Minä kasvattajana

Kasvattaminen ja kasvattajana oleminen on mielestäni teoriassa melko vaikea ja vieras ajatus, vaikka opinnot ovat hyvää vauhtia puolessa välissä ja ammatillista kokemusta on tullut jo puolen vuosikymmenen verran. Ensimmäiset kesätyökokemukseni liittyvät myös lasten kanssa toimimiseen; lisäksi olen ollut eräänlaisena kasvattajana au pairin roolissa. Koko sana oikeastaan tuntuu vieraalta ja hankalalta.Toisaalta tunnen olevani eräänlainen vanhempi vertaistuki nuorille, toisaalta taas opettajan asemassa tietysti eräänlainen aikuisen roolimalli ja vierelläkulkija. Mitä sitten on kasvattaminen? Itse olen haaveillut kasvatuksessa jotenkin paluuta entiseen; koko kylä koki olevansa vastuussa lasten kasvatuksesta, huoli ja tuki oli yhteisöllistä eikä pysähtynyt perheen tontin reunaan tai kodin ovelle. Myös perhe pitäisi olla vieläkin laajempi käsite kuin vanhemmat/ vanhempi ja lapset, mukaan mahtuisi kyllä yhtä hyvin muut sukulaiset ja ystävät.

Tärkeät arvot
Tärkeitä arvoja kasvattajana tai kasvatustyötä tekevänä tasa-arvoisuus, reiluus, välittäminen ja toisten erilaisuuden huomioon ottaminen ja kunnioittaminen. Tytti Solantaus kirjoitti artikkelissaan ”Kiusaamisella on salattuja muotoja” (HS 041008) osuvasti hiljaisesta, taustalla olevasta kiusaamisesta. Itse olen kokenut vastaavaa savustamista yläkouluni aikana; vietin suurimman osan välitunneistani yksin, koska en ollut tarpeeksi suosittu ”parhaimpien tyttöjen” kaveripiiriin, mutta en sitten itsekään oikein välittänyt ”nörttijengistäkään”. Mutta miten tällaiseen kiusaamiseen sitten kasvattajan tulisi puuttua? Kysymykseen on vaikea vastata, sillä en muista itse kasiluokkalaisena teininä ainakaan hirveästi kaivanneeni aikuisten puuttumista asiaan.

Koulun ja koti kasvattajana

Koulutyöskentelyssä kaikkien reilu ja tasavertainen kohteleminen on omassa tuntityöskentelyssäni tärkeimpiä asioita. Uusille oppilailleni puhun aina joka syksy siitä, kuinka tärkeää on edes yrittää tosissaan, vaikka taidot olisivatkin jollain toisella kenties luonnostaankin paremmat. Jokainen lähtee uuteen työhön puhtaalta pöydältä ja oppii uusia asioita. Koulutyössä on toisaalta niin paljon myös opetuksen ulkopuolista työtä, että välittäminen ja toisen huomioiminen korostuvat joskus paljon. Pienistä alakoululaisista kasvaa yhdessä kesässä muka isoja yläkoululaisia. Kun siirrytään koulusta toiseen, uuden koulun elämän ja tapojen oppimiseen vie aikaa.
Tähän tarvitaan hyväntuulista yhteisöllisyyttä, yhdessä oloa ja toisiin totuttelua, josta kirjoitti Leena Eräsaari artikkelissaan ”Julkista sektoria on tehostettu yhteisöllisyyden kustannuksella” (HS 191107). Onneksi monessa koulussa on tukioppilas- ja oppilaskuntatoimintaa, mikä on omiaan parantamaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Olen tottunut pienestä pitäen tekemään asioita yhdessä, yhteisen hyvän nimissä ilman suurempaa oman edun tavoittelua. Lukioaikoina aloitimme paikallisen yhdistyksen, jonka nimissä laitoimme pystyyn lukemattomia bänditapahtumia ja discoja, jotta paikallisilla nuorilla olisi viikonloppuisin muutakin tekemistä kuin kävellä pitkin kylänraittia kaljakassin kanssa. Yhdistys toimi kymmenen vuotta, mutta kun tarvittiin lisää toimijoita ”sukupolven vaihdokseen”, ketään ei enää ollut, kukaan ei ollut halukas laittamaan itseään likoon yhteisen hyvän edestä. Valitettavasti tämä näkyy monessa muussakin asiassa, mistä Eräsaari kirjoittaa artikkelissaan. Yhteisöllisyyden perinne on katoavaa kansanperinnettä. Mutta aivan turhaan; yhteisöllisyys kehittää sekä itseä että koko yhteisöä.
Koulun asemasta kasvattajana puhutaan paljon. Kasvatus lähtee kotona, tämän pohjalle aletaan rakentaa lisää. Miten koulussa toimii lapsi, jonka kasvatukseen ei ole kuulunut sääntöjä? Mielestäni koti ja koulu täydentävät toisiaan lapsen kasvattajina. Tärkeää on rajojen asettaminen ja niistä kiinnipitäminen, niin aikuisille kuin lapsillekin. Rajaton aikuinen kasvattaa rajattomia lapsia. Vanhempien ja koko perheen tulisi olla mahdollisuuksien mukaan mukana lapsen koulutiellä, ei kuitenkaan hyökäten, vaatien tai määräten vaikuttamassa koulun toimintaan vaan rakentavasti keskustellen yhteisistä asioista. Siis yhteisöllisyyttä jälleen kerran. Myös lapset tulisi ottaa vertaisina jäseninä yhteisöön mukaan; heidän ääntään on myös kuultava.

Yhteiskunnan odotukset kasvatukselle

Yhteiskunnallakin on tietysti sanansa sanottavana kasvatukseen. Tuskin ilman yhteiskunnan säätämiä velvoitteita kirjoittasinkaan tätä tajunnanvirtaista tekstiäni. Jotenkin tuntuu, että mitä enemmän tutustuu kasvatustieteellisiin artikkeleihin, sitä enemmän korostetaan koulujen asemaa kasvatuksessa ja opettajia ammattikasvattajina. Mutta kuka ihminen voi tituleerata oikeasti itseään ammattikasvattajaksi? Onko ihminen, joka on väitellyt ja kirjoittanut lukuisia kirjoja kasvatustieteestä ammattikasvattaja? En usko. Miksi sitten Ben Furman, joka antoi parisuhdevihjeitä aina televisiota myöten meni ja erosi? Jokainen meistä kasvaa kasvattajiksi pikku hiljaa keräten elämän kokemusta ja oppien uutta, oppien virheistään.
Kasvatuksesta pitäisi olla yhteinen vastuu monen tahon kanssa. Yhteiskunnan on toki hyvä luoda puitteet, jonkinlainen kehys oppimiselle ja kasvatukselle, mutta jokainen yksilö on silti erilainen ja kulkee omaa polkuaan. Hallinnon tulisi keskittyä perheiden tukemiseen taloudellisen hyödyn tavoittelun asemesta. Rahaa ja kasvatusta on vaikeaa vertailla tasavertaisina hyödykkeinä.

Eettinen valinta

Etiikka on tieteenala, joka tutkii oikeaan ja väärään toimintaan liittyviä kysymyksiä. Moraali sekä arvot ovat tärkeitä eettisten kysymysten kannalta, sillä ongelmat ovat usein moniselitteisiä. Valitsin tähän tehtävään aiheeksi koulumaailmaa jatkuvasti kurjistavan asian, nimittäin säästöt.
Asun pienellä paikkakunnalla, jossa jälleen keskustellaan yhden alakoulun lakkauttamisesta säästöjen nimissä. Kukaan ei ole kuitenkaan selvästi esittänyt laskelmia, kuinka paljon todella säästöjä syntyy tai miten koulun lakkauttaminen parantaa kunnan taloudellista tilannetta. Entä miten oppilaat reagoivat; rasittavatko tulevat pitkät, yli tunnin kestävät koulumatkat pieniä lapsia kohtuuttomasti johtaen väsymykseen ja psyykkiseen oireiluun?
Paikkakunnallamme on jopa väläytetty yksityisen koulun perustamista lakkautetun koulun tilalle ja asian tiimoilta on jo perustettu kannatusyhdistys. Toisen koulun lakkauttamisesta vielä keskustellaan. Omasta mielestäni on aivan mieletöntä lopettaa koulu juuri peruskorjatusta kiinteistöstä, jossa on kuitenkin yli 80 oppilasta.
Itse olen aikanani käynyt pientä alakoulua, jossa oli kolme opettajaa sekä yhdysluokat. Mielestäni sain sieltä mainiot opit elämää varten sekä oppiaineiden että yhteistoiminnallisuuden ja itsetunnon osalta. Pienessä koulussa jokainen hyväksyttiin omana itsenään, jokainen sai olla erilainen ja harvoja kiusattiin poikien pientä nipistelyä lukuunottamatta.
Muutenkin kuntien ainaiset säästöt kurjistavat kouluja ja opettajien työympäristöä. Sijaisia ei saa palkata muutaman päivän sairastumisen vuoksi, vaikka sellainen saataisiin paikalle parin tunnin varoitusajalla. Jos olet yli kolmen päivän sairauslomalla, sijaista saatetaan jopa harkita. Muut hoitavat tuntisi omien tuntiensa ohella OTOna, eli kuormittavat omaa jaksamistaan ja huonontavat oman ryhmänsä opetuksen laatua juosten huolehtimassa muista luokista muutaman euron tuntikorvauksella.
Ja sitten vielä materiaalien tilaukset. Tulevana taito- ja taideaineiden opettajana pienenevät määrärahat ihmetyttävät myös. Jos ompelukone menee rikki, voiko sitä korjata tai uusia, jos näin sattuu tapahtumaan juuri silloin joulukuussa, jolloin kaikki rahat siltä momentilta on jo käytetty? Entä jos kuntaan on määrätty hankintakielto opetustoimen osalle? Silloin ilmeisesti ollaan ilman konetta.
Säästöihin halutaan päästä kilpailuttamalla niin materiaaleja, kuljetuksia että ruokahuoltoakin. Suuri osa koulutarvikkeista tilataan sopimusten perusteella suurilta tavarantoimittajilta, vaikka pienet, jopa paikalliset yritykset voisivat hoitaa kouluille samat tavarat lähes samaan hintaan. Elintarvikkeita ostetaan suurilta tukkuliikkeiltä, vaikka tuotteita voisi ostaa suoraan paikallisilta tuottajilta. Jääkö tällaisesta toiminnasta tosiaan säästöä kunnalle, jos paikallisen toimijan parantunut myynti tulisi takaisin veroina?
Siis: milloin tämä ainainen säästäminen loppuu? Jos tietyllä alueella on riittävästi oppilaita, miksi sieltä todella lakkautetaan kyläkoulu? Voiko oman koulun tuomaa turvaa, kulttuuria ja kylän yhteishenkeä rahalla mitata ja näin sen arvoa tunnustaa täysin muilla mittareilla? Ja lopuksi se kaikkein tärkein kysymys: koska on jo tunnustettua, että laadukas opiskelu on sijoitus jo itsessään, miksi ei siis sijoiteta lapsiin ja heidän arvokkaaseen pääomaansa?

Erilainen oppija – AD/HD –nuoren ja –aikuisen elämää

Erilainen oppija – AD/HD –nuoren ja –aikuisen elämää
AD/HD on tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriö, joka lyhennetään englanninkielisistä sanoista Attention Deficit/ Hyperactivity Disorder. ADHD on aivotoiminnasta ja aivojen välittäjäaineiden, lähinnä dopamiinin häiriöistä johtuva neuropsykologinen oireyhtymä, johon liittyy oireina impulsiivisuutta, tarkkaavuushäiriöitä sekä ylivilkkautta. Se on suurelta osin perinnöllistä, mutta myös raskauden aikana äidin tupakoinnilla ja alkoholin käytöllä on osuutta asiaan. Nykyisin arvioidaan 3-5%:n kouluikäisistä kärsivän ADHDsta, jonka oireet voivat jatkua aina aikuisiälle asti. (ADHD-liiitto ry, ADHD oireet, diagnosointi ja hoito –esite, 10.12.2009)
ADHD-oireita voi esiintyä muutoinkin, kuin että henkilöllä olisi kyseinen oireyhtymä. Vain, jos oireista on henkilölle vakavaa haittaa (esim. itsetuhoisuutta, elämän hallinnan vaikeuksia) ja ne ovat esiintyneet erilaisissa elämäntilanteissa, on kyseessä ADHD. Ns. ydinoireita ovat edellä mainittujen lisäksi:
• huolimattomuusvirheet
• ärsykkeistä häiriintyminen
• vaikeus noudattaa ohjeita ja saattaa tehtäviä valmiiksi
• levoton ja tarpeeton liikehdintä
• vaikeus odottaa vuoroaan
ADHD-diagnoosia on vanhemmalla iällä joskus hankalaa saada (oma huomio), joten tutkimusten teko tulee aloittaa mahdollisimman varhain. Diagnoosi tarvitaan, jotta hoito, kuntoutus ja tukitoimet saadaan järjestetyiksi ja ADHD-perhe tai –nuori/ aikuinen saa myös taloudellista tukea elämänsä hallintaan. Mitä aiemmin tauti havaitaan, sitä parempi on tietysti ennustekin. Varhaisin varsinainen neuropsykologinen diagnoosi voidaan tehdä 5-vuotiaana neuvolakäyntien yhteydessä. Aikuisen diagnoosia vaikeuttavat useat liitännäisoireet, kuten masennus. Aikuisena on tärkeää selvittää myös lapsuudenaikaiset oireet haastatteluin henkilöltä itseltään sekä vanhemmilta, opettajilta ja muulta lähipiiriltä. (ADHD-liiitto ry, ADHD oireet, diagnosointi ja hoito –esite, 10.12.2009)
Kun ikää tulee lisää, ylivilkkaus ja impulsiivisuus yleensä lievenevät. Keskittymis- ja tarkkaavuusongelmat voivat kuitenkin olla huomattavia läpi koko elämän iästä riippumatta. ADHD-aikuisten diagnosointi on kehittynyt viime aikoina pitkin harppauksin, mutta matkaa ja kehitettävää on vielä paljon. Oireyhtymä on nimittäin erittäin yleinen vankien keskuudessa. Lähes puolet Suomen vankiloiden asiakkaista on arvioitu kärsivän ADHDsta. Myös päihteiden väärinkäyttäjistä monella on diagnosoimaton ADHD. (Jokela Markus (2006) Perimä ja ympäristö antisosiaalisuuden kehityksessä.)
AD/HDn hoidossa jokaiselle potilaalle räätälöidään yksilöllinen hoito-ohjelma. Siihen kuuluu elämänhallinnan parantaminen, tiedon jakaminen, ohjaus ja valmennus sekä myös mahdollisesti lääkehoito. Lasten hoidossa varsinkin käyttäytymisen muokkaaminen on todettu hyväksi. Tällöin AD/HD-lapsen kanssa sovitaan, mihin hyvä tai huono käytös johtaa ja hyvää käytöstä palkitaan. Vertaistuki on myös tärkeä osa kuntoutusta. Lääkinnälliseen hoitoon kuuluvat erilaiset sopeutumisvalmennuskurssit. Lääkitys koostuu erilaisista psykostimulanteista. Ne ovat yleensä viimeinen, vaikeimmin oirehtivien apukeino. Tärkeintä lääkityksessäkin on ympäristön tuki ja vaihtoehtoisten toimintapojen omaksuminen. (ADHD-liiitto ry, ADHD oireet, diagnosointi ja hoito –esite, 10.12.2009)
AD/HD-potilaat tarvitsevat erityistä huomiota oppimisen tukemiseen. Heillä voi olla muiden oireiden lisäksi myös vaikeuksia toimia muiden lasten kanssa. Rauhallinen kouluympäristö on tärkeä; muista vaihtoehtoja ovat mm. koululykkäys, pieni ryhmäkoko, avustajan käyttäminen ja HOPS. Lievemmin oirehtivat pärjäävät yleisopetuksessa, mutta osa AD/HD-oppilaista saa erityisopetusta. Kodin ja koulun yhteistyö on ensisijaisen tärkeää, jotta koulussakin läydetään parhaimmin toimivat tukitoimet. AD/HD-oppilaat työllistävät todennäköisesti koulujen oppilashuoltoryhmiä; opetuksen eriyttäminen ja yksilöllistäminen ovat tärkeitä toimenpiteitä koulun sujumiseksi. Selkeät säännöt koulussa ja kotona, tavalliset rutiinit, realistiset tavoitteet sekä johdonmukaisuus auttavat selviämään arjesta. AD/HD-nuoren kanssa on hyvä käydä läpi toimintaohjeita sekä päivittäistä ja viikoittaista ohjelmaa. Koululuokassa ylimääräisten ärsykkeiden karsiminen on hyvästä; myös asioiden selkeä rajaaminen ja opetustilanteissa toiminnallisuuden lisääminen parantavat lapsen keskittymiskykyä. Oppilaalle voidaan myös antaa lupa liikkua luokassa sovitusti niin, ettei hän häiritse muun luokan työskentelyä. Liikkuminen voi olla myös oppilaan keino pitää yllä omaa vireystasoaan. (AD/HD-liitto ry, Kouluikäisen AD/HD -esite, 10.12.2009)
Tietenkään AD/HD ei ole pelkästään negatiivinen asia. AD/HD-ihmiset voivat olla positiivisessa mielessä erittäin energisiä, kekseliäitä ja innovatiivisia. Usein heihin liitetään myös tunteikkuus, spontaanius, karismaattisuus ja sanavalmius. Lapsen ja nuoren kasvatuksessa onkin tärkeää tukea heidän myönteisiä puoliaan eikä tukehduttaa lasta pelkällä negatiivisella palautteella. Hyväkin yritys on palkittavissa ilman täydellistä lopputulosta.
Omassa perheessäni AD/HD on siinä mielessä tuttu asia, että uskoisin mieheni olevan ainakin jossain määrin AD/HD-aikuinen. Häntä on tutkittu pienenä paljonkin, mutta valitettavasti 1970-luvulla oireyhtymästä ei ole vielä tiedetty riittävästi. Mieheni on kertonut omista koulukokemuksistaan, jotka eivät ainakaan tulevan opettajan mielestä ole olleet kovinkaan hohdokkaita - ainakin opettajilla on ollut hänessä tekemistä. Kodin ja koulun välillä kulkenut reissuvihko on täynnä merkintöjä levottomasta käytöksestä, jota yritettiin myös lääkitä - tuohon aikaan ei kovinkaan hyvin tuloksin. Elämä AD/HD-aikuisen kanssa on välillä haastavaa, eikä aikuiselle oikein enää voi laittaa tiukkoja rajoja tai sääntöjä, miten esimerkiksi kotityöt hoidetaan. Kuitenkin kaiken vaivat, riidat ja "kypsymättömyyden" korvaa tunteellinen ja karismaattinen mies, joka usein möykkää kotona ihan turhasta, lähtee ovet paukkuen, mutta palaa suklaalevyn ja ruusupuskan kanssa.

Kohti joulua...

Hiphei..!
Viikko vielä, ja sitten alkaa olla tämän vuoden opiskelut ja työnteot tehty!!! Kyllä voi antaa itselleen ison papukaija-merkin, kun voimat, motivaatio ja melkein kaikki muukin inspiraatio riitti melkein koko vuoden tarpeiksi - mitä nyt pieni flunssanpoikanen ja Simpeleelle kerääntyneet työt ajoivat lintsaamaan muutaman päivän Savonlinnasta.
Mutta nyt taas töihin!!

Oppimismenetelmä - pedagoginen malli

Laboraatio-opetusta 5.-6. -luokkalaisille tekstiilityön tunnilla:

Materiaalioppia

Laborointiin kuuluu selkeiden ohjeiden kirjoittaminen. Ohjeen pitää olla yksiselitteinen, jotta oppilaalle ei jää epäselvyyksiä siitä, mitä pitää tehdä. Tekstiilityössä opetellaan lukemaan muutoinkin työohjeita, joten laboraation järjestäminen tekstiilityön tunneilla ei olisi mitenkään hullumpi idea.
Päätin liittää esimerkkilaboraationi tekstiilitietouteen, mitä Savonlinnan normaalikoulun tekstiilityön opetussuunnitelmassa on vuosittain alusta asti käytettävien tekniikoiden ja materiaalien ohella. 5. ja 6. luokalla syvennetään tekstiilityön materiaalioppia niin, että tietous käytettävistä materiaaleista sekä mahdollisuudet soveltaa oppimaansa kasvavat. Norssin opsissa mainitaan, että kuudesluokkalainen oppii jo eron luonnon- ja tekokuitujen välillä.
Laboraationi liittyy eri kuitujen ominaisuuksiin, kuten vetolujuuteen kuivana ja märkänä sekä erilaisten materiaalien painoon. Vetolujuuskokeet tehtäisiin kotikonstein valmistuvasta mittauslaitteesta. Siihen kuuluu pöytään kiinnitettävä teline (puristin tms.), johon langanpää kiinnitetään; mittanauha, jolla langan venymää mitataan sekä vetokahvana toimiva tyhjä ompelulankarulla.Seuraavaksi valitaan erilaisia lankoja, joita ollaan vuosien varrella oppilaitten kanssa käytetty; erilaisia materiaaleja (villa, puuvilla, pellava, akryyli, polyamidi, sekoitelangat) sekä erivahvuisia lankoja (neule-, virkkaus-, kirjonta-, ompelu-, kudonta- tms. langat). Ensin pohditaan, miksi lankoja täytyy olla niin monta eri laatua; soveltuisiko esim. ompelulangat neulomiseen, kirjontalangat kutomiseen jne. Myös langan paksuuksia on hyä vertailla ennen vetokokeiden tekemistä.
Itse kokeet on hyvä tehdä sekä kuivalla että märällä materiaalilla, jotta huomattaisiin esimerkiksi pellavan suurempi vetolujuus märkänä kuin kuivana. Tehtyjen mittausten perusteella vertaillaan eri materiaalien ja lankalaatujen ominaisuuksia; miksi ne ovat hyviä juuri siinä käytössä, mihin ne on tehty?
Toinen vastaava laboraatio olisi erilaisten kangaslaatujen analysointi ja havainnointi niiden neliöpainoja (pienemmillä tilkuilla) mittaamalla ja vertaamalla; esim. miksi talvitakkikankaasta ei tule hyvää hametta? Tai kuinka paljon painaisi tietystä materiaalista ommeltu vaate?

Laborointi tekstiilityön opetuksessa

Laboroinnin synonyymeja ovat esimerkiksi oppilastyö ja kokeelliset työtavat. Sanna Volanen kirjoittaa Pro Gradu -tutkielmassaan, että laboroinnin tarkoituksena on yhdistää teoriaa ja käytäntöä, opettaa kokeellisia taitoja sekä johdattaa tieteelliseen ajatteluun (http://www.sci.utu.fi/projects/maantiede/kurssit/MAAN7154_LM_tutkielmaseminaari/2006_kl/volanen.htm). Laborointiohjeet ovat reseptimäisiä ja niiden suorittaminen muodostuu oppilaille rutiininomaiseksi. Tämä ei kuitenkaan tuota kovinkaan syvää asioiden ymmärtämistä, vaikka luokkahuoneessa näennäisesti tapahtuukin paljon.
Laboroinin etuihin kuuluu oppilaan persoonallisuuden ja yhteistyötaitojen kehittäminen sekä mahdollisuus opetuksen eriyttämiseen. (mts.)
Laborointiin kuuluu selkeiden ohjeiden kirjoittaminen. Ohjeen pitää olla yksiselitteinen, jotta oppilaalle ei jää epäselvyyksiä siitä, mitä pitää tehdä.

Uuteen syksyyn....!

Kohta on kuukausi kesäloman loppumisesta. Taas se aika vierähtelee aikamoista vauhtia! Opetus on lähtenyt käyntiin mukavasti. Toista voisi sanoa opinnoista. Heti kättelyssä jouduin luopumaan haaveestani suorittaa perusharjoittelu alta pois nyt syksyllä, mutta ei vaan riittänyt rahkeet.
En saanut 7-viikkoisen harjoittelun ajaksi ketään sijaista itselleni töihin, joten kummallisesti tunnen olevani vastuussa oppilaistani ja peruin koko jutun. Viimeksiki, kun olin pois 3 viikkoa ensimmäisessä, orientoivassa harjoittelussa, oppilaat olivat jo ehtineet "taantua" eikä opetus ollut edennyt juuri mihinkään suuntaan. Ihmettelen siis, millaisiahan oppilaita olisi tullut vastaan 7 viikon poissaolon jälkeen..
Muutoin opintojen aloitta- minen on ollut suhteellisen turhaut- tavaa. Tekniset työt ovat kyllä alkaneet, mutta en ole päässyt mukaan kuin yksille demoille. Samaan syssyyn alkoi kvali-kurssi, joka on tietysti samaan aikaan. Eli siis, missä olen, mitä teen, pää menee pyörälle, kun pitäisi olla taas vähintään kolmessa paikassa yhtä aikaa. Ja uskomattoman turhauttavaa on myös selittely ohjaaville opettajille. Miten heidät saa ymmärtämään, että heidän aineensa ei ole ainoa opiskeltava aine maan päällä???
Tällaiset tunnelmat eivät ole ainakaan omiaan lisäämään opiskeluinnokkuutta ja työmotivaatiota. Miksi näin..?!

Tulevaa ajatellen...

Ensimmäinen opiskeluvuosi takana.
Toisaalta jätin tarkoituksellisesti muutamia töitä (kuten näitä kirjoitusjuttuja) kesälle, sillä opettajalla on taatusti muutakin tekemistä toukokuun viimeisillä viikoilla kuin lukea tenttiin. Muutaman luokan työkansiot ovat vielä arvostelematta ja sitten on vielä kevätjuhlan viime hetken järjestelyt...

Mutta voihan tässä muutaman ajatuksen vielä antaa ensi vuoden opiskeluja ajatellen. Ensi vuonna minulla on vain ja ainoastaan yksi tavoite: saada täyteen kandidaatin opinnot. Jos vain pystyn suorittamaan kesällä avoimessa yliopistossa jonkin opintojakson sekä selviydyn sivuaineen aineopinnoista, tavoitteeni on täytetty. Olin jo tosin ilmoittautunut perusharjoitteluun, mutta tuskin sitä nyt sitten vielä suoritankaan, koska se ei ole osa kandin tutkintoa. Oikeastaan se on mielestäni aika hassua, ettei kandiin tarvitse suorittaa kuin yksi opetusharjoittelu.
Ensi vuonna jatkan samaa rataa: työ, opiskelu, kodinhoito. Siinä onkin elämälle täytettä ihan mukavasti. Jossain vaiheessa on kyllä pakko hidastaa tahtia, sillä ei tälläista kukaan jaksa loputtomiin. Toivon vain, että saisin ymmärrystä ympärilleni, että uhraukseni huomioitaisiin. Toisaalta nämä seuraavat vuodet ovat vain pieni osa elämääni, sitten voikin jo ruveta keskittymään perhe-elämään... ;)

Ammatillisen kasvun ryhmässä mukana oleminen

Tapaamiset ja vertaisryhmän merkitys

Amka oli oikeastaan ainoa ryhmä, jossa näin kerralla kaikki saman vuosikurssin ihmiset; muuten olen huidellut omien aikataulujeni mukaan koko vuoden. Oikeastaan oloni on joskus tuntunut aika orvolta, kun melkein joka ryhmässä on ollut eri ihmiset. Toisaalta tutustuu muiden alojen ja vuosikurssien opiskelijoihin, mutta jotenkin olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan oman ryhmän tukea. Osa kanssaopiskelijoista (-aloittajista) käsityön puolella on oikeastaan jäänyt paljolti ilman nimeä - he ovat tuttuja kasvoja, joiden kanssa syödä ja vaihtaa kuulumisia.
Tapaamiset ovat sikäli olleet hyviä, että samalla on voinut tutustua myös Norssiin ja siellä työskenteleviin ihmisiin. Kuitenkaan en ole pitänyt tapaamisia kovinkaan tärkeinä ja ihmetyttääkin, miksi on niin tärkeää olla jokaisella kerralla mukana. Voihan muistakin demoista olla pois ainakin kerran per kurssi, miksei sitten amkoista? Toisaalta, edelleen pohdin sitä, miksen saisi kasvaa ammatillisesti omassa työpaikassani ja vaikkapa raportoida siitä. Olisi oikeastaan mielenkiintoista vertailla vaikkapa jotain teemapäivien ohjelmia ja järjestämistä ja kertoa luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvasta opettajan työstä.

Välitehtävät

Välitehtävät olen kirjoittanut (tätä viimeistä lukuun ottamatta) innolla ja suurella sydämellä. En ole kovin hyvä katsomaan taaksepäin ja analysoimaan tekemisiäni ja valintojani, joten nyt on ollut mielenkiintoista katsoa omaa "uraansa" tähän asti. Tekstit ovat olleet hyvin henkilökohtaisia ja samalla on ollut mukava muistella omia vanhoja opettajia ja oppimiskokemuksia. Toisaalta taas on kummastuttanut se, miksi amkan tapaamiset ovat olleet vain välitehtävien purkamista varten - siis miksi tapaamiset ovat olleet niin elintärkeitä? Aivan yhtä hyvin samalaista keskustelua olisi voitu käydä esimerkiksi moodlessa.

Ryhmäytyminen ja vuorovaikutus

Kuten jo kirjoitin, olen koko ensimmäisen opiskeluvuoteni liikkunut erilaisimmissa opiskeluryhmissä, lähinnä toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa. Amka ei ole minulle ollut juurikaan ryhmäytymispaikka; enemmän irti olen saanut vaikkapa orientoivassa harjoittelussa ja sitä kautta saamissani kontakteissa. Itsenäisen työskentelyn ajat esimerkiksi ompeluluokassa ovat olleet tärkeitä, sillä silloin olen saanut keskustella ryhmäni kanssa opiskeluun liittyvissä asioissa. Tämän on ollut vuorovaikutusta parhaimmillaan; on tehty yhdessä tehtäviä, ratkottu ongelmia ja opetettu toisille asioita.
Niin, ja ovathan ne yhteiset ruokailuhetketkin tuotteneet mielenkiintoisia keskusteluja..

Oma osallistumiseni pitkäkestoisen ryhmän toimintaan

Mielestäni oma osallistumiseni on ollut keskustelua ja ajatuksia herättävää. Amkan tapaamisissa on yleensä keskusteltu pienissä ryhmissä annetusta aiheesta. Mielipiteitä ja huomioita on tullut paljon ja niistä on keskusteltu vilkkaasti, mutta ei kovin paljoa tapaamisten ulkopuolella - harmi.
Amkaan osallistumiseni tärkein puoli on ollut itsetutkiskelun ja omien motiivien perustelu, mutta toisaalta ensimmäinen opiskeluvuosi Savonlinnassa ei ole juuri mielipiteitäni muuttanut. Lähinnä ajatukseni ovat tulleet kärkkäämmiksi, sillä koen turhauttavaksi omien valintojeni jatkuvan perustelun. Miksi ei voi vain tehdä valintoja sen vuoksi, että jonkin tuntuu oikealta ja asiat tuntuvat luistavan?
Mielestäni on suhteellisen perusteltua, etten ole joka päivä Savonlinnassa, sillä haluan kehittyä omassa ammatissani myös työkokemuksen kautta. Opin ja sovellan jatkuvasti uutta myös työmaallani, mutta miksi sitä ei arvosteta?
Kaiken kaikkiaan antaisin omalle osallistumiselleni arvosanaksi jotain kolmosen ja nelosen väliltä. Mielestäni olen antanut omaa tietoani muitten käyttöön ja oppinut taas uutta ryhmältä: uusia ajatusmaailmoja, toimimista erilaisten (ja ennen muuta eri-ikäisten) ihmisten kanssa ja laaja-alaista kommunikointia.

Opetusharjoittelun kokemukset

Orientoivan harjoittelun tärkein oppimiskokemus oli ehdottomasti erilaisten opetusmenetelmien vertailu ja kurinpidollisten asioiden seuraaminen ja omaksuminen. Työrauhan säilyttäminen sekä erilaisten oppijoiden huomioonottaminen ja kannustaminen ovat todella tärkeitä osa-alueita nykyopettajan työssä. Olen jo aiemmin saanut vinkkejä omaan opettajuuteeni kuvataiteen parissa tutuilta kollegoilta Nämä vinkit ovat olleet erilaisia lähestymistapoja samaan oppiaineeseen ja olleet todella hedelmällisiä.

Itsetuntemus ja -arviointi ovat opettajan työssä ja opiskelussa tärkeä osa kehittymistä. Opettajan työssä jatkuva oppiminen ja kehittyminen on tärkeää, joten itsearviointi on luonnollinen osa työtä. Muiden alan ammattilaisten ajatuksista on helppo ammentaa omaan opetukseen.

Kokonaisuutena harjoittelujakso vaikutti ajatuksiini opettajan työstä verrattain vähän aiempien työkokemusten vuoksi. Tietenkin on mielenkiintoista vertailla eri koululuokkia ja muiden opettajien tyylejä ja kokemuksia omaan opettajuuteen. Omat näkemykseni saivat osaltaan vahvistusta, jotkut korostuivat entisestään, esimerkkinä tasa-arvo ja reiluuden vaatimus.

Mielenkiintoista oli myös lyhyt pedagoginen jakso sivuaineen eli teknisen työn opiskelussa. Suunnittelimme ryhmänä aihepiirin, josta lähdimme sitten muokkaamaan kolmea kaksoistuntia pienryhmissä. Jokainen ryhmä havainnoi jakson aikana eri asioita ja joka ryhmästä yksi toimi opettajana. Tietenkin minä sain kunnian hoitaa oman ryhmämme opetustuokion, mutta kokemus oli hyvä ja antoi itseluottamusta. Kyllä minusta tulee vielä hyvä teknisen työn opettaja!

Omat tavoitteet ja odotukset opinnoille

Koko opinnoilleni yliopistossa on vain ja ainoastaan yksi tavoite ja odotus: saada opettajana pätevyys ja mahdollisimman pian sittenkin.
Tähän yksinkertaiseen tavoitteeseen on hyvä pyrkiä, mutta samalla myös tavoitella tutkinnolleen sellaista sisältöä, josta kokee saavansa eniten. Tällä viittaan taas teknisen työn opintoihin. Shokkialun jälkeen olen pysynyt tavoiteessani hyvin, toki opintopisteiden kasautumiseen on vaikuttanut myös hyväksiluettujen kurssien määrä.
On jotenkin kummallista seurata nuorten aloittajien pähkäilyä, ovatko he oikealla alalla, kun itse on tajunnut asian jo vuosia sitten. Tietysti kun olin itse saman ikäinen, juuri lukiosta tullut, tuntui maailma oudon avoimelta, kun ei ollut 12 vuoden koulun käynnin jälkeen yhtäkkiä mitään varmaa edessä. Vuosien varrella elämän tarkoitus on kuitenkin kirkastunut ja nyt teen töitä täysillä päämääräni tavoittamiseksi.
Toki kevään kiire koulussa ja töissä aiheuttaa väsymystä ja nyt tuntuu olevan vaikeaa saada valmiiksi viimeisiä portfolioita, mutta koko talven pakerrettuani haluan tietoisesti siirtää joitain tenttejä ja kirjallisia juttuja kesälle. Nyt kevään koittaessa ei oikeasti jaksa enää istua neljän seinän sisällä naputtelemassa portfolioita - koko aikaa. Pihatöissä on aina kivempaa...
Opiskelu on minulle jo niin tuttua puuhaa, ettei mitään ihmeellisiä odotuksia oikeastaan ole. Kolmas ammattiin johtava tutkinto on menossa ja kieltämättä toiminta yliopistolla on herättänyt mielessäni jonkin verran kritiikkiä. Ja vielä kerran - työn ja opiskelun yhdistäminen täytyy olla mahdollista siinä missä opiskelun ja perheenkin.

Teoreettisten opintojen merkitys

Tänä ensimmäisenä vuonna olen opiskelun suhteellisen vähän teoreettisia aineita. Näitä on ollut mm. käsityötieteen perusteet, suomen kielen kertauskurssi ja nuo jo mainitsemani kasvatustieteen kurssit. Eräs ihan mielenkiintoiseksi ja antoisaksi osoittautunut kurssi oli tieto- ja viestintätekniikan kurssi, joka oli heti opintojen alettua viime syksynä.
Aluksi kurssi vaikutti turhautavalta, sillä itse olen tehnyt jo vuosia töitä tietokoneella ja pohjalla on graafikon tutkinto. Olen askarrellut web-sivustoja, tehnyt runsaasti kuvankäsittely ja graafista suunnittelua alan ohjelmilla. Sen vuoksi Word-ohjelman ominaisuuksien läpikäynti ei oikein aluksi tuntunut järkevältä yliopisto-opiskelulta.
Mutta sitten kokeiltiin äänenkäsittelyä ja videoiden editointia. Pääsin uuteen maailmaan! Tosin ohjelmien kokeilu jäi vielä lapsen kenkiin, mutta nyt ainakin tiedän, millaisia työkaluja on käytettävissä. Tuon samaisen kurssin hedelmänä syntyi myös tämä blogi, johon olen aina silloin tällöin muistanut käydä kirjoittelemassa tunnelmiani.
Varsinainen kurssityöni oli wiki-sivuston kirjoittaminen. Mielestäni olen aika pitkään pystynyt välttämään nämä blogit ja wikit, mutta nyt minulla on molemmat - ja wiki-sivustoani olen ajatellut päivittää vielä rajusti. Wikin kirjoittaminen lähti käyntiin lukion kuvataiteen verkkokurssin suunnittelusta. Alun perin olin tekemässä Saimaan oppimisverkolle taidehistorian verkkokurssia venla-oppimisympäristöön, mutta päädyin sitten kirjoittamaan kurssin wiki-muotoon. Työ on vielä kesken, ja keskeneräiseksi se taitaa jäädäkin, sillä wiki ei ole koskaan valmis vaan sitä päivitetään ja laajennetaan jatkuvasti. Kuvataide-wikini löytyy osoitteesta:
kuvataide.pbwiki.com

Ensimmäisen opiskeluvuoden anti

Ensimmäinen opiskeluvuosi alkaa sitten olla aika vahvasti pulkassa. Viimeinen kontaktiopetusta sisältävä viikkko pyörähti juuri käyntiin - mutta kiire ei laannu ennen kesäkuuta. Jos silloinkaan.

Onneksi olen edennyt opinnoissani suunnitellusti. Sain kasvatustieteen perusopinnnot suoritettua avoimen yliopiston kautta, joten Savonlinnassa en ole käynyt kuin kahta kasviksen kurssia läpi. Ne kummatkin ovat tosin vielä kesken eli tenttiä vaille valmiit. Kehitys ja oppiminen -kurssi oli mielenkiintoinen varsinkin demoiltaan mutta mielestäni myös luennoiltaan. Mielestäni kuitenkin tuohon kurssiin liittyy vähän turhasti tehtävä saatavien opintopisteiden valossa. Luennot, demot, demojen tehtävät, tentti - ja VIELÄ artikkelianalyyysi!!! Itselläni tämäkin kurssi on jäänyt tuosta viimeisestä roikkumaan... Opetuksen suunnittelu ja johtaminen -kurssi oli toisaalta todella antoisa ja oikein mitoitettu -ja demoista oli vielä oikein hyötyäkin!

Kaiken kaikkiaan kasvatustieteen opiskelun tärkeys ja hohdokkuus ei ole minulle auennut vielä mitenkään. En oikeastaan ole löytänyt kasviksen opiskelusta oikeastaan mitään yhteyttä työelämään, hyvin olen oikeastaan selvinnyt ilmankin. Ilman tätä ahaa-elämystä kasvatustieteen opinnot tuntuvat täysin pakkopullalta. Argh!

Pääaineopinnot ovat jääneet oikeastaan aika etäisiksi, sillä en ole ollut mukana kuin kahdella kurssilla - käsityötieteen teoriakurssilla ja vaatetusmuotoilussa. Kaikki muut opinnot olen saanut joko hyväksiluetuiksi tai olen suoritellut niitä itsenäisesti. Syksyllä olinkin aika tuttu näky opintosihteerin luona täyttelemässä ja ruinaamassa lisää pisteitä. Olen kyllä ihmetellyt kovasti miten yksi yliopistokurssi voi antaa saman taitotiedon esimerkiksi tekstiilien pinnankuvioinnista kuin puolen vuoden opiskelu AMK:ssa...? Kriittisyyteni yliopistomaailmaa kohtaa ei ainakaan tästä laannu....

Ensimmäisen opiskeluvuoteni pelasti ehdottomasti pääsy sivuaineopintojen pariin. Onnistun saamaan teknisen työn (siis teknologiakasvatuksen aka käsityökasvatuksen) perusopinnnot kasaan. Oikeastaan sivuaineopinnot ovat tältä vuodelta portfoliota vaillle valmis ja 25 op ovat minun! Olen ollut koko vuoden eniten innostunut teknisistä: niissä olen oppinut ehdottomasti enniten vuoden aikana. Aloittaessani opinnot syksyllä en oikeastaan edes ollut varma sivuainevalinnastani, mutta nyt tunnen tehneeni täysin oikean valinnan. Alunperinhän olisin tietysti halunnut opiskella sivuaineena kuvataidetta, mutta koska siinä ei saa pätevyyttä Savonlinnassa, se haave jää hamaaseen tulevaisuuteen.

Opiskelun SWOT-analyysini

VAHVUUDET

Työkokemus monilta kulttuurin aloilta - tukevat opettajuutta
Kokemusta myös opiskelutaidoissa
Hyvät yleistiedot - aika haka Trivial Pursuitissa
Omatoimisuus - kaikki sujuu öljynvaihdosta talon maalaukseen
Olen oma itseni - oma identiteetti ja tyyli on löytynyt
Motivaatio - pidän haasteista ja olen kiinnostunut uusista asioista
Heittäydyn asioihin koko sydämellä ja tarmolla
Osaan toimia ja järjestellä asioita kovankin paineen alla
Kyky hallita aikatauluja ja järjestellä asioita
Kannustus ja ymmärtäminen työporukassa - opettajan huoneessa on kivaa
JA ennen kaikkea - koen olevani oikealla alalla!

HEIKKOUDET

Temperamentti - väsyneenä itsehillintä joskus vaikeaa
Huono kielenkäyttö ja sanavalinnat - tunnustan: kiroilen vähän liikaa ja väärissä paikoissa
Ajanpuute - kaksi työpaikkaa ja opiskelu aiheuttavat aikataulujen päällekäisyyttä
Stressi - voimat uupuvat opintojen, työn ja kodin ylläpitämisen ristipaineessa
Tuen ja kannustuksen puute - kotijoukot eivät aina ymmärrä opintojen kovaa tahtia


MAHDOLLISUUDET

Opiskelussa opitun välitön siirtäminen opettajan työhön
Yhteistyö erilaisten ihmisten ja tahojen kanssa - tutustuu uusiin ihmisiin
Uudet tiedot ja taidot laajentavat työosaamista ja -mahdollisuuksia
Itseluottamus kasvaa koulutuksen ja kokemuksen myötä
Opiskelun myötä myös työkalut opettajantyöhön monipuolistuvat
Oman opiskelupolun löytäminen ja nopea eteneminen hyväksilukujen ja aiempien opintojen ansiosta

UHAT

Loppuunpalaminen - mitä jos ei enää jaksakaan paahtaa?
Vapaa-ajan puute - rentoutuminen tapahtuu joskus alkoholin voimalla
Unensaantiongelmat - Päivän asiat pyörivät päässä usein aamuyöhön
Miten jaksan, jos itselleni tai lähipiirissä tapahtuu jotain ikävää?

Elämänkaareni

Karjalasta kajahtaa ja Parikkalasta pamahtaa! Tuosta pienestä kylästä ponnistan minä, Helena Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen opiskelijaksi kypsähkössä 30 vuoden iässä. Koko ikänä olen ollut käsityöihminen, joten ei ollut vaikeaa valita koulutukseni pääainetta, käsityötiedettä.
Tällainen on siis nykyhetkeni, mutta onhan sitä eletty aiemminkin. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1996 Parikkalan lukiosta. Tuolloin maailma oli avoinna ja minä yksi maailman älykkäimmistä ihmisistä – ainakin omasta mielestäni. Karu todellisuus roiskahti niskaani kylmänä kylpynä, kun jäin rannalle ilman jatko-opiskelupaikkaa. Olin hakenut Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa ja Kuopion käsi- ja taideteolliseen vaatetusmuotoilua, en siis välttämättä tiennyt varmasti, mitä elämältäni vielä halusin. Tuo rannalle jäänti oli kuitenkin yksi elämäni onnenpotkuja. Päätin lähteä neuvottomana ja rahattomana au pairiksi – Islantiin. Tällä kertaa onni oli myötä ja vietin vuoden aivan ihanassa perheessä hoitaen mukavia lapsia. Tämä vuosi toi kokemusta ja oli elämänkoulua tehokkaimmillaan.
Seuraavan vuoden vietin kansanopistossa Joutsenossa tekstiilitaidelinjalla, joka antoi hyvät eväät hakea seuraavana vuonna Kuopioon tekstiilimuotoilua opiskelemaan. Valmistuin artenomiksi 2002 neljän vuoden kovan työn jälkeen. Tuona aikana ehdin olla myös puoli vuotta vaihto-opiskelijana Englannin Yorkshiressä kaupungissa nimeltä Huddersfield.
Valmistumisen jälkeen oli hankalaa saada töitä, joten karistin Kuopion tomut jaloistani ja tein muutamia työkeikkoja taidekutomossa Espoossa. Halusin elämään vaihtelua ja seuraava työpaikka löytyi Pohjois-Pohjanmaalta Haapavedeltä. Toimin siellä vuoden kansalaisopiston käsityönohjaajana. Työpaikka oli täydellinen ja pidin kovasti tuntien suunnittelusta ja pitämisestä, mutta koska en ikinä sopeutunut paikkakunnalle enkä saanut solmittua ystävyyssuhteita, palasin takasin Parikkalaan. Taas ollessani ilman työpaikkaa opiskelin graafisen alan perustutkinnon Etelä-Karjalan AMK:ssa.
Jotenkin tuntuu, että olen koko elämäni kulkenut vähä vähältä kohti opettajuutta. Olen koko elämäni ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, ihmisten kanssa työskentelystä ja tiedon jakamisesta. Osasin neuloa puikoilla ennen kuin opettelin lukemaan. Äitini on ollut käsitöissä esikuvani ja ensimmäinen opettajani, hänen ahkeruudestaan, vaatimattomuudestaan ja pyyteettömästä auttamishalustaan haluan ottaa mallia.
Olen toiminut ohjaajana erilaisissa kerhoissa ja kouluissa niin aikuisten, nuorten kuin lastenkin kanssa. Vaikka ohjaaminen on välillä rankkaa ja tuntuu joskus jopa turhalta, työ ja oppilaat antavat paljon.
Kasvatusajatteluuni on vaikuttanut oma äitini sekä omat koulu- ja opiskelukokemukseni, varsinkin sellaisiin, jotka soivat pääni sisällä hälytyskellojen lailla: ”Ei ikinä tuollaista!” Olen myös suorittanut jo kasvatustieteen perusopinnot, joten teoriatietoa kasvatuksesta on myös kertynyt. Ohjaajan roolissa olen ollut ehkä liian kaverillinen oppilaita kohtaan, joten kaipaan työkaluja johtajuuteen ja erilaisiin toimintamalleihin.
Itse opin parhaiten kuuntelemalla, katselemalla ja kokeilemalla itse. Omakohtainen ongelmanratkaisu ja asioiden selvittäminen on tärkeää. Kärsin lievästä lukihäiriöstä, pelkästään kirjoja lukemalla en omaksu asioita kovinkaan tehokkaasti. Olen aina pitänyt opiskelusta ja uusista haasteista; tulen varmaankin olemaan malliesimerkki elinikäisestä opiskelijasta. Arvostusta olen kokenut saavani koko koulu-urani ajan, sillä olen ollut aina enemmän tai vähemmän kiitettävä oppilas. Alakoulun kävin pienessä kolmen opettajan kyläkoulussa, joka antoi hyvät alkueväät maailmaan ja uskoa itseensä. Ehdottomasti tunteellisin muistoni liittyy juuri noihin aikoihin. Kun pääsin 6. luokalta, opettajani piti minulle kiitospuheen hienoista ja ahkerista kouluvuosista kannustaen eteenpäin. Ja äitini tietysti kyynelehti kevätjuhlavieraiden joukossa.
Toisaalta mielestäni tärkeää on myös opiskelijan kunnioittaminen – olen törmännyt liian monta kertaa aikuisena opettajiin, jotka luulevat edelleen olevansa jalustalle nostettuja puolijumalia. Kuopiossa opiskellessani olin muutamia kertoja opettajien kanssa napit vastakkain ja ihan aiheesta.
Kaiken kaikkiaan olen ollut aina kiinnostunut oppimaan uutta, aloitinhan juuri elämäni kolmannen ammattiin johtavan tutkinnon. Kovasti teettää varmasti hommia opiskella ja tehdä töitä samaan aikaan, mutta nyt aikuisena se on miltei pakollinen valinta. Toisaalta oma kannustajani, eli aviomieheni Petri tuumasi: ”Jos joku siihen pystyy, niin sinä!”

Teemapäivä

Kevät alkaa olla jo pitkällä ja teema- ja juhlatyöryhmä repeilee liitoksistaan. Pj:na täytyy olla miettimässä jatkuvasti spesiaalipäivien onnistumista.
Viime perjantaina ollut teemapäivä onnistui ilmeisesti ihan hyvin, ainoastaan muutamat lukiolaiset (jotka eivät saaneet osallistua koko päivään) marmattivat. Toki jäi seuraavaan kertaan petrattavaa, varsinkin tiedottamisessa. Sitä ei ilmeisesti ole koskaan liian paljon. Itselläni se onkin jonkinlainen ongelma; kun itse tiedän asioista ja olen ollut suunnittelemassa niitä, luulen, että kaikki muutkin hoksaavat jonkin asian kulun puolesta sanasta. Nooh, petrataan siinäkin.
Itse pääsin harjoittelemaan teknisiä töitä, olenhan ollut innostunut aineen opiskelusta koko vuoden. Halusin olla töissäkin vaihteeksi vähän erilaisessa roolissa, joten linnunpänttöjen tekeminen oli tosi kivaa. Opetätikin onnistui tekemään ihan kaksi pönttöä valmiiksi asti ja nyt ne ovat jo puussa odottamassa asukkaita!

Kirje hyvälle opettajalle

Hei Pauli!

Mielestäni olit paras opettajani lukioaikaan. Koska olen opiskellut monessa koulussa noitten aikojen jälkeen, en aivan tiedä, olitko kaikkien aikojen paras opettajani, mutta lukiossa päihitit kyllä kaikki mennen tullen. Ja miksi muka? Olit omien aineittesi, biologian ja maantieteen ylittämätön guru, jota oli helppo katsoa ylöspäin. Kokemuksesi omalta alaltasi oli vertaansa vailla; löit minut aina ällikällä, kun esittelit uskomattoman hienoja diakuviasi lukemattomilta matkoilta, jotka taisivat kattaa kaikki mantereet antarktista lukuun ottamatta. Olit myös uskomattoman hyvä valokuvaaja!
Jaksoit päivittää tietojasi, vaikka eläkkeelle jääminen kolkutteli varmasti mielessäsi jo tuolloin. Opetit niin selkeästi uusimmat geenitekniikan koukerot, että päätin hakea lukion jälkeen sinun ja Leena Palotien innoittamana Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin ja jäin täpärästi ilman opiskelupaikkaa. Ties missä olisin nyt, jos silloin olisin onnistunut laittamaan sen yhden rastin oikeaan ruutuun pääsykokeessa…
Opettajuudessasi oli hyvää juuri elämänkokemuksesi, laaja tietämyksesi opettamistasi asioita, oikeamielisyytesi ja pilkkeesi silmäkulmassasi. Olit säilyttänyt poikamaisuutesi iästäsi huolimatta. Jaksoit kannustaa minua ja muita oppilaita; muistan ikuisesti, kun korotin ainoana ikäluokastamme biologian numeroa. Sanoit, ettet ikinä ole vielä korotuskuulusteluissa nostanut päättöarviointia ysistä kymppiin. Vaikka jännitin kuulustelua kovasti, onnistuin ja kehuit minua. Se tuntui mukavalta.
Lukioiässä sitä kuvittelee olevansa tosi aikuinen. Niin ajattelin myös itsestäni; asuinhan jo omassa opiskelijaboxissani. Tunneillasi oli aina reilut säännöt, jotka koskivat kaikkia. Emme hälinöineet, vaan keskustelimme - ja pojat tietysti kysyivät ihmisen anatomiasta hieman hulluja kysymyksiä… Et kuitenkaan siitä suivaantunut; olithan varmasti kuullut ne kysymykset kymmeniä kertoja. Opettajana haluaisin olla samanlainen kuin sinä. Opettamani aine tosi on nyt vuosien kuluessa hieman muuttunut, mutta oma esimerkkisi on varmasti vaikuttanut myös omaan ”ajautumiseeni” alalle. Vaimosi, entinen matematiikan opettajani, oli hieman yllättynyt omasta ammatinvalinnastani, kun tapasimme erään yhdistyksen kokouksessa. Olinhan hieman erikoinen oppilaana jo ulkonäöltäni, mutta sitä se murrosikä teettää. Et koskaan arvioinut oppilaitasi sen mukaan, miltä he näyttivät, vaan sen mukaan, mistä he olivat kiinnostuneita.
Haluaisin omaksua sinulta oikeudenmukaisuutta ja kykyä olla innostunut omasta asiastaan koko loppuelämän. Nuorena opettajana välillä sortuu tyhmyyksiin ja karkeaan kieleen, mutta se ei ollut sinun syntisi ikinä. Koulustamme on lähtenyt useita oppilaitasi jatkamaan jalanjäljissäsi ja uskon sinun hyvällä opettajuudellasi olleen asian kanssa paljonkin tekemistä. Oma käsitykseni hyvästä opettajasta on muuttunut noista ajoista jonkin verran, mutta edelleen opettajan pitää olla itse kiinnostava ja kiinnostunut aiheestaan.
Toivottavasti olet jaksanut reissata ja nauttia elämästäsi myös eläkeiässä. Näimme kassajonossa muutama päivä sitten. Tervehdin, mutta en tiedä tunnistitko enää minua. Toivottavasti vielä ei dementia kuitenkaan vaivaa. Kun näen sinut polkemassa ”Oivallasi” yhä kohti lintujen bongailupaikkojasi, hymy pyrkii väkisin suupieliin.

Terveisin oppilaasi Helena

Kysely yliopisto-opiskelijoiden hyvinvoinnista Suomessa

Jo monta viikkoa sitten tuli sähköpostiin varmaan kaikille otsikon mukainen viesti. Osallistu nyt!!!
Itsekin sitten monen muistustusviestin jälkeen vastasin.
Näin jälkeenpäin ajateltuna kyselytutkimus oli tarpeellinen ja hyväkin, mutta erittäin puisevasti toteutettu. Tottakai lomakkeiden täytyy olla helposti luettavia, jos ne lähetetään kaikille Suomen yliopisto-opiskelijoille. Mutta mielikuvituksen käyttö tutkimuksessakin on sallittua!!

Valitettavasti en ottanut kirjoittamiani loppukommentteja talteen, mutta ne menivät jotakuinkin näin:

"Olen tehnyt yliopisto-opiskelusta erinäisiä ristiriitaisia havaintoja. Ensinnäkin en ollut uskoa korviani, kun jo ensimmäisenä päivänä minulle sanottiin, että pitäisi valita opintojen ja työnteon väliltä. Uskomatonta! Ja minä kun olin toivonut ajautuvani akateemisen vapauden ja aikuisen ihmisen valinnanmahdollisuuksien maailmaan!
Välillä tuntuu, että on suuri synti, jos sinulla on yliopistoon tulleessa "entistä elämää" takanasi; aiempia alaan liittyviä tai sivuavia opintoja ja olet jo valmiiksi omalla alallasi töissä. Tästä kaikesta suorastaan rokotetaan! En ymmärrä..."

Luulisi yliopistojen huoahtavan helpotuksesta, kun sen opiskelijoilla on jo alalle valmiiksi soveltuvia taitoja. Onneksi olen pystynyt luovimaan työn ja opintojen ristipaineessa, mutta helppoa se ei ole ollu, EI TODELLAKAAN!

Opettajuuden roolikartta 2

TYÖSKENTELYN OHJAAJA

Aineenopettajan olen työskentelyn ohjaajana mitä suurimmassa määrin. Käsin tekeminen on toisille erittäin terapeuttista, toisille taas ahdistavaa pakkopullaa. Työskentelyyn ja sen ohjaamiseen kuuluu monia osa-alueita ja rooleja, kuten seuraavat:

Työrauhan ylläpitäjä

Valitettavasti opettajalta kuluu huimasti aikaa tunnin aloittamiseen ja työrauhan ylläpitämiseen. Tutkitaan ja kerrataan, ovatko kaikki paikalla, välineet mukana ja missä vaiheessa kukin on menossa. Pienten alakoululaisten kanssa työrauhan ylläpitäjänkin on aivan erilaisessa roolissa kuin yläkoulun teinien kanssa. Opettamani aine saattaa yläkoulussa olla enemmänkin valinnaisaine kuin pakollinen, joten tällä on myös (toivottavasti) vaikutuksensa aineen opiskeluun ja työrauhan ylläpitämiseen. Kakkosluokkalaiset eivät pysty keskittymään vielä yhtä pitkää aikaa kuin vanhemmat oppilaat, joten opetustuokiot olivat lyhyitä ja taukoja runsaasti. Välillä tehtiin jotain aivan muuta ja palattiin taas ”alkuperäisen” työn ääreen.
Työrauhan ylläpitäjän täytyy olla reilu, eikä hän saa ottaa luokasta ketään erityisesti silmätikukseen. Sekä poikia että tyttöjä tulee ojentaa samoista asioista, yhtä vahvasti. Työrauhan säilyttämiseksi on erilaisia tekniikoita, jotka riippuvat myös yhteisesti sovituista pelisäännöistä. Harjoitteluluokassamme opettaja näytti luokalleen käsimerkin, josta luokka tiesi milloin on tulossa tärkeää yhteistä tietoa tai milloin vain pitää yksinkertaisesti hiljentyä kuuntelemaan. Näin opettajan välttämättä tarvitse aina korottaa ääntää, että saisi asiansa kuuluville. Tämä tosin toimii viiveellä, mutta vaikutti olevan mainio tapa.
Joskus, siis todennäköisesti päivittäin opettaja korottaa äänensä (olemme mielestäni suhteellisen kovaäänistä sakkia muutenkin), jotta saisi luokan hiljenemään. Se on perinteinen, käskyttävä tapa, josta tuskin koskaan pääsemme eroon.


Työskentelyn suunnittelija

Opettaja suunnittelee tuntinsa aina etukäteen; hänellä on tunnista etukäteen laadittu käsikirjoitus. Työskentelyä suunnitellaan opetussuunnitelman ja tietysti käytettävissä olevan materiaalin, kuten kirjojen pohjalta. Orientoivassa harjoittelussa oli mielenkiintoista suunnitella tunnin kulkua yksityiskohtaisesti alusta loppuun. Tosiasiassa olen suunnitellut tunteja hyvin erityyppisesti. Yläkoulun puolella ennen työhön tarttumista pitää tietää ensin jotain oppilaiden tasosta varsinkin taito- ja taideaineissa. Villasukkaa ei voida lähteä tekemään, jos ei ensin osata neuloa. Tämän takia tiedonvaihto ylä- ja alakoulujen välillä on ehdottoman tärkeää. Yhtenäisten peruskoulujen yleistyessä tämä ongelma poistunee osin.
Oppitunteja voi suunnitella hyvin eri näkökulmista. Opettajalla on käytössään monia oppimiseen liittyviä työkaluja ja työskentelymalleja, joita soveltaa käytäntöön. Joskus ei aina onnistu, vaikka kuinka olisi suunnitellut hyvän tunnin. Siksi opettajan täytyy olla tilannetajuinen ja soveltava ihminen, joka pystyy irtautumaan suunnitelmastaan tai muokkaamaan sitä nopeasti tilanteeseen sopivaksi.
Työskentelyn suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös eri vauhtia etenevät oppilaat. Eriyttäminen on mielestäni kuin kunnianosoitus oppilaille, jotka otetaan siis huomioon yksilöitä, ei vain yhtenä massaluokkana. Suunnittelussa otetaan siis huomioon askel askeleelta koko oppitunnin sisältö erilaisine tilanteineen kaikkineen.


Ohjeiden antaja, asiantuntija

Ohjeiden antaja lähestyy monessa mielessä asiantuntijaa. Opettajalla täytyy olla selkeä kuva siitä, miten kyseisen tunnin tehtävistä suoriudutaan ja oppilas vielä oppii tekemästään. Tämä tapahtunut oppiminen jäi harjoittelun aikana hieman epäselväksi ja keskustelimmekin aiheesta useita kertoja ryhmäpalavereissamme. Ohjeiden antaminen ja asiantuntijuus kulkevat käsi kädessä tuntein suunnittelun kanssa. Opettaja on voinut orientoitua työskentelemään enemmän esimerkiksi tietokonemaailmassa, joten hänellä on enemmän asiantuntemusta siltä alalta ja hän voi käyttää taitojaan myös opetuksessa monipuolisemmin.
Omassa tekemisessäni käsityöläisenä olen kiinnostunut monipuolisesti erilaisista käsityön tekniikoista enemmän kuin esimerkiksi estetiikasta. Kannustan oppilaita kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja toteuttamaan omat suunnitelmansa sitten haluamallaan tavalla, kunhan oppilaalla on ensin perustiedot, siis mahdollisuus valita työtapa.


Oppimisen tukija, työhön kannustaja

Kuten jo edellä mainitsin, oppimisen laatua ja viestien perille menoa on joskus hieman vaikea varmistaa. Toki esimerkiksi matematiikassa opettaja huomaa pian, onko oppilas mukana opetuksessa vai ei, mutta kuvittelisin sen olevan hankalampaa esimerkiksi ns. reaaliaineissa. Käsityössä taitojen kehittymisen huomaa myös hyvin, eihän taitojaan voi valehdella. Tietenkin voi käydä myös niin, että kotona äiti tai joku muu perheenjäsen voi hieman avittaa esimerkiksi neulomisessa. Itse ainakin neuloin joskus ystävättäreni toisen lapasen melkein kokonaan, koska hän ei kerta kaikkiaan osannut sitä tehdä.
Oppimista voi tukea monin eri tavoin. Tietysti ohjeita antamalla, mutta myös kannustamalla ja mahdollistamalla oppilaalle onnistumisen elämyksiä. Vaikka oppilaan taidot olisivat hyvät, hän tuskin saa käsitöistä irti kovinkaan paljoa, jos hän vaikkapa arastelee esitellä omia töitään tai ei uskalla edes yrittää. Työhön kannustamiseen opettajalla pitää olla hyvät työkalut.
Harjoittelun aikana toisen luokan oppilaita, varsinkin poikia piti kannustaa esimerkiksi virkkaamisen harjoittelemiseen. Jotkin opetussuunnitelmaan kuuluvat tavoitteet tuntuivat pojista ehkä liian ”tyttömäisiltä” ja heitä piti kannustaa yrittämään. Joillakin pojilla oli ihan hyvät virkkaustaidot, mutta he eivät halunneet viedä taitoaan eteenpäin. Monet tytöistä olivat jo harjoitelleet em. tekniikkaa kotona, mikä näkyi työskentelyssä. Osaa joutui kannustamaan lähes koko ajan vierellä istumalla, jotta he olisivat saaneet jotain aikaan. Mutta valmista tuli silti.


Motivaation ylläpitäjä

Jo alaluokilla oppimistulokset ovat hyvin paljon kiinni motivaatiosta, tai ehkä paremminkin keskittymistaidoista. Keskittymisongelmaisen oppiminen hälisevässä luokassa on ongelmallista. Lapset ovat motivoituneita oppimaan uutta, mutta opettajan on taas otettava huomioon oppilaidensa lähtötaso ja kannustettava heikompia oppijoita ponnistelemaan ja harjoittelemaan enemmän. Motivaation ylläpitämisen yhtenä osa-alueena on myös oikeanlaiset ja -tasoiset tehtävät. Muistan itse turhautuneeni käsityön tunneilla, koska osasin jo neuloa hyvin yläkoulun puolelle mennessäni. Silti en saanut kehittää taitojani eteenpäin, vaan minun täytyi opetella sukan neulominen ”uudelleen” koulussa. Tämä turhautti oppimistani todella vahvasti.

Opettajuuden roolikartta 1

Opettajan työssä toimitaan erilaisissa rooleissa, jotka ovat osittain päällekkäisiä tai vaihtelevat nopeallakin tempolla. Tässä tehtävässä pohditaan opettajuuden erilaisia rooleja ja teemoja. Päädyin käyttämään tehtävänannossa mainittuja rooleja niiden selkeyden vuoksi.


KASVATTAJA

Toimin orientoivan harjoittelun aikana opetusharjoittelijana alakoulun 2. luokalla, eli oppilaat ovat siinä vaiheessa vielä pieniä ja keskenään hyvinkin erilaisissa kehitysvaiheissa. Mielestäni luokanopettajan työssä kasvattajan rooli korostuu enemmän kuin aineenopettajan työssä. Koen olevani tulevana (ja nykyisenä) aineenopettajana roolimalli ja esimerkki aikuisten maailmasta. Aineenopettajana roolimme kasvattajana on siis pienempi ja asiantuntijuus korostuu. Kasvattajan rooli aineenopettajalla on enemmän työmotivaation ja kulttuurin välittämistä, harjoitteluapua oppilaalle tulevaa työelämää varten. Käsityö on mitä suurimmassa määrin kulttuurin ja perinteen eteenpäin viemistä.

Antoisaa koulutusta - vihdoin!

Menipä perjantaipäivä mukavasti OPH:n lukiodiplomeja ruotivassa koulutuksessa. Kiilasin mukaan koulutukseen uutena naamana, koskapa koulutustilaisuus järjestettiin Lappeenrannassa ja siellähän en ole pitkään aikaan käynytkään - edes sukuloimassa. Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Oli virkistävää nähdä uusia kasvoja ammattimaisessa ympäristöstä. Tuttujakin oli paikalla, sillä Saimaan oppimisverkon tyypejäkin oli paikalla, itseasiassa kouluttajan ominaisuudessa. Esittelin omia verkkokurssejani ja -materiaalejani (hieman hävetti, mutta ainahan wikit on kesken..) ja ihan kivaa palautetta niistä tuli.
Tärkein koulutuksen anti oli tutustua uusiin ihmisiin (kollegoihin :) ja pohdiskella lukiodiplomien tulevaisuutta ja yhteinäsitämistä ja ennen kaikkea tuomista nettigalleriaan kaikkien näköpiiriin. Tai edes kaikkien aineenopettajien näköpiiriin. Itse ainakin tarvitsen arvosteluun enemmän perspektiiviä; vuosittain näen kuitenkin vaan muutaman työkokonaisuuden. Mistä sitä muuten saa sitä perspektiiviä ja kokemusta kuin näkemällä paljon töitä!!!
Ja oli se sukulointikin hirmu kivaa.. :D

Vuorokaudessa tunteja 34..?

Mikä on kun ei taidot riitä -tai vuorokaudessa tunnit... Näyttää hassusti siltä, että kaikki mahdolliset tentit on siirrettävä touko-kesäkuulle, koska nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa lukea.
Tuskin löytyy aikaa millekään muullekaan, kun kaikki kummalliset kirjainlyhenteet hönkivät päälle: amka, opsu, vamu... Joka päivä pitäisi saada aikaan vähintään yksi raportti, essee taikka portfolio. Tuskin onnistuu työn siitä kärsimättä. Rauhallisesti katselen tilanteita ja teen valmiiksi vain pakollisen...
Muutenhan tämä toiminta menee ihan sekopäiseksi juoksentelemiseksi!

Kiitokset lukujärjestysten tekijälle...

Voi kurjuutta!!

Koko loppukevään opinnot on sanallakin sanoen uhattuna, kun työmaalla rätkäistiin lukujärjestykset uusiksi. Tiistain opinnot huitaistiin pois kalenterista, miten tässä nyt yrität täyspainoisesti kehittää itseäsi. Aiemminkin on vaikea selitellä yliopistolla, kuinka ei pysty olemaan mukana kaikilla tunneilla. Nyt alkaa jo selitykset loppua...
Mutta paistaa se aurinko ihan mukavasti kumminkin, nimittäin sain vihdoin kasvatustieteen perusopinnot valmiiksi. Pitkittyneet opinnot kasvoivat lopulta 29 opintopisteeseen!