Merkittävimmät oppimiskokemukset

Vuosi on taas vierähtänyt ja kyllä oppimista on tapahtunut. Missä ja miten ei olekaan yhtä yksiselitteinen kysymys. Kuten viime vuonna, olen nauttinut suunnattomasti sivuaineeni teknisen työn opiskelusta. Vaikka kevättä kohden tahti kiihtyy ja opettajat kyselevät valmiiden töitten perään, on talven tuloksia ja varsinkin oppimista hieno arvioda. Tuntuu, etten ihan ehdi kaikkea saada kasaan toukokuun viimeiseen päivään mennessä, mutta täytynee taas tyytyä kirjoittelemaan kesäloman ratoksi muutamia raportteja – niitä kun tuntuu riittävän ihan kyllästymiseen asti.

Uusien ja varsinkin omasta mielestä hyödyllisten asioiden oppiminen on motivoivaa ja innostavaa. Esimerkiksi metallisorvauksen edes jollain tasolla hallitseminen monen epäonnistumisen jälkeen oli hienoa. Lisäksi puukon takominen ja oman alusta loppuun asti itse suunnitellun ja valmistetun huonekalun valmistuminen antoi onnistumisen elämyksiä, joita mielestä jokainen tarvitsee aika ajoin. Ei kukaan jaksa puurtaa opintojensa parissa, jos ei välillä saa hyvää palautetta ja kehuja.

Tuntuu joskus, että myös yliopistopiireissä palautteen antamista tulisi harjoitella. Eräs opettaja lähetti miulle heti syksyllä niin mieltä pahoittavan sähköpostiviestin, etten ole oikein hänen vitseilleen tai opetukselle oikein lämmennyt koko vuonna. Syksyllä kahdella ensimmäisellä viikolla oli vaikeuksia päästä demoille mukaan, sillä työni kuvataiteen opettajan jatkuu yhä normaalisti. Ja heti tupsahti seuraavanlaista palautetta:

Varsinaista luentopakkoa ei yliopistossamme ole, mutta näin pitkällä opinnoissa ja aineenopettajan pätevyyteen tähtäävissä opinnoissa luotamme opiskelijan omaan motivaatioon osallistua myös teoriaopintoihin... ...Onko mielestäsi oikein antaa tällaista kuvaa omasta osallistumisesta opintoihin kurssin muille opiskelijoille? Kurssimme ei ole kirjekurssi, vaan kannamme todellista huolta opiskelijoiden osaamisesta... ...Työnteko ei ole syy olla pois opetuksesta. Vapaaehtoisessa koulutuksessa opiskelija itse tekee arvovalinnan, tehdäkö töitä vai opiskella. Opettaja myöskään ei voi kantaa vastuuta opiskelijan taloudesta...

Ja perhana sen motivaation kanssa ei ole kyllä omalta osaltani ollut mitään puutetta!!!!! Ilmeisesti ihminen ei saa joskus hoitaa asioitaan omalla tavallaan, hemmetti... ...Vai vielä kirjekurssi...

Entä jos tentti menee osalla ryhmästä huonosti vähäisen valmistautumisen vuoksi, siitä kyllä lähetetään suoranainen haukkumaviesti kaikille. Mutta kun uusintakoe meni hienosti, siitä ei sitten muisteta enää mainita missään. Omalta kohdalta harmistusta aiheutti se, etten ollut edes ensimmäisellä kerralla mukana päälekkäisyyksien takia. Miksi siis myös minä sain haukkumaviestin? Yhden ihmisen tökerö toiminta ei onneksi ole laskenut motivaatiotani, mutta mielestäni yliopistossa edelleenkin vaalitaan jonkin asteista akateemista vapautta, tietääkseni..

Ruotsin kurssi tulla tupsahti myös eteeni, vaikka olen jo kertaalleen suorittanut ns. virkamiesruotsin. Kandin opintoihin kuuluu sekä kirjallisen että suullisen ruotsin kurssi, ja minun kuului suorittaa puolikas suullisen ruotsin kurssista. Toivoin aluksi kovasti, että olisin voinut suorittaa koko ruotin opiskelut yliopistolla näyttökokeena, mutta kun lukioajoistani on jo niin kauan enkä ole pitänyt kielitaitoani yllä (lue: juuri tarvinnut ruotsin kieltä), suorastaan hirvitti mennä näyttökokelaaksi. Valitsin siis opintosuorituksen muun ryhmän mukana ja se oli oikeastaan aika hyvä valinta.

Vaikka kurssilla ei nyt mitenkään ihmeellisen paljon puhuta ruotsia opiskelijoiden erilaisten lähtötasojen vuoksi, on kielen ja kieliopin mieleen palauttaminen ollut oikeastaan aika antoisaa. Toisaalta kirjoitustehtävät ovat olleet aika työläitä vähäisen harjoituksen vuoksi, silti on ollut hienoa huomata, ettei kerran opittu taito päästä niin vaan häviäkään – kielioppi on tallella jossain muistin sopukoissa!

Lisäksi olen oppinut työelämässä toimiessani taas valtavasti. Valitettavasti eräs tärkeimmistä opimistani asioista liittyy oppilashuoltoasioihin ollen melko negatiivinen, joten siitä ei sen enempää. Muut koulutukset ja omalla työpaikalla oppiminen ovat maistuneet samoin kuin itse opinnoissa kehittyminen.

Viime vuoden loppupuolella osallistuin Saimaan mediakeskuksen järjestämään koulutukseen, jossa opiskeltiin Second Life -virtuaaliympäristön käyttöä ja mahdollisuuksia oppimisympäristönä. Kurssi oli tarkoitettu Etelä-Karjalan alueen yläkoulujen ja lukioiden opettajille ja kouluttajana toimi Teemu Moilanen, tuttu myös Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelusta Aducatesta Savonlinnasta. Ennen kurssia Second Life (eli tuttavallisesti SL) oli itselleni täysin tuntematonta aluetta, vaikka olenkin erittäin tietokoneorientoitunut ja seuraan tiiviisti erilaisten sosiaalisten medioiden ja sähköisten käyttöönottoa opetustyössä. Vaikka tuskin virtuaaliset oppimisympäristöt tulevat koskaan täysin korvaamaan kaikkea opettajan, oppilaiden ja ryhmän välistä kommunikaatiota tai vuorovaikutusta, on se kiinnostava vaihtoehto ja mahdollisuus olla luomassa 2000-luvun pedagogiikkaa.

Kurssilla keskustelimme vilkkaasti uuden tekniikan mahdollisuuksista, vaikeuksista, uuden aiheuttamista peloista ja ennen kaikkea virtuaalisen toimimisen pelisäännöistä. Second Lifessa, kuten internetissä on aikuisviihdemateriaalia, miten siis estää opiskelijoita menemästä arveluttaviin ympäristöihin? Joka tapauksessa, virtuaaliympäristössä opettaminen tuntui oman opetustuokion jälkeen erittäin haastavalta ja mielenkiintoiselta. Innostuin SL:sta siinä määrin, että aloitin ympäristön käyttökokeilun liittyen omiin opintoihini, virtuaaliseen käsityöhön. Virtuaalisen käsityön kurssi onkin oikeastaan ainoa opintokokonaisuus, johon olen pääaineopinnoista osallistunut. Ensi perjantaina tutkiskelemme sitten Uutta opetukseen -”nyyttikesteillä” (jotka on tarkoitettu tekstiilityötä opettaville luokan- ja aineenopettajille sekä alan opiskelijoille) kurssin virtuaalisia saavutuksia, joka on omalla kohdallani artikkeli Second Lifen käytöstä (tekstiilityön) opetuksessa.

Ja miksi halusin tuoda esille nämä asiat tässä kirjoitelmassani? Ehkä siksi, että ne ovat henkilökohtaisia ilon ja harmin aiheita, ne ovat vieneet itseäni, opintoja ja opettajuuttani eteenpäin. Pitkä matka on vielä edessä kuljettavana, mutta nyt lähden siihen uusin mielin. Toki tavoitteni tälle keväälle, eli kandin tutkinnon saaminen täyteen tulee tuskin täysin toteutumaan, mutta kuitenkin olen suhteellisen tyytyväinen kuluneen lukuvuoden opintojen sujumiseen. Kuten aina ennenkin, alkavat valitettavasti kevättä kohden voimani ehtyä, mutta siihen olen jo tottunut. Jos jotain jää suorittamatta tai siis raportteja kirjoittamatta, se ei ehkä ole maata kaatava juttu, sillä ainahan suoritusta voi täydentää ja mikäs sen helpompaa kuin lähettää opettajalle raportti kirjallisessa muodossa.

Opettajuuden roolikartta (2. vuosi)

TYÖSKENTELYN OHJAAJA

Työskentelyn suunnittelija
Verrattuna viime vuoteen, en oikeastaan tähän ole saanut kovastikaan uusia oivalluksia. Oikeastaan suurin iloni on ollut se, että olen jaksanut kehitellä uusia tehtäviä työmaalla – viimeksi tänään. Hyvien, keskustelua herättävien tehtävänantojen kehittely on antoisaa ja niistä saa iloa opettajan työssä. Rutiini on kehittynyt, mutta ei saa jäädä tuleen makaamaan eli jatkaa samalla kaavalla vuodesta toiseen!

Ohjeiden antaja, asiantuntija
Sama kuin edellä, opetustyöni on kehittynyt ja saan koko ajan lisää ideoita ja toimintavarmuutta sivuaineopinnoissani. Monipuolisuus on pienessä koulussa valtti ja se myös lisää viransaantimahdollisuuksia.

KASVATTAJA
Sivusinkin jo aiemmin tutustumistani oppilashuoltoasioihin. Se on opettajan työn varjopuolia – aina ei perheissä ole kaikki kunnossa ja se vaatii välillä koulun puuttumista asioihin – tai ainakin yritystä. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen on aina rankka asia kaikille osapuolille; niin oppilaalle, perheelle kuin opettajallekin. Mutta velvollisuus on velvollisuus ja joskus on hienoa nähdä, että kehitystä on tapahtunut ja mahdollisesti perheissä on pysähdytty miettimään oman elämän suunnan korjaamista. Oppilashuollossa näkyvät surullisina asioina vanhempien erot ja alkoholin käyttö, mikä heijastuu lapsiin valitettavan useassa tapauksessa. Mutta tämänhän me jo tiesimmekin kaikki.


Ammatillisen kasvun ryhmä

Tänä vuonna olen valitettavasti päässyt harvemmin osallistumaan oman ammatillisen kasvun ryhmiin, sillä olen ollut mukana myös kolmannen vuosikurssin amkan ryhmässä. Tähän olen ollut erittäin tyytyväinen, että jokaisen oman henkilökohtainen opintopolku on otettu huomioon myös ammatillisen kasvun ohjauksessa ja kahden ryhmän ”kattaus” on järjestynyt.
Välitehtävät ovat olleet hyviä, mutta ohjepituuden, jostain syystä koen kirjoittavani aina aivan lian pitkiä tekstejä amkan tapaamisiin. Niille voisi antaa aina jonkinlaisen siilä esim. ”Eettinen valinta” -tehtävään huomasin kirjoittaneeni pitkät pätkän tekstiä, kun taas joku oli parin kanssa ohittanut tehtävän parilla ranskalaisella viivalla. Toisaalta ei kirjoittaminen minulle mikään peikko ole, vaan kyllä tekstiä (ja välillä jopa ihan asiasta) tulee tarvittaessa. Tuntuu vain välillä, että tekee turhaan liikaa työtä, kun sitä työtä joka tapauksessa on ihan uupumukseen asti muutenkin.
Toisessa amka-ryhmässä oli jo palautetapaaminen ja ihmettelin vieläkin sitä, miksi amka tuntuu olevan ainoita yliopisto-opintoja, joista ei voi olla kertaakaan pois. Koko ajan on kuitenkin päälekkäisyyksiä muiden opintojen kanssa, sille ei voi mitään. Viimeksikin amka-tapaamisen aikana olisi pitänyt olla ruotsin tunnilla ja sivuaineopinnoista, valitse siinä sitten se tärkein. Valitsin amkan, koska muista tulee vähemmän valituksia.
Kokonaisuudessaan ammatillinen kasvu on ollut tänä vuonna erilaista viime lukuvuoteen nähden uuteen ryhmään sukeltamisen ansiosta. Keskustelu opettajuudesta kanssaopiskelijoiden kanssa on hedelmällistä ja ideoiden vaihto suotavaa. Aina oppii uutta muiden kokemuksista, mikä antaa vahvuutta omalle ammatinvalinnalle ja -harjoittamiselle. Odotan innolla ensi vuotta ja perusharjoittelua, minkä jälkeen alkaa oikeastaan gradun suunnittelu ja toteutus. Onneksi maisterivaiheen opintoja voi suorittaa melko paljon itsenäisesti ja verkon välityksellä, joten tulevaisuus näyttää valoisalta ja bensalaskukin pysynee aisoissa. Ensi vuonna aloitan myös uuden työhaasteen, sillä kuvataiteen lisäksi opetan nyt myös tekstiilitöitä. Onnellinen on se, joka saa uusia haasteita haluamansa mukaan!

Kauan eläköön elinikäinen oppiminen I

KASVUN PORTFOLIO ESSEENÄ
Selailin läpi ammatillisen kasvun kansiotani ja mielessäni hieman kummastelin, miten paljon ja millaisia papereita olen sinne keräillyt. Kansio piti sisällään tasan kahdenlaista tavaraa: amkan välitehtäviä ja teknologiakasvatukseen (eli siis teknisiin töihin) liittyvää materiaalia. Tuntuu, kuin olisin jo kirjoittanut tämän useasti aiemmin ja vielä enemmän tuntuu siltä, että nämä vajaat kaksi vuotta, jotka olen vaikuttanut Savonlinnassa, ovat olleet vain ja ainoastaan sivuaineopintoja – eli teknisiä töitä. Niin kokonaisvaltaista ja mukaansa tempaavaa aineen opiskelu on ollut.
Kiitän onneani siitä, että olen näinkin hyvin päässyt etenemään opinnoissani täysin omaan tahtiin ja koko ajan työn ohessa. Kevään tavoite eli kandidaatin tutkinnon saaminen täyteen on vieläkin mahdollista, mutta alkaa olla koko ajan epätodennäköisempää. Kevät saa väsymään ja talveen käytetyt energiavarastot alkavat olla tyhjillään. Mutta onhan vielä loppurypistyksen aika!
Tätä kirjoitelmaa varten mietin tovin, mikä olisi aihe, mitä en olisi vielä käsitellyt ammatillisen kasvun välitehtävissä. Olen kirjoittanut useista itselleni läheisistä aiheista, enkä tätäkään kirjoittaessani voisi jäädä vähempään. Kulunut lukuvuosi on ollut erittäin mielenkiintoinen sekä opiskelu- että työympyröissä, yliopisto-opintojeni lisäksi olen myös osallistunut muutamaan muuhunkin koulutukseen, joista haluaisin nyt kertoa lähemmin.

Kauan eläköön elinikäinen oppiminen II

Koulutusmaailma on siirtymässä reaaliaikaisen luokassa toimimisen lisäksi myös koko ajan verkkoon, oppimisympäristöihin sekä erilaisiin virtuaalisiin maailmoihin. Viime vuoden loppupuolella osallistuin Saimaan mediakeskuksen järjestämään koulutukseen, jossa opiskeltiin Second Life -virtuaaliympäristön käyttöä ja mahdollisuuksia oppimisympäristönä. Kurssi oli tarkoitettu Etelä-Karjalan alueen yläkoulujen ja lukioiden opettajille ja kouluttajana toimi Teemu Moilanen, tuttu myös Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelusta Aducatesta Savonlinnasta.Second Life on yksityisessä omistuksessa oleva, verkossa toimiva 3D-virtuaalimaailma, jonka uusi aluevaltaus on koulutus. Palvelun omistaja Linden Lab tarjoaa oppilaitoksille maata Second Lifesta tavallista edullisempaan hintaan. Myös monet suomalaiset oppilaitokset järjestävät nykyisin opetusta SL:ssa; esimerkiksi Helsingin yliopiston luentoja järjestetään samaan aikaan sekä livenä luentosalissa että virtuaalimaailmassa. Parhaillaan useat koulut tutkivat virtuaalimaailman mahdollisuuksia ja suunnittelevat omaa verkko-opetustaan. Second Lifea on kehuttu mm. aktivoivaksi ja se parantaa oppijan läsnäoloa opetustilanteissa. Virtuaaliympäristö mahdollistaa 3d-mallintamisen avulla asioiden ja esineiden havainnollistamisen sekä vierailut rakennettuihin ja luonnonympäristöihin, kuten vaikkapa viidakkoon tai Sikstuksen kappeliin. (http://www.saimaanmediakeskus.fi/?deptid=18455)
Ennen kurssia Second Life (eli tuttavallisesti SL) oli itselleni täysin tuntematonta aluetta, vaikka olenkin erittäin tietokoneorientoitunut ja seuraan tiiviisti erilaisten sosiaalisten medioiden ja sähköisten käyttöönottoa opetustyössä. Vaikka tuskin virtuaaliset oppimisympäristöt tulevat koskaan täysin korvaamaan kaikkea opettajan, oppilaiden ja ryhmän välistä kommunikaatiota tai vuorovaikutusta, on se kiinnostava vaihtoehto ja mahdollisuus olla luomassa 2000-luvun pedagogiikkaa.
Kurssilla keskustelimme vilkkaasti uuden tekniikan mahdollisuuksista, vaikeuksista, uuden aiheuttamista peloista ja ennen kaikkea virtuaalisen toimimisen pelisäännöistä. Second Lifessa, kuten internetissä on aikuisviihdemateriaalia, miten siis estää opiskelijoita menemästä arveluttaviin ympäristöihin? Joka tapauksessa, virtuaaliympäristössä opettaminen tuntui oman opetustuokion jälkeen erittäin haastavalta ja mielenkiintoiselta. Innostuin SL:sta siinä määrin, että aloitin ympäristön käyttökokeilun liittyen omiin opintoihini, virtuaaliseen käsityöhön. On ollut mielenkiintoista kahlata 3D-muotikaupoissa ja catwalkeilla, mutta vielä SL ei ole oikein avautunut käsityön näkökulmasta. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa. Toivottavasti ehdin osallistua vielä SL:n jatkokoulutukseen, joka järjestetään muutaman viikon kuluttua Lappeenrannassa. Tai siis oikeammin osallistun siihen oman tietokoneeni ääreltä kotoa käsin; miksi tuhlata kallista polttoainetta ja omaa energiaa siirtymällä 100 kilometriä, kun aivan yhtä hyvin voin nukkua tunnin pitempään ja istahtaa omaan työtuoliini.
Ettei kirjoitelmani menisi kokonaan virtuaalisen opettamisen suitsutukseksi, otetaanpa vielä toinen koulutusmuisto aivan lähiajoilta. Olen ilmeisesti sisäistänyt erittäin hyvin elinikäisen oppimisen idean, sillä olen kiinnostunut (ehkä hieman liikaakin jo..) erilaisista mielenkiintoisista kursseista, joista saisin lisää ideoita ja työkaluja päivittäiseen työskentelyyni – niin yliopistolla kuin luokkahuoneessakin.

Kauan eläköön elinikäinen oppiminen III

Ettei kirjoitelmani menisi kokonaan virtuaalisen opettamisen suitsutukseksi, otetaanpa vielä toinen koulutusmuisto aivan lähiajoilta. Olen ilmeisesti sisäistänyt erittäin hyvin elinikäisen oppimisen idean, sillä olen kiinnostunut (ehkä hieman liikaakin jo..) erilaisista mielenkiintoisista kursseista, joista saisin lisää ideoita ja työkaluja päivittäiseen työskentelyyni – niin yliopistolla kuin luokkahuoneessakin.
Viime kuussa kävin Kouvolassa työkaverini kanssa kahden päivän Lions Quest -koulutuksessa - ja kylläpä oli mukava ja antoisa juttu! Monet kollegani olivat jo etukäteen kehuneet koulutuspakettia ja halusin ehdottomasti mukaan, kun Kouvolaan lähtijöiksi haluttiin ”nuoria ja innokkaita uusia opettajia”. Kutsu koulutukseen tuli paikalliselta Lions-klubilta, joka myös ystävällisesti kustansi kurssimme.
Lions Questia mainostetaan toiminnalliseksi yhdessä kasvamisen ohjelmaksi ja siltähän se ainakin koulutuksen perusteella tuntui. Paikalla oli tällä kertaa luokan- ja aineenopettajia ympäri Etelä-Karjalaa ja Kymenlaaksoa – ja taas oli hienoa tutustua uusiin innostaviin ihmisiin. Quest-ohjelmaan kuuluu siis lasten ja nuorten kasvun tukemista pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella yhdessä työskentelemisellä. Varmasti Quest-tunnit ovat omiaan vähentämään kiusaamista ja lisäämään yhteisöllisyyttä, kun kaikilla luokkayhteisössä on oma roolinsa ja toista ja toisen sanomia opetellaan kunnioittamaan yhdessä oman kunnioituksen kehittämisen lisäksi.
Totta on, ainakin omasta mielestäni koulumaailmassa (ja joskus omassa työskentelyssänikin) tuntuu aina olevan kiire jonnekin. Oppisisältöjen omaksuminen tuntuu olevan välillä yläkoulussa tärkeämpää kuin nuoren kasvun tukeminen. Lapsilta vaaditaan sosiaalisia taitoja, mutta oppivatko niitä koulussa tai edes kotoa enää riittävästi? Tähän Lions Quest -materiaalissa tuntui olevan hyviä tehtäviä ja ryhmäharjoitteita, joihin jokainen voi heittäytyä mukaan, kunhan on ensin luotu turvallinen ryhmäympäristö. Tunnetaitoja täytyy harjoitella, ne eivät ole itsestään selvyyksiä.
Näitä työkaluja olisin ehdottomasti tarvinnut jo aiemmin opetuksessa ja varsinkin ne olisivat olleet erittäin käyttökelpoisia uuden luokan kanssa toimiessa. Yläluokan toiminnassa näen Quest-tunnit varsinkin terveystiedon, uskonnon ja miksei myös äidinkielen tuntien aiheina – ja tietysti myös luokanvalvojan tunneilla ryhmäytymistilanteissa. Mutta ensi syksynä on uusi lukuvuosi ja uudet kuviot - ja varmasti Lions Quest on mukana kuvioissa, tavalla tai toisella!
Kaiken kaikkiaan opettajan työhön on niin paljon ideoita ja vinkkejä, että ihan päätä pakottaa kaikkien itselle uusien juttujen kokeileminen. Eli miten oma opettajuuteni on kehittynyt? Kehittynyt on ja paljon ja varsinkin laajentunut. Tuntuu välillä, että on vaikea pysyä uusien ideoiden ja teknisen muutoksen mukana, mutta yritettävä ainakin on. Kuten alussa mainitsin, yliopisto-opiskeluni on tänä lukuvuonna keskittynyt niin vahvasti teknologiakasvatukseen ja sen kokonaisvaltaisuuden tajuamiseen, että muut opinnot ovat jääneet sivuaineen varjoon.
Nämä tässä kirjoitelmassa esittelemäni koulutukset liitän enemmän työelämään kuin varsinaiseen opiskeluun, mutta aina sieltä jotain livahtaa ideoiksi mukaan myös yliopistolle. Opettajan työn ymmärtäminen ja sen harjoittelu kestää kenties läpi koko elämän, mutta ehdimme kyllä – jos jaksamme etsiä omat vahvuutemme ja kehittää niitä Kaikessa ei tarvitse olla hyvä, sen olen itselleni luvannut jo aikapäiviä sitten. Mutta nyt ainakin vielä riittää innostusta moneen asiaan ja se on sitten älyttömän ihquu!

Siis: Kauan eläköön elinikäinen oppiminen!

Lions Quest

Olipa mielenkiintoinen koulutus!

Kävin työkaverini kanssa Kouvolassa maaliskuussa kahden päivän Lions Quest -koulutuksessa - ja kylläpä oli mukava ja antoisa juttu! Näitä työkaluja olisin ehdottomasti tarvinnut jo aiemmin opetuksessa ja varsinkin ne olisivat olleet erittäin käyttökelpoisia uuden luokan kanssa toimiessa sekä luokanvalvojan tehtävissä. Mutta ensi vuonna uusi vuosi ja uudet kuviot - ja varmasti Lions Quest on mukana kuvioissa!