokeilemaan.
Itselle on jäänyt kokonaisen käsityön idea vielä hieman kaukaiseksi, koska sitä ei ole päässyt testaamaan käytännössä. Nyt on siihen hyvä mahdollisuus - käsitteestä tulee käytäntöä..?
Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on ehdottomasti lisävarmuuden saaminen tuntisuunnitelmien tekemiseen ja tietysti tilanneherkkyyden lisääminen - opettajalla täytyy olla aika pitkät tuntosarvet, että hän pystyisi reagoimaan oppilaittensa tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Itse olen ollut tämän asian kanssa aika yksioikoinen, mutta kokemuksen kasvaessa toivoisin asian menevän parempaan suuntaan. Tietysti myös oppilastuntemus on tärkeä asia, se kehittyy vain ajan kuluessa ja luottamuksen lisääntyessä.

Kokonaisuutena perusharjoittelun tavoitteena on saada lisävarmuutta opettaja ja nimenomaan käsityönopettajana sekä uusia ideoita ja vinkkejä työelämää varten.

Uusi lukuvuosi, uudet kujeet..?

Taas livahti kokonainen kesä ilman blogikirjoittelua. Nyt lyhyt yhteenveto:

* Kuuma oli, järviveden lämpötila läheisessä lähdelammessa jopa +27 astetta..
* Kuuma oli myös kesätöissä, työpäivä +36 asteessa ilman kummempia taukoja oli lähes tajuntaa laajentava kokemus...
* Mökillä oli aivan iiiiiihanaa...
* Kirjaston Laila Hietamies/ Hirvisaari -hylly tuli tutuksi 13 kirjan verran :)
* Kai niitä koulujuttujakin tuli kirjoitettua muutamia kymmeniä sivuja
* Asta- ja Veera-myrskyt kävi kylässä
* Loppukesä meni myrskypuita raivaillessa, moottorisaha & halkaisuruuvi rules!
* Berliinissä vietettiin opeporukan viralliset lomanlopettajaiset!

* Työt alkoivat mukavissa merkeissä elokuussa
* Opinnoissa mietityttää perusharjoittelu & gradu

Eli eiköhän noissa ihan tekemistä piisaa..!

Merkittävimmät oppimiskokemukset

Vuosi on taas vierähtänyt ja kyllä oppimista on tapahtunut. Missä ja miten ei olekaan yhtä yksiselitteinen kysymys. Kuten viime vuonna, olen nauttinut suunnattomasti sivuaineeni teknisen työn opiskelusta. Vaikka kevättä kohden tahti kiihtyy ja opettajat kyselevät valmiiden töitten perään, on talven tuloksia ja varsinkin oppimista hieno arvioda. Tuntuu, etten ihan ehdi kaikkea saada kasaan toukokuun viimeiseen päivään mennessä, mutta täytynee taas tyytyä kirjoittelemaan kesäloman ratoksi muutamia raportteja – niitä kun tuntuu riittävän ihan kyllästymiseen asti.

Uusien ja varsinkin omasta mielestä hyödyllisten asioiden oppiminen on motivoivaa ja innostavaa. Esimerkiksi metallisorvauksen edes jollain tasolla hallitseminen monen epäonnistumisen jälkeen oli hienoa. Lisäksi puukon takominen ja oman alusta loppuun asti itse suunnitellun ja valmistetun huonekalun valmistuminen antoi onnistumisen elämyksiä, joita mielestä jokainen tarvitsee aika ajoin. Ei kukaan jaksa puurtaa opintojensa parissa, jos ei välillä saa hyvää palautetta ja kehuja.

Tuntuu joskus, että myös yliopistopiireissä palautteen antamista tulisi harjoitella. Eräs opettaja lähetti miulle heti syksyllä niin mieltä pahoittavan sähköpostiviestin, etten ole oikein hänen vitseilleen tai opetukselle oikein lämmennyt koko vuonna. Syksyllä kahdella ensimmäisellä viikolla oli vaikeuksia päästä demoille mukaan, sillä työni kuvataiteen opettajan jatkuu yhä normaalisti. Ja heti tupsahti seuraavanlaista palautetta:

Varsinaista luentopakkoa ei yliopistossamme ole, mutta näin pitkällä opinnoissa ja aineenopettajan pätevyyteen tähtäävissä opinnoissa luotamme opiskelijan omaan motivaatioon osallistua myös teoriaopintoihin... ...Onko mielestäsi oikein antaa tällaista kuvaa omasta osallistumisesta opintoihin kurssin muille opiskelijoille? Kurssimme ei ole kirjekurssi, vaan kannamme todellista huolta opiskelijoiden osaamisesta... ...Työnteko ei ole syy olla pois opetuksesta. Vapaaehtoisessa koulutuksessa opiskelija itse tekee arvovalinnan, tehdäkö töitä vai opiskella. Opettaja myöskään ei voi kantaa vastuuta opiskelijan taloudesta...

Ja perhana sen motivaation kanssa ei ole kyllä omalta osaltani ollut mitään puutetta!!!!! Ilmeisesti ihminen ei saa joskus hoitaa asioitaan omalla tavallaan, hemmetti... ...Vai vielä kirjekurssi...

Entä jos tentti menee osalla ryhmästä huonosti vähäisen valmistautumisen vuoksi, siitä kyllä lähetetään suoranainen haukkumaviesti kaikille. Mutta kun uusintakoe meni hienosti, siitä ei sitten muisteta enää mainita missään. Omalta kohdalta harmistusta aiheutti se, etten ollut edes ensimmäisellä kerralla mukana päälekkäisyyksien takia. Miksi siis myös minä sain haukkumaviestin? Yhden ihmisen tökerö toiminta ei onneksi ole laskenut motivaatiotani, mutta mielestäni yliopistossa edelleenkin vaalitaan jonkin asteista akateemista vapautta, tietääkseni..

Ruotsin kurssi tulla tupsahti myös eteeni, vaikka olen jo kertaalleen suorittanut ns. virkamiesruotsin. Kandin opintoihin kuuluu sekä kirjallisen että suullisen ruotsin kurssi, ja minun kuului suorittaa puolikas suullisen ruotsin kurssista. Toivoin aluksi kovasti, että olisin voinut suorittaa koko ruotin opiskelut yliopistolla näyttökokeena, mutta kun lukioajoistani on jo niin kauan enkä ole pitänyt kielitaitoani yllä (lue: juuri tarvinnut ruotsin kieltä), suorastaan hirvitti mennä näyttökokelaaksi. Valitsin siis opintosuorituksen muun ryhmän mukana ja se oli oikeastaan aika hyvä valinta.

Vaikka kurssilla ei nyt mitenkään ihmeellisen paljon puhuta ruotsia opiskelijoiden erilaisten lähtötasojen vuoksi, on kielen ja kieliopin mieleen palauttaminen ollut oikeastaan aika antoisaa. Toisaalta kirjoitustehtävät ovat olleet aika työläitä vähäisen harjoituksen vuoksi, silti on ollut hienoa huomata, ettei kerran opittu taito päästä niin vaan häviäkään – kielioppi on tallella jossain muistin sopukoissa!

Lisäksi olen oppinut työelämässä toimiessani taas valtavasti. Valitettavasti eräs tärkeimmistä opimistani asioista liittyy oppilashuoltoasioihin ollen melko negatiivinen, joten siitä ei sen enempää. Muut koulutukset ja omalla työpaikalla oppiminen ovat maistuneet samoin kuin itse opinnoissa kehittyminen.

Viime vuoden loppupuolella osallistuin Saimaan mediakeskuksen järjestämään koulutukseen, jossa opiskeltiin Second Life -virtuaaliympäristön käyttöä ja mahdollisuuksia oppimisympäristönä. Kurssi oli tarkoitettu Etelä-Karjalan alueen yläkoulujen ja lukioiden opettajille ja kouluttajana toimi Teemu Moilanen, tuttu myös Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelusta Aducatesta Savonlinnasta. Ennen kurssia Second Life (eli tuttavallisesti SL) oli itselleni täysin tuntematonta aluetta, vaikka olenkin erittäin tietokoneorientoitunut ja seuraan tiiviisti erilaisten sosiaalisten medioiden ja sähköisten käyttöönottoa opetustyössä. Vaikka tuskin virtuaaliset oppimisympäristöt tulevat koskaan täysin korvaamaan kaikkea opettajan, oppilaiden ja ryhmän välistä kommunikaatiota tai vuorovaikutusta, on se kiinnostava vaihtoehto ja mahdollisuus olla luomassa 2000-luvun pedagogiikkaa.

Kurssilla keskustelimme vilkkaasti uuden tekniikan mahdollisuuksista, vaikeuksista, uuden aiheuttamista peloista ja ennen kaikkea virtuaalisen toimimisen pelisäännöistä. Second Lifessa, kuten internetissä on aikuisviihdemateriaalia, miten siis estää opiskelijoita menemästä arveluttaviin ympäristöihin? Joka tapauksessa, virtuaaliympäristössä opettaminen tuntui oman opetustuokion jälkeen erittäin haastavalta ja mielenkiintoiselta. Innostuin SL:sta siinä määrin, että aloitin ympäristön käyttökokeilun liittyen omiin opintoihini, virtuaaliseen käsityöhön. Virtuaalisen käsityön kurssi onkin oikeastaan ainoa opintokokonaisuus, johon olen pääaineopinnoista osallistunut. Ensi perjantaina tutkiskelemme sitten Uutta opetukseen -”nyyttikesteillä” (jotka on tarkoitettu tekstiilityötä opettaville luokan- ja aineenopettajille sekä alan opiskelijoille) kurssin virtuaalisia saavutuksia, joka on omalla kohdallani artikkeli Second Lifen käytöstä (tekstiilityön) opetuksessa.

Ja miksi halusin tuoda esille nämä asiat tässä kirjoitelmassani? Ehkä siksi, että ne ovat henkilökohtaisia ilon ja harmin aiheita, ne ovat vieneet itseäni, opintoja ja opettajuuttani eteenpäin. Pitkä matka on vielä edessä kuljettavana, mutta nyt lähden siihen uusin mielin. Toki tavoitteni tälle keväälle, eli kandin tutkinnon saaminen täyteen tulee tuskin täysin toteutumaan, mutta kuitenkin olen suhteellisen tyytyväinen kuluneen lukuvuoden opintojen sujumiseen. Kuten aina ennenkin, alkavat valitettavasti kevättä kohden voimani ehtyä, mutta siihen olen jo tottunut. Jos jotain jää suorittamatta tai siis raportteja kirjoittamatta, se ei ehkä ole maata kaatava juttu, sillä ainahan suoritusta voi täydentää ja mikäs sen helpompaa kuin lähettää opettajalle raportti kirjallisessa muodossa.

Opettajuuden roolikartta (2. vuosi)

TYÖSKENTELYN OHJAAJA

Työskentelyn suunnittelija
Verrattuna viime vuoteen, en oikeastaan tähän ole saanut kovastikaan uusia oivalluksia. Oikeastaan suurin iloni on ollut se, että olen jaksanut kehitellä uusia tehtäviä työmaalla – viimeksi tänään. Hyvien, keskustelua herättävien tehtävänantojen kehittely on antoisaa ja niistä saa iloa opettajan työssä. Rutiini on kehittynyt, mutta ei saa jäädä tuleen makaamaan eli jatkaa samalla kaavalla vuodesta toiseen!

Ohjeiden antaja, asiantuntija
Sama kuin edellä, opetustyöni on kehittynyt ja saan koko ajan lisää ideoita ja toimintavarmuutta sivuaineopinnoissani. Monipuolisuus on pienessä koulussa valtti ja se myös lisää viransaantimahdollisuuksia.

KASVATTAJA
Sivusinkin jo aiemmin tutustumistani oppilashuoltoasioihin. Se on opettajan työn varjopuolia – aina ei perheissä ole kaikki kunnossa ja se vaatii välillä koulun puuttumista asioihin – tai ainakin yritystä. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on aina rankka asia kaikille osapuolille; niin oppilaalle, perheelle kuin opettajallekin. Mutta velvollisuus on velvollisuus ja joskus on hienoa nähdä, että kehitystä on tapahtunut ja mahdollisesti perheissä on pysähdytty miettimään oman elämän suunnan korjaamista. Oppilashuollossa näkyvät surullisina asioina vanhempien erot ja alkoholin käyttö, mikä heijastuu lapsiin valitettavan useassa tapauksessa. Mutta tämänhän me jo tiesimmekin kaikki.


Ammatillisen kasvun ryhmä

Tänä vuonna olen valitettavasti päässyt harvemmin osallistumaan oman ammatillisen kasvun ryhmiin, sillä olen ollut mukana myös kolmannen vuosikurssin amkan ryhmässä. Tähän olen ollut erittäin tyytyväinen, että jokaisen oman henkilökohtainen opintopolku on otettu huomioon myös ammatillisen kasvun ohjauksessa ja kahden ryhmän ”kattaus” on järjestynyt.
Välitehtävät ovat olleet hyviä, mutta ohjepituuden, jostain syystä koen kirjoittavani aina aivan lian pitkiä tekstejä amkan tapaamisiin. Niille voisi antaa aina jonkinlaisen siilä esim. ”Eettinen valinta” -tehtävään huomasin kirjoittaneeni pitkät pätkän tekstiä, kun taas joku oli parin kanssa ohittanut tehtävän parilla ranskalaisella viivalla. Toisaalta ei kirjoittaminen minulle mikään peikko ole, vaan kyllä tekstiä (ja välillä jopa ihan asiasta) tulee tarvittaessa. Tuntuu vain välillä, että tekee turhaan liikaa työtä, kun sitä työtä joka tapauksessa on ihan uupumukseen asti muutenkin.
Toisessa amka-ryhmässä oli jo palautetapaaminen ja ihmettelin vieläkin sitä, miksi amka tuntuu olevan ainoita yliopisto-opintoja, joista ei voi olla kertaakaan pois. Koko ajan on kuitenkin päälekkäisyyksiä muiden opintojen kanssa, sille ei voi mitään. Viimeksikin amka-tapaamisen aikana olisi pitänyt olla ruotsin tunnilla ja sivuaineopinnoista, valitse siinä sitten se tärkein. Valitsin amkan, koska muista tulee vähemmän valituksia.
Kokonaisuudessaan ammatillinen kasvu on ollut tänä vuonna erilaista viime lukuvuoteen nähden uuteen ryhmään sukeltamisen ansiosta. Keskustelu opettajuudesta kanssaopiskelijoiden kanssa on hedelmällistä ja ideoiden vaihto suotavaa. Aina oppii uutta muiden kokemuksista, mikä antaa vahvuutta omalle ammatinvalinnalle ja -harjoittamiselle. Odotan innolla ensi vuotta ja perusharjoittelua, minkä jälkeen alkaa oikeastaan gradun suunnittelu ja toteutus. Onneksi maisterivaiheen opintoja voi suorittaa melko paljon itsenäisesti ja verkon välityksellä, joten tulevaisuus näyttää valoisalta ja bensalaskukin pysynee aisoissa. Ensi vuonna aloitan myös uuden työhaasteen, sillä kuvataiteen lisäksi opetan nyt myös tekstiilitöitä. Onnellinen on se, joka saa uusia haasteita haluamansa mukaan!

Kauan eläköön elinikäinen oppiminen I

KASVUN PORTFOLIO ESSEENÄ
Selailin läpi ammatillisen kasvun kansiotani ja mielessäni hieman kummastelin, miten paljon ja millaisia papereita olen sinne keräillyt. Kansio piti sisällään tasan kahdenlaista tavaraa: amkan välitehtäviä ja teknologiakasvatukseen (eli siis teknisiin töihin) liittyvää materiaalia. Tuntuu, kuin olisin jo kirjoittanut tämän useasti aiemmin ja vielä enemmän tuntuu siltä, että nämä vajaat kaksi vuotta, jotka olen vaikuttanut Savonlinnassa, ovat olleet vain ja ainoastaan sivuaineopintoja – eli teknisiä töitä. Niin kokonaisvaltaista ja mukaansa tempaavaa aineen opiskelu on ollut.
Kiitän onneani siitä, että olen näinkin hyvin päässyt etenemään opinnoissani täysin omaan tahtiin ja koko ajan työn ohessa. Kevään tavoite eli kandidaatin tutkinnon saaminen täyteen on vieläkin mahdollista, mutta alkaa olla koko ajan epätodennäköisempää. Kevät saa väsymään ja talveen käytetyt energiavarastot alkavat olla tyhjillään. Mutta onhan vielä loppurypistyksen aika!
Tätä kirjoitelmaa varten mietin tovin, mikä olisi aihe, mitä en olisi vielä käsitellyt ammatillisen kasvun välitehtävissä. Olen kirjoittanut useista itselleni läheisistä aiheista, enkä tätäkään kirjoittaessani voisi jäädä vähempään. Kulunut lukuvuosi on ollut erittäin mielenkiintoinen sekä opiskelu- että työympyröissä, yliopisto-opintojeni lisäksi olen myös osallistunut muutamaan muuhunkin koulutukseen, joista haluaisin nyt kertoa lähemmin.

Kauan eläköön elinikäinen oppiminen II

Koulutusmaailma on siirtymässä reaaliaikaisen luokassa toimimisen lisäksi myös koko ajan verkkoon, oppimisympäristöihin sekä erilaisiin virtuaalisiin maailmoihin. Viime vuoden loppupuolella osallistuin Saimaan mediakeskuksen järjestämään koulutukseen, jossa opiskeltiin Second Life -virtuaaliympäristön käyttöä ja mahdollisuuksia oppimisympäristönä. Kurssi oli tarkoitettu Etelä-Karjalan alueen yläkoulujen ja lukioiden opettajille ja kouluttajana toimi Teemu Moilanen, tuttu myös Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelusta Aducatesta Savonlinnasta.Second Life on yksityisessä omistuksessa oleva, verkossa toimiva 3D-virtuaalimaailma, jonka uusi aluevaltaus on koulutus. Palvelun omistaja Linden Lab tarjoaa oppilaitoksille maata Second Lifesta tavallista edullisempaan hintaan. Myös monet suomalaiset oppilaitokset järjestävät nykyisin opetusta SL:ssa; esimerkiksi Helsingin yliopiston luentoja järjestetään samaan aikaan sekä livenä luentosalissa että virtuaalimaailmassa. Parhaillaan useat koulut tutkivat virtuaalimaailman mahdollisuuksia ja suunnittelevat omaa verkko-opetustaan. Second Lifea on kehuttu mm. aktivoivaksi ja se parantaa oppijan läsnäoloa opetustilanteissa. Virtuaaliympäristö mahdollistaa 3d-mallintamisen avulla asioiden ja esineiden havainnollistamisen sekä vierailut rakennettuihin ja luonnonympäristöihin, kuten vaikkapa viidakkoon tai Sikstuksen kappeliin. (http://www.saimaanmediakeskus.fi/?deptid=18455)
Ennen kurssia Second Life (eli tuttavallisesti SL) oli itselleni täysin tuntematonta aluetta, vaikka olenkin erittäin tietokoneorientoitunut ja seuraan tiiviisti erilaisten sosiaalisten medioiden ja sähköisten käyttöönottoa opetustyössä. Vaikka tuskin virtuaaliset oppimisympäristöt tulevat koskaan täysin korvaamaan kaikkea opettajan, oppilaiden ja ryhmän välistä kommunikaatiota tai vuorovaikutusta, on se kiinnostava vaihtoehto ja mahdollisuus olla luomassa 2000-luvun pedagogiikkaa.
Kurssilla keskustelimme vilkkaasti uuden tekniikan mahdollisuuksista, vaikeuksista, uuden aiheuttamista peloista ja ennen kaikkea virtuaalisen toimimisen pelisäännöistä. Second Lifessa, kuten internetissä on aikuisviihdemateriaalia, miten siis estää opiskelijoita menemästä arveluttaviin ympäristöihin? Joka tapauksessa, virtuaaliympäristössä opettaminen tuntui oman opetustuokion jälkeen erittäin haastavalta ja mielenkiintoiselta. Innostuin SL:sta siinä määrin, että aloitin ympäristön käyttökokeilun liittyen omiin opintoihini, virtuaaliseen käsityöhön. On ollut mielenkiintoista kahlata 3D-muotikaupoissa ja catwalkeilla, mutta vielä SL ei ole oikein avautunut käsityön näkökulmasta. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa. Toivottavasti ehdin osallistua vielä SL:n jatkokoulutukseen, joka järjestetään muutaman viikon kuluttua Lappeenrannassa. Tai siis oikeammin osallistun siihen oman tietokoneeni ääreltä kotoa käsin; miksi tuhlata kallista polttoainetta ja omaa energiaa siirtymällä 100 kilometriä, kun aivan yhtä hyvin voin nukkua tunnin pitempään ja istahtaa omaan työtuoliini.
Ettei kirjoitelmani menisi kokonaan virtuaalisen opettamisen suitsutukseksi, otetaanpa vielä toinen koulutusmuisto aivan lähiajoilta. Olen ilmeisesti sisäistänyt erittäin hyvin elinikäisen oppimisen idean, sillä olen kiinnostunut (ehkä hieman liikaakin jo..) erilaisista mielenkiintoisista kursseista, joista saisin lisää ideoita ja työkaluja päivittäiseen työskentelyyni – niin yliopistolla kuin luokkahuoneessakin.

Kauan eläköön elinikäinen oppiminen III

Ettei kirjoitelmani menisi kokonaan virtuaalisen opettamisen suitsutukseksi, otetaanpa vielä toinen koulutusmuisto aivan lähiajoilta. Olen ilmeisesti sisäistänyt erittäin hyvin elinikäisen oppimisen idean, sillä olen kiinnostunut (ehkä hieman liikaakin jo..) erilaisista mielenkiintoisista kursseista, joista saisin lisää ideoita ja työkaluja päivittäiseen työskentelyyni – niin yliopistolla kuin luokkahuoneessakin.
Viime kuussa kävin Kouvolassa työkaverini kanssa kahden päivän Lions Quest -koulutuksessa - ja kylläpä oli mukava ja antoisa juttu! Monet kollegani olivat jo etukäteen kehuneet koulutuspakettia ja halusin ehdottomasti mukaan, kun Kouvolaan lähtijöiksi haluttiin ”nuoria ja innokkaita uusia opettajia”. Kutsu koulutukseen tuli paikalliselta Lions-klubilta, joka myös ystävällisesti kustansi kurssimme.
Lions Questia mainostetaan toiminnalliseksi yhdessä kasvamisen ohjelmaksi ja siltähän se ainakin koulutuksen perusteella tuntui. Paikalla oli tällä kertaa luokan- ja aineenopettajia ympäri Etelä-Karjalaa ja Kymenlaaksoa – ja taas oli hienoa tutustua uusiin innostaviin ihmisiin. Quest-ohjelmaan kuuluu siis lasten ja nuorten kasvun tukemista pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella yhdessä työskentelemisellä. Varmasti Quest-tunnit ovat omiaan vähentämään kiusaamista ja lisäämään yhteisöllisyyttä, kun kaikilla luokkayhteisössä on oma roolinsa ja toista ja toisen sanomia opetellaan kunnioittamaan yhdessä oman kunnioituksen kehittämisen lisäksi.
Totta on, ainakin omasta mielestäni koulumaailmassa (ja joskus omassa työskentelyssänikin) tuntuu aina olevan kiire jonnekin. Oppisisältöjen omaksuminen tuntuu olevan välillä yläkoulussa tärkeämpää kuin nuoren kasvun tukeminen. Lapsilta vaaditaan sosiaalisia taitoja, mutta oppivatko niitä koulussa tai edes kotoa enää riittävästi? Tähän Lions Quest -materiaalissa tuntui olevan hyviä tehtäviä ja ryhmäharjoitteita, joihin jokainen voi heittäytyä mukaan, kunhan on ensin luotu turvallinen ryhmäympäristö. Tunnetaitoja täytyy harjoitella, ne eivät ole itsestään selvyyksiä.
Näitä työkaluja olisin ehdottomasti tarvinnut jo aiemmin opetuksessa ja varsinkin ne olisivat olleet erittäin käyttökelpoisia uuden luokan kanssa toimiessa. Yläluokan toiminnassa näen Quest-tunnit varsinkin terveystiedon, uskonnon ja miksei myös äidinkielen tuntien aiheina – ja tietysti myös luokanvalvojan tunneilla ryhmäytymistilanteissa. Mutta ensi syksynä on uusi lukuvuosi ja uudet kuviot - ja varmasti Lions Quest on mukana kuvioissa, tavalla tai toisella!
Kaiken kaikkiaan opettajan työhön on niin paljon ideoita ja vinkkejä, että ihan päätä pakottaa kaikkien itselle uusien juttujen kokeileminen. Eli miten oma opettajuuteni on kehittynyt? Kehittynyt on ja paljon ja varsinkin laajentunut. Tuntuu välillä, että on vaikea pysyä uusien ideoiden ja teknisen muutoksen mukana, mutta yritettävä ainakin on. Kuten alussa mainitsin, yliopisto-opiskeluni on tänä lukuvuonna keskittynyt niin vahvasti teknologiakasvatukseen ja sen kokonaisvaltaisuuden tajuamiseen, että muut opinnot ovat jääneet sivuaineen varjoon.
Nämä tässä kirjoitelmassa esittelemäni koulutukset liitän enemmän työelämään kuin varsinaiseen opiskeluun, mutta aina sieltä jotain livahtaa ideoiksi mukaan myös yliopistolle. Opettajan työn ymmärtäminen ja sen harjoittelu kestää kenties läpi koko elämän, mutta ehdimme kyllä – jos jaksamme etsiä omat vahvuutemme ja kehittää niitä Kaikessa ei tarvitse olla hyvä, sen olen itselleni luvannut jo aikapäiviä sitten. Mutta nyt ainakin vielä riittää innostusta moneen asiaan ja se on sitten älyttömän ihquu!

Siis: Kauan eläköön elinikäinen oppiminen!