Itseohjautuvuus ja oppimistyylit II

Oppimistyylitesti oli myös tuttu lukioajoilta. Sen tulos ei ollut yllätys: olet aktiivinen osallistuja ja käytännöllinen toteuttaja. Alla oleva kuvio kertoo selkeästi omat vahvuuteni oppimistyyleistä; teoreettinen pohdiskelu ei kerta kaikkaan vain ole minun juttuni. Tekemäni testi oli hieman erilainen kuin tunnilla toteutettu, mutta mielestäni se antaa jotain suuntaa vahvoista dimensioistani. Aktiivisena osallistujana ryhmätyöskentely on helppoa, tosin omasta mielestäni toimin samalla tavalla tehokkaasti myös yksilösuorituksissa. Ryhmätöissä pyrin tehokkaaseen työskentelyyn ja vastuun jakamiseen, mutta jos muu ryhmä ei suhtaudu tekemiseen yhtä vastuullisesti, närkästyn helposti koko porukalle. Olen myös huomannut, että pyrin toimimaan ryhmässä eräänlaisena työn aloittajana ja puhemiehenä, jotta tehtävät saadaan käytiin. Tässä tulee esiin siis käytännöllinen toteuttaja. Käytännöllisyys tosin saattaa olla joskus kaukana, kun kehittelen uusia ideoitani tai mallejani, mutta hyvän suunnittelun ja joskus yrityksen ja erehdyksen kautta mennään aina eteenpäin.

Vaikka joku voisi kutsua minua välillä vaikka ´touhottajaksi´ silti touhotukseni sivutuotteena saan myös paljon aikaan. Ongelmanratkaisu ei tuota itselleni hirmuista harmia, vaikka aina en malta ottaakaan huomioon kaikkia ongelman eri puolia. Pidän kokouksista, väittelyistä ja keskustelutilanteista, joissa todella saa vaihtaa ajatuksia, kuulla perusteltuja näkökantoja sekä nauttia hedelmällisistä ideoista. Jotenkin kun voisimme irtautua massaluentojen ikeestä, ne eivät ainakaan edesauta omaa oppimistani juuri lainkaan. Vastikään osallistuin avoimen yliopiston verkkokurssille, jonka suorittamisesti olen nauttinut paljon. Opetus tapahtui kokonaan verkossa ja nyt jälkeen päin olen palannut luentotaltiointeihin useamman kerran. Kun tekniikka antaa meille mahdollisuuden osallistua kotoamme, miksi ajaa kalliilla polttoaineella sataa kilometriä tunnin luennon vuoksi..?

Joskus tietoisesti pyrin olemaan myös tarkkailijan ja ajattelin rooleissa, mutta ne ovat minulle joten hieman epäluonnollisia. Haluan antaa varsinkin ryhmätilanteissa tilaa muiden ideoille ja jakaa ajatuksia maltillisesti muiden kanssa. Harkitseville ihmisille sattuu tuskin niin paljon kommelluksia ja erilaisia tilanteita kuin minulle, mutta uusien kokemuksien rikastuttamana menen kuitenkin aina eteenpän!

Itseohjautuvuus ja oppimistyylit

Olen aina pitänyt erilaisista testeistä, joissa joutuu pohtimaan omaa ajatteluaan, vahvuuksiaan ja työtapojaan. Nyt en puhu mistään nuorena tyttönä tehtyistä Suosikki- tai SinäMinä -lehtien innoittamista testeistä tyyliin ”millainen on ihailijasi”, vaan ongelmanratkaisua ja pohdintaa vaativista testeistä. Varsinkin aiemmin Kehitys ja oppiminen -kurssilla tekemämme Gardnerin monilahjakkuusteoriaan pohjautuva omien vahvuuksien testaus oli todella mielenkiintoinen ja antoi vastauksia kysymyksiin oman älykkyyteni vahvoista ja heikoista osa-alueista.

Etsin aluksi verkosta erilaisia itseohjautuvuustestejä. Päädyin ilmeisesti tekemään saman testin kuin HOPS-tapaamisessa olleet, sillä kyseinen testi löytyy monien yliopistojen sivustoilta ja myös osoitteesta www.edu.fi. Testin löytää ainakin Oulun yliopiston sivuilta linkitetynä (http://grundtvux.internetix.fi/fi/kyselyt/itseohjautuvuusgr/ )

Olen tehnyt vastaanalaisia testejä aiemminkin edellisissä oppilaitoksissa, myös muistaakseni silloin, kun etsin omaa alaani lukion jälkeen. Ilman testiäkin olen aina tiennyt, että olen aktiivinen ja tiedonjanoinen yksilö, tuskin pysähdyn laakereilleni lepäilemään edes eläkeiässä. Edellä mainitusta itseohjaavuustestistä sain yhteensä 167 pistettä. Tulos oli ilmeisesti hyvä, sillä testissä minimi oli 41 pistettä ja maksini 205. Mitä enemmän sai pisteitä sitä itseohjaavampi olet. Testin lopussa mainittiin myös seuraavaa:

Mikäli haluat verrata tuloksiasi muiden tuloksiin, tässä joitakin vertailulukuja. Amerikkalaiset collegeopiskelijat ovat saaneet keskimäärin 149 pistettä. Jyväksylän yliopistossa kasvatustieteen approbatur-arvosanaa monimuoto-opiskeluna suorittaneiden opiskelijoiden pisteet olivat 147-150. Erään pääkaupunkiseudun lukion abit tekivät testin ja testin keskiarvo oli alle 140.

Jotkin testin kysymyksistä olivat suoranaisia itsestäänselvyyksiä, kuten ”Tahdon oppia niin kauan kuin elän” tai ”Tiedän, milloin minun tarvitsee oppia enemmän jotain”. Toisaalta onhan kaikkien oppimisessa ongelmia, mutta ne on hyvä tiedostaa, ennen kuin niistä koituu ongelmia ja vaikkapa oppimispelkoja. Itse olen tiedostanut jo pitkän aikaa, ettei suurten kirjallisten kokonaisuuksien läpikahlaaminen tai mieleenpainaminen ole minun juttuni; vastasin siis väittämään ”minun on vaikea ymmärtää lukemaani” totuudenmukaisesti: kyllä, joskus. Kenties siksi olenkin ajautunut aikanaan enemmän käsillä tekijäksi kuin teorioiden pyörittelijäksi; olen äärimmäisen hidas lukija, mikä seikka vaikeutti huomattavasti aikoinaan esim. valmistautumistani yo-kirjoituksiin.

Itseohjautuvuus on Knowlesin määritelmän mukaan taito havaita tarve oppia. Oppimislähteiden ja -strategioiden etsiminen, valitseminen ja soveltaminen ovat tärkeitä taitoja kaikille opiskelijoille. Itseohjautuva opiskelu on opiskelijalähtöistä, vastuullista ja taitavaa oppimista. (http://www.uta.fi/~spseve/IPOPP/johdanto3.htm) Oppimispäämääriin suuntautuminen ja omien tavoitteiden muotoileminen sekä oppimisen ja oppimistuloksien reflektointi voi tuntua aluksi vaikealta, mutta ajan kuluessa ja harjaannuksen kasvaessa siihen tavallaan kasvaa mukaan.

Omaa itseohjautuvuuttani voisin kehittää keskittymällä pienempiin kokonaisuuksiin kerrallaan. Välillä tuntuu, että minulla on turhan monta ”rautaa tulessa” enkä oikein osaa kohdistaa tarmoani yhteen asiaan kerrallaan. Ajatukseni harhailevat välillä työasioissa silloin, kun minun pitäisi paneutua vaikkapa tuotesuunnittelun tehtäviin. Toisaalta kaipaan viikko-ohjelmaani paljon erilaista tekemistä, joskus ahnehdin sitä vain yksinkertaisesti liikaa. Tällöin aikatauluni venyvät ja lepohetket jäävät turhan vähiin. Toisaalta omasta mielestäni toimin parhaiten juuri pienen paineen alla; ilmeisesti kehoni ja mieleni vaativat aina pienen annoksen stressihormoneja toimiakseen tehokkaasti. Kun saan jonkin projektin tai kirjoitelman valmiiksi, koen itsetuntoa kohottavia onnistumisen tunteita. Ne auttavat jaksamaan!

Teknisen työn ja teknologian perusteet, 3 op (J042337); työraportti

Tiivistelmä

Kurssilla tutustuttiin teknisissä töissä käytettäviin käsityövälineisiin sekä suunniteltiin ja toteutettiin puinen nauhapirta sekä valinnaisella tekniikalla tehty korusarja. Nauhapirta muotoiltiin ja koristeltiin haluamalla tavalla.

Kurssille tultaessa...

Kurssi oli itselleni helppo ja mukava, sillä olin jo aiemmin suorittanut teknologiakasvatuksen perusopinnot ja nyt siirtynyt aineopintoihin. Aluksi roolini oli neuvoa muita kurssilaisia esim. työkalujen nimissä ja sijainneissa, mutta nopeasti hautauduin hiomaan kiviä eli suunnittelemaan omaa kurssityötäni.

Teknisen työn ja teknologian perusteet; kurssin kulku

Korut

Aluksi suunnittelin tekeväni kaksi sormusta ruostumattomasta teräslevystä leikkaamalla ja poraamalla ja aloitinkin sormusaihioiden kanssa työskentelyn. Porasin teräslevyyn 20mm kokoisia reikiä ja leikkasin niistä sopivan kokoisia aihioita. Muutaman demokerran jälkeen hylkäsin kuitenkin ideani, sillä en saanut aihioista riittävän sileitä. Itseasiassa, kun totesin aihion tehneen sormeeni ainakin viisi pientä viiltohaavaa, koko projekti sai aivan uuden suunnan ja sormusaihiot lensivät takaisin kierrätyslaatikkoon.
Uudeksi suunnaksi otin kivien hiomisen. Aiempi kosketukseni kivenhiontaan on pikainen käynti Parikkalassa toimivaan kiviliikkeeseen, jonka perusteella kuvittelin kivitöiden olevan äärimmäisen likaista puuhaa.
Aluksi kokeilin koululta löytyvää graniittia, josta leikkasin ensin kolmion muotoisia palasia. Tavoitteeni oli hioa niistä riipuksia ja rintakoruja. Esikuvakseni halusin ottaa kivikautiset eläinpääveistokset, jotka ovat olleet samalla kirveitä sekä metsästysonnen tuojia. Vasemmalla olevat kuvat museoviraston sivuilta (www.nba.fi). Enempää suunnittelematta intuition seuraamana graniitin palasista alkoi muovautua eläinten päitä; ensimmäisestä tuli koiran pää, seuraavasta jo susi ja sitten vielä vasikka ja karhu.
Kivenhionta oli mielenkiintoista; en ollut kokeillut sitä kertaakaan aiemmin. Innostuin myös etsimään itse kiviä ja hainkin mökkirannastamme ison rantakiven möhkäleen. Yritin kylläkin etsiä raidallista gneissiä, mutta päältä raidalliseksi kulunut rantakivi osoittautui sisältä mustaksi graniitiksi. Se oli kuitenkin huomattavasti pehmeämpää kuin koulun varastoista löytyneet graniitit. Vasikan pään tein puna-mustasta graniitista.
Kivien kiillotus oli tietysti kaikkein tylsin vaihe työstämisestä. Ensimmäistä prototyyppiäni en oikein jaksanut kiillottaa kunnolla, mutta susi onnistui jo paremmin sekä muodon että kiillotuksen suhteen. Oli hienoa nähdä, kuinka harmahtavasta rantakivestäkin tuli kiiltävä koru. Toisaalta oli kiva rupatella toisten kurssilaisten kanssa kiillotuslaitteen ympärillä, kun samalla jopa teki töitä!
Karhun ja vasikan päähän porasin reiät kiviporalla. Yritin myös porata metalliporalla ja pienempää reikää suden päähän, mutta siinä tuloksena oli vain savuava pora. Edes porauksessa lastuamisnesteenä käytetty öljy ei auttanut yhtään asiaa. Kiviporan käyttö oli oikeastaan aika jännittävää; siinä täytyi olla erittäin varovainen. Porasin valmiiksi reiät kolmion muotoisiin aihioihin, jotta mahdollinen kiven murtuminen ei olisi harmittanut niin paljon. Vasikan "takaraivosta" eli taustapuolelta lohkesi pieni pala, mutta se ei itse korun tekemistä juuri haitannut.
Sudesta ja koirasta tuli rintaneulat. Ostin niitä varten valmiit koruneulapohjat, joihin liimasin kivet 2-komponenttiliimalla.

Nauhapirta

Oikeastaan kaikki varsinaiset demokerrat tuhrasin korujen kanssa ja pirran tekeminen jäi suurimmaksi osaksi itsenäisesti suoritettavaksi. Kysyin muilta kurssilaisilta tarkentavia kysymyksiä ja tutustuin verkossa olleeseen materiaaliin. Muuta ei sitten tarvittukaan, siis töihin!
Pirran tekeminen tuntui aluksi aika helpolta hommalta, mutta ongelmansa siinäkin sitten lopuksi oli; lopulta tein kaksi pirtaa, kun toisesta tuli hieman vino. Toisaalta kumpikin pirta on ollut jo tiukasti käytössä, toimivat molemmat!Halusin tehdä pirrat "roskamateriaalista" kuten tein sormusaihiotkin ja kaivelin puuvarastosta sopivan kokoisia puupalikoita ja 6mm:n pyörökeppejä. Kaikki käyttämäni pyörökepit olivat valmiiksi pätkittyjä (roska?)palasia, samoin massiivipuuosat. Ensimmäisessä versiossa puuosat olivat liimalevyä, toisessa parannellussa versiossa vain sopivan kokoiset lankun pätkät.
Höyläsin, sahasin ja jyrsin puuosat valmiiksi ja sen jälkeen mitoitin osiin pirran piiden reikien kohdat. Päätin tehdä melko leveän pirran, sillä se on monikäyttöisin; leveällä pirralla saa helposti sekä kapeaa että leveää pirtanauhaa. Nyt pirtaani mahtuu 53 lankaa sekä 15 kuviolankaa. Halusin tehdä pirtaani ehdottomasti kahdet reiät langoille, eli siis kuviolangoille myös omansa. Ja taas saatiin aikaan monikäyttöisempi pirta.
Porasin siis pyöröpuikoille reiät pirran puu osiin, katkoin puikot sopivan kokoisiksi ja hioin piiden päät pyöreiksi nauhahiomakoneella. Sitten liimasin pirran kasaan ja aloitin reikien poraamisen lankoja varten. Merkkasin lankareikien paikat purasimella, mikä helpotti poraamista huomattavasti. Samanlaiset 2mm:n reiät porasin myös kuviolangoille 20mm pohjalankojen reikiä ylemmäksi; näin tulevaan viriöön saadaan sopivasti sormen mentävä väli. Lopuksi jyrsin alajyrsimellä piinreikien kohtiin loven, jotta lankojen pujottaminen reikiin tuli olemaan helpompaa. Jyrsinnät ja poraukset viimeistelin vielä neulaviilalla ja hiekkapaperilla.

Teknisen työn ja teknologian perusteet; koristelusta ja pintakäsittelystä

Olen harrastanut kuluneen joluloman aikana runsaasti lovileikkausta. 35op:n aineopintoihin kuuluva lovileikkaus on ollut helppo ja mielenkiintoinen tapa koristella puuta. Kokeilulautamme olivat leppää, mutta halusin kokeilla myös koivupuisiin nauhapirtoihin lovileikkausta. Puun syiden suunta aiheutti ensin pientä ongelmaa; kokeiluissamme syyt ovat pystyssä, pirran puuosissa vaakatasossa. Vaikka koivu oli puuna kovempaa ja painavampaa kuin leppä, lovileikkaus onnistui näin vasta-alkajalta yllättävän hyvin.
Halusin kokeilla erilaisia kuvioita ja siksi pirtojen kaikki puolet ovat erilaisia. Parhaiten onnistui koristelankapirran kolmiokuvio, jonka tein viimeiseksi. Harjoitus siis tekin hyvää "käsialalle". Hankalin kuvio oli saman pirran toisella puolella oleva kukkakuvio, jossa halusin jokaisen kuvion olevan yksittäinen. Tämä teki kuvion tekemisestä haastavaa ja jouduinkin korjailemaan lohjennutta puuta muutaman kerran.
Viimeiseksi käsittelin pirrat öljyllä (Tikkurilan Supi-laudesuoja), joka suojaa pirtaa kosteudelta ja likaantumiselta. Suojaöljy syvensi samalla myös puun väriä. Öljyn levittäminen oli helppoa. Aluksi yritin levittää sitä käsipyyhepaperilla, mutta piiden välit olivat hankalat käsitellä tällä tavoin. Lopullinen pinta tuli parhaiten tavallista leveää akvarellisivellintä käyttäen, ja pinnasta tuli mielestäni hyvä.

Teknisen työn ja teknologian perusteet; lopuksi...

Ongelmia?

Kuten sanottua, ongelmia ja suunnanmuutoksia oli pitkin kurssin kulkua, mutta toisaalta se on itselleni todella tyypillinen tapa toimia. Tällä kertaa sormusidean hylkääminen johtui puhtaasti taidon puutteesta. Olin joskus nuorempana nähnyt vastaavanlaisen sormuksen, jollaisen halusin tehdä, mutta tuo sormus oli hopeasepän tekemä, enkä olisi saanut vastaavaa aikaan kuin pitkän harjoittelun tuloksena. Kivien hionnassa ei juuri ongelmia ollut, kiillotus oli vain aika yksitoikkoista hommaa.
Pirtojen kanssa sählääminen oli opettavaista. Ensimmäisestä pirrasta tuli siis prototyyppi, mutta toinen onnistui sitten jo hyvin. Ja varmasti opin taas enemmän loogista ajattelua (tai jopa ajattelemaan ennen toimintaa..!). Protopirtaan tuli alalaitaan yksi ylimääräinen reikä, koska en ollut siinä vaiheessa vielä lukenut kirjallisia ohjeita; myös pirran hiominen jäi tämän takia vähemmälle. Toisen pirran tein enemmän harkiten, mutta ongelmia siinäkin tuottivat hauraat ja vääntyilevät pyöröpuikot. Halusin kuitenkin käyttää "jämälaatikossa" olevia pätkiä, joista priimaosat on jo tietysti katkottu pois. Paria kohtaa piinväleistä jouduin liimamaan ja tukemaan maalarinteipin avulla ennen poraamista, mutta muuten piit kestivät hyvin. Suurin ongelma vääntyilevistä puikoista koitui jyrsiessä. Osa puikoista oli niin ulospäin vääntyneitä, että ne uhkasivat mennä poikki jyrsimen terässä. Koristelun ongelmat jo mainitsinkin, joten niistä ei sen enempää.


Pohdiskelua ja sovellusta...

Kuten jo alussa sanoin, olin kurssilla ehkä hieman erityisessä asemassa muihin opiskelijoihin nähden. Toisaalta minulle oli myös ensimmäinen kerta työstää kiveä, mutta muuten sain tehdä oikeastaan kaiken itsenäisesti. Tosin muitten käyttäessä käsityövälineitä itse työskentelin surutta konetyöstön keinoin. Määrittelin ja laiton kaikki asetteen itse, kun samaan aikaan muiden ei tarvinnut. Toisaalta tämän on tietysti perusteltavaa sillä, että olen käynyt läpi koneiden ja laitteiden työturvallisuuskoulutuksen, muut kurssilla olleet eivät saaneet käyttää niitä itsenäisesti.
Jostain syystä haluan mahdollisimman usein käyttää töissäni hukkamateriaalia; minusta käyttökelpoisen tavaran pois heittäminen on aivan kamalaa. Tässä työssä se oli osin siunaus, osin kirous. Toivottavasti kierot pyöröpuikot kestävät käyttöä seuraavat 50 vuotta (sen ikäinen on oma aiempi pirtani, mummon peruja) sillä massiivipuisesta pirrasta tuli hieman turhan painava. Puuosia olisi voinut siis ohentaa lisää höyläten.
Kokeilemistani tekniikoista ja materiaaleista ihastuin tietysti uuteen tuttavuuteen eli kiven leikkaukseen ja hiontaan. Työ ei ollutkaan kovinkaan likaista, roiskuvaa tai äänekästä. Koneet tuntuivat turvallisilta käyttää ja vaikka kynnet kokivat kohtalonsa moneen kertaan, ei naarmuja tullut vaikka välillä sormet osuivatkin kevyesti pyörivään leikkauslaikkaan. Kivitöitä voisi siis kuvitella opettavansa ainakin yläkoulun puolella, miksei myös harjaantuneille 6-luokkalaisillekin. Toisaalta kivenhionta vaatii kärsivällisyyttä, mutta lopussa se palkitaan.
Nauhapirran tekemistä voisi ajatella myöskin ylemmille luokille aina 5. luokasta ylöspäin. Välineet ovat jo siinä vaiheessa tuttuja ja varmasti erilaisia keinoja koristeluun on myös opittu. Pirran valmistaminen olisi oikeastaan hyvä tapa yhdistää teknistä ja tekstiilityötä. Itse pirtanauhan tekeminen ei ole kovinkaan vaikeaa, helpoimpia malleja olen teettänyt jo 1.-2. -luokkalaisilla. Helpompi sovellus olisi ehkä lautanauhan tekemisessä käytettävät nauhalaudat ja niiden valmistaminen samanlaisena projektina.

Ja aivan lopuksi; kuten huomataan, kuvista löytyvät ainoastaan koira- ja karhu-korut. Joulun alla halusin tietysti antaa omatekemiäni lahjoja ja päätin antaa susi-korun miehelleni ja vasikan pään kummitytölleni. Kummatkin olivat oikein mielissään lahjoistaan ja halusivat esitellä koruja kaikille. Mieheni hävitti sitten susi-rintaneulansa joulun ajan juhlinnoissa jo seuraavana päivänä, eikä vasikka-kaulakoruakaan löydy enää mistään. Valitettavasti noista töistä jäi kuvat ottamatta.. Näin käy joskus.