Opiskelun SWOT-analyysini

VAHVUUDET

Työkokemus monilta kulttuurin aloilta - tukevat opettajuutta
Kokemusta myös opiskelutaidoissa
Hyvät yleistiedot - aika haka Trivial Pursuitissa
Omatoimisuus - kaikki sujuu öljynvaihdosta talon maalaukseen
Olen oma itseni - oma identiteetti ja tyyli on löytynyt
Motivaatio - pidän haasteista ja olen kiinnostunut uusista asioista
Heittäydyn asioihin koko sydämellä ja tarmolla
Osaan toimia ja järjestellä asioita kovankin paineen alla
Kyky hallita aikatauluja ja järjestellä asioita
Kannustus ja ymmärtäminen työporukassa - opettajan huoneessa on kivaa
JA ennen kaikkea - koen olevani oikealla alalla!

HEIKKOUDET

Temperamentti - väsyneenä itsehillintä joskus vaikeaa
Huono kielenkäyttö ja sanavalinnat - tunnustan: kiroilen vähän liikaa ja väärissä paikoissa
Ajanpuute - kaksi työpaikkaa ja opiskelu aiheuttavat aikataulujen päällekäisyyttä
Stressi - voimat uupuvat opintojen, työn ja kodin ylläpitämisen ristipaineessa
Tuen ja kannustuksen puute - kotijoukot eivät aina ymmärrä opintojen kovaa tahtia


MAHDOLLISUUDET

Opiskelussa opitun välitön siirtäminen opettajan työhön
Yhteistyö erilaisten ihmisten ja tahojen kanssa - tutustuu uusiin ihmisiin
Uudet tiedot ja taidot laajentavat työosaamista ja -mahdollisuuksia
Itseluottamus kasvaa koulutuksen ja kokemuksen myötä
Opiskelun myötä myös työkalut opettajantyöhön monipuolistuvat
Oman opiskelupolun löytäminen ja nopea eteneminen hyväksilukujen ja aiempien opintojen ansiosta

UHAT

Loppuunpalaminen - mitä jos ei enää jaksakaan paahtaa?
Vapaa-ajan puute - rentoutuminen tapahtuu joskus alkoholin voimalla
Unensaantiongelmat - Päivän asiat pyörivät päässä usein aamuyöhön
Miten jaksan, jos itselleni tai lähipiirissä tapahtuu jotain ikävää?

Elämänkaareni

Karjalasta kajahtaa ja Parikkalasta pamahtaa! Tuosta pienestä kylästä ponnistan minä, Helena Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen opiskelijaksi kypsähkössä 30 vuoden iässä. Koko ikänä olen ollut käsityöihminen, joten ei ollut vaikeaa valita koulutukseni pääainetta, käsityötiedettä.
Tällainen on siis nykyhetkeni, mutta onhan sitä eletty aiemminkin. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1996 Parikkalan lukiosta. Tuolloin maailma oli avoinna ja minä yksi maailman älykkäimmistä ihmisistä – ainakin omasta mielestäni. Karu todellisuus roiskahti niskaani kylmänä kylpynä, kun jäin rannalle ilman jatko-opiskelupaikkaa. Olin hakenut Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa ja Kuopion käsi- ja taideteolliseen vaatetusmuotoilua, en siis välttämättä tiennyt varmasti, mitä elämältäni vielä halusin. Tuo rannalle jäänti oli kuitenkin yksi elämäni onnenpotkuja. Päätin lähteä neuvottomana ja rahattomana au pairiksi – Islantiin. Tällä kertaa onni oli myötä ja vietin vuoden aivan ihanassa perheessä hoitaen mukavia lapsia. Tämä vuosi toi kokemusta ja oli elämänkoulua tehokkaimmillaan.
Seuraavan vuoden vietin kansanopistossa Joutsenossa tekstiilitaidelinjalla, joka antoi hyvät eväät hakea seuraavana vuonna Kuopioon tekstiilimuotoilua opiskelemaan. Valmistuin artenomiksi 2002 neljän vuoden kovan työn jälkeen. Tuona aikana ehdin olla myös puoli vuotta vaihto-opiskelijana Englannin Yorkshiressä kaupungissa nimeltä Huddersfield.
Valmistumisen jälkeen oli hankalaa saada töitä, joten karistin Kuopion tomut jaloistani ja tein muutamia työkeikkoja taidekutomossa Espoossa. Halusin elämään vaihtelua ja seuraava työpaikka löytyi Pohjois-Pohjanmaalta Haapavedeltä. Toimin siellä vuoden kansalaisopiston käsityönohjaajana. Työpaikka oli täydellinen ja pidin kovasti tuntien suunnittelusta ja pitämisestä, mutta koska en ikinä sopeutunut paikkakunnalle enkä saanut solmittua ystävyyssuhteita, palasin takasin Parikkalaan. Taas ollessani ilman työpaikkaa opiskelin graafisen alan perustutkinnon Etelä-Karjalan AMK:ssa.
Jotenkin tuntuu, että olen koko elämäni kulkenut vähä vähältä kohti opettajuutta. Olen koko elämäni ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, ihmisten kanssa työskentelystä ja tiedon jakamisesta. Osasin neuloa puikoilla ennen kuin opettelin lukemaan. Äitini on ollut käsitöissä esikuvani ja ensimmäinen opettajani, hänen ahkeruudestaan, vaatimattomuudestaan ja pyyteettömästä auttamishalustaan haluan ottaa mallia.
Olen toiminut ohjaajana erilaisissa kerhoissa ja kouluissa niin aikuisten, nuorten kuin lastenkin kanssa. Vaikka ohjaaminen on välillä rankkaa ja tuntuu joskus jopa turhalta, työ ja oppilaat antavat paljon.
Kasvatusajatteluuni on vaikuttanut oma äitini sekä omat koulu- ja opiskelukokemukseni, varsinkin sellaisiin, jotka soivat pääni sisällä hälytyskellojen lailla: ”Ei ikinä tuollaista!” Olen myös suorittanut jo kasvatustieteen perusopinnot, joten teoriatietoa kasvatuksesta on myös kertynyt. Ohjaajan roolissa olen ollut ehkä liian kaverillinen oppilaita kohtaan, joten kaipaan työkaluja johtajuuteen ja erilaisiin toimintamalleihin.
Itse opin parhaiten kuuntelemalla, katselemalla ja kokeilemalla itse. Omakohtainen ongelmanratkaisu ja asioiden selvittäminen on tärkeää. Kärsin lievästä lukihäiriöstä, pelkästään kirjoja lukemalla en omaksu asioita kovinkaan tehokkaasti. Olen aina pitänyt opiskelusta ja uusista haasteista; tulen varmaankin olemaan malliesimerkki elinikäisestä opiskelijasta. Arvostusta olen kokenut saavani koko koulu-urani ajan, sillä olen ollut aina enemmän tai vähemmän kiitettävä oppilas. Alakoulun kävin pienessä kolmen opettajan kyläkoulussa, joka antoi hyvät alkueväät maailmaan ja uskoa itseensä. Ehdottomasti tunteellisin muistoni liittyy juuri noihin aikoihin. Kun pääsin 6. luokalta, opettajani piti minulle kiitospuheen hienoista ja ahkerista kouluvuosista kannustaen eteenpäin. Ja äitini tietysti kyynelehti kevätjuhlavieraiden joukossa.
Toisaalta mielestäni tärkeää on myös opiskelijan kunnioittaminen – olen törmännyt liian monta kertaa aikuisena opettajiin, jotka luulevat edelleen olevansa jalustalle nostettuja puolijumalia. Kuopiossa opiskellessani olin muutamia kertoja opettajien kanssa napit vastakkain ja ihan aiheesta.
Kaiken kaikkiaan olen ollut aina kiinnostunut oppimaan uutta, aloitinhan juuri elämäni kolmannen ammattiin johtavan tutkinnon. Kovasti teettää varmasti hommia opiskella ja tehdä töitä samaan aikaan, mutta nyt aikuisena se on miltei pakollinen valinta. Toisaalta oma kannustajani, eli aviomieheni Petri tuumasi: ”Jos joku siihen pystyy, niin sinä!”

Teemapäivä

Kevät alkaa olla jo pitkällä ja teema- ja juhlatyöryhmä repeilee liitoksistaan. Pj:na täytyy olla miettimässä jatkuvasti spesiaalipäivien onnistumista.
Viime perjantaina ollut teemapäivä onnistui ilmeisesti ihan hyvin, ainoastaan muutamat lukiolaiset (jotka eivät saaneet osallistua koko päivään) marmattivat. Toki jäi seuraavaan kertaan petrattavaa, varsinkin tiedottamisessa. Sitä ei ilmeisesti ole koskaan liian paljon. Itselläni se onkin jonkinlainen ongelma; kun itse tiedän asioista ja olen ollut suunnittelemassa niitä, luulen, että kaikki muutkin hoksaavat jonkin asian kulun puolesta sanasta. Nooh, petrataan siinäkin.
Itse pääsin harjoittelemaan teknisiä töitä, olenhan ollut innostunut aineen opiskelusta koko vuoden. Halusin olla töissäkin vaihteeksi vähän erilaisessa roolissa, joten linnunpänttöjen tekeminen oli tosi kivaa. Opetätikin onnistui tekemään ihan kaksi pönttöä valmiiksi asti ja nyt ne ovat jo puussa odottamassa asukkaita!

Kirje hyvälle opettajalle

Hei Pauli!

Mielestäni olit paras opettajani lukioaikaan. Koska olen opiskellut monessa koulussa noitten aikojen jälkeen, en aivan tiedä, olitko kaikkien aikojen paras opettajani, mutta lukiossa päihitit kyllä kaikki mennen tullen. Ja miksi muka? Olit omien aineittesi, biologian ja maantieteen ylittämätön guru, jota oli helppo katsoa ylöspäin. Kokemuksesi omalta alaltasi oli vertaansa vailla; löit minut aina ällikällä, kun esittelit uskomattoman hienoja diakuviasi lukemattomilta matkoilta, jotka taisivat kattaa kaikki mantereet antarktista lukuun ottamatta. Olit myös uskomattoman hyvä valokuvaaja!
Jaksoit päivittää tietojasi, vaikka eläkkeelle jääminen kolkutteli varmasti mielessäsi jo tuolloin. Opetit niin selkeästi uusimmat geenitekniikan koukerot, että päätin hakea lukion jälkeen sinun ja Leena Palotien innoittamana Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin ja jäin täpärästi ilman opiskelupaikkaa. Ties missä olisin nyt, jos silloin olisin onnistunut laittamaan sen yhden rastin oikeaan ruutuun pääsykokeessa…
Opettajuudessasi oli hyvää juuri elämänkokemuksesi, laaja tietämyksesi opettamistasi asioita, oikeamielisyytesi ja pilkkeesi silmäkulmassasi. Olit säilyttänyt poikamaisuutesi iästäsi huolimatta. Jaksoit kannustaa minua ja muita oppilaita; muistan ikuisesti, kun korotin ainoana ikäluokastamme biologian numeroa. Sanoit, ettet ikinä ole vielä korotuskuulusteluissa nostanut päättöarviointia ysistä kymppiin. Vaikka jännitin kuulustelua kovasti, onnistuin ja kehuit minua. Se tuntui mukavalta.
Lukioiässä sitä kuvittelee olevansa tosi aikuinen. Niin ajattelin myös itsestäni; asuinhan jo omassa opiskelijaboxissani. Tunneillasi oli aina reilut säännöt, jotka koskivat kaikkia. Emme hälinöineet, vaan keskustelimme - ja pojat tietysti kysyivät ihmisen anatomiasta hieman hulluja kysymyksiä… Et kuitenkaan siitä suivaantunut; olithan varmasti kuullut ne kysymykset kymmeniä kertoja. Opettajana haluaisin olla samanlainen kuin sinä. Opettamani aine tosi on nyt vuosien kuluessa hieman muuttunut, mutta oma esimerkkisi on varmasti vaikuttanut myös omaan ”ajautumiseeni” alalle. Vaimosi, entinen matematiikan opettajani, oli hieman yllättynyt omasta ammatinvalinnastani, kun tapasimme erään yhdistyksen kokouksessa. Olinhan hieman erikoinen oppilaana jo ulkonäöltäni, mutta sitä se murrosikä teettää. Et koskaan arvioinut oppilaitasi sen mukaan, miltä he näyttivät, vaan sen mukaan, mistä he olivat kiinnostuneita.
Haluaisin omaksua sinulta oikeudenmukaisuutta ja kykyä olla innostunut omasta asiastaan koko loppuelämän. Nuorena opettajana välillä sortuu tyhmyyksiin ja karkeaan kieleen, mutta se ei ollut sinun syntisi ikinä. Koulustamme on lähtenyt useita oppilaitasi jatkamaan jalanjäljissäsi ja uskon sinun hyvällä opettajuudellasi olleen asian kanssa paljonkin tekemistä. Oma käsitykseni hyvästä opettajasta on muuttunut noista ajoista jonkin verran, mutta edelleen opettajan pitää olla itse kiinnostava ja kiinnostunut aiheestaan.
Toivottavasti olet jaksanut reissata ja nauttia elämästäsi myös eläkeiässä. Näimme kassajonossa muutama päivä sitten. Tervehdin, mutta en tiedä tunnistitko enää minua. Toivottavasti vielä ei dementia kuitenkaan vaivaa. Kun näen sinut polkemassa ”Oivallasi” yhä kohti lintujen bongailupaikkojasi, hymy pyrkii väkisin suupieliin.

Terveisin oppilaasi Helena

Kysely yliopisto-opiskelijoiden hyvinvoinnista Suomessa

Jo monta viikkoa sitten tuli sähköpostiin varmaan kaikille otsikon mukainen viesti. Osallistu nyt!!!
Itsekin sitten monen muistustusviestin jälkeen vastasin.
Näin jälkeenpäin ajateltuna kyselytutkimus oli tarpeellinen ja hyväkin, mutta erittäin puisevasti toteutettu. Tottakai lomakkeiden täytyy olla helposti luettavia, jos ne lähetetään kaikille Suomen yliopisto-opiskelijoille. Mutta mielikuvituksen käyttö tutkimuksessakin on sallittua!!

Valitettavasti en ottanut kirjoittamiani loppukommentteja talteen, mutta ne menivät jotakuinkin näin:

"Olen tehnyt yliopisto-opiskelusta erinäisiä ristiriitaisia havaintoja. Ensinnäkin en ollut uskoa korviani, kun jo ensimmäisenä päivänä minulle sanottiin, että pitäisi valita opintojen ja työnteon väliltä. Uskomatonta! Ja minä kun olin toivonut ajautuvani akateemisen vapauden ja aikuisen ihmisen valinnanmahdollisuuksien maailmaan!
Välillä tuntuu, että on suuri synti, jos sinulla on yliopistoon tulleessa "entistä elämää" takanasi; aiempia alaan liittyviä tai sivuavia opintoja ja olet jo valmiiksi omalla alallasi töissä. Tästä kaikesta suorastaan rokotetaan! En ymmärrä..."

Luulisi yliopistojen huoahtavan helpotuksesta, kun sen opiskelijoilla on jo alalle valmiiksi soveltuvia taitoja. Onneksi olen pystynyt luovimaan työn ja opintojen ristipaineessa, mutta helppoa se ei ole ollu, EI TODELLAKAAN!

Opettajuuden roolikartta 2

TYÖSKENTELYN OHJAAJA

Aineenopettajan olen työskentelyn ohjaajana mitä suurimmassa määrin. Käsin tekeminen on toisille erittäin terapeuttista, toisille taas ahdistavaa pakkopullaa. Työskentelyyn ja sen ohjaamiseen kuuluu monia osa-alueita ja rooleja, kuten seuraavat:

Työrauhan ylläpitäjä

Valitettavasti opettajalta kuluu huimasti aikaa tunnin aloittamiseen ja työrauhan ylläpitämiseen. Tutkitaan ja kerrataan, ovatko kaikki paikalla, välineet mukana ja missä vaiheessa kukin on menossa. Pienten alakoululaisten kanssa työrauhan ylläpitäjänkin on aivan erilaisessa roolissa kuin yläkoulun teinien kanssa. Opettamani aine saattaa yläkoulussa olla enemmänkin valinnaisaine kuin pakollinen, joten tällä on myös (toivottavasti) vaikutuksensa aineen opiskeluun ja työrauhan ylläpitämiseen. Kakkosluokkalaiset eivät pysty keskittymään vielä yhtä pitkää aikaa kuin vanhemmat oppilaat, joten opetustuokiot olivat lyhyitä ja taukoja runsaasti. Välillä tehtiin jotain aivan muuta ja palattiin taas ”alkuperäisen” työn ääreen.
Työrauhan ylläpitäjän täytyy olla reilu, eikä hän saa ottaa luokasta ketään erityisesti silmätikukseen. Sekä poikia että tyttöjä tulee ojentaa samoista asioista, yhtä vahvasti. Työrauhan säilyttämiseksi on erilaisia tekniikoita, jotka riippuvat myös yhteisesti sovituista pelisäännöistä. Harjoitteluluokassamme opettaja näytti luokalleen käsimerkin, josta luokka tiesi milloin on tulossa tärkeää yhteistä tietoa tai milloin vain pitää yksinkertaisesti hiljentyä kuuntelemaan. Näin opettajan välttämättä tarvitse aina korottaa ääntää, että saisi asiansa kuuluville. Tämä tosin toimii viiveellä, mutta vaikutti olevan mainio tapa.
Joskus, siis todennäköisesti päivittäin opettaja korottaa äänensä (olemme mielestäni suhteellisen kovaäänistä sakkia muutenkin), jotta saisi luokan hiljenemään. Se on perinteinen, käskyttävä tapa, josta tuskin koskaan pääsemme eroon.


Työskentelyn suunnittelija

Opettaja suunnittelee tuntinsa aina etukäteen; hänellä on tunnista etukäteen laadittu käsikirjoitus. Työskentelyä suunnitellaan opetussuunnitelman ja tietysti käytettävissä olevan materiaalin, kuten kirjojen pohjalta. Orientoivassa harjoittelussa oli mielenkiintoista suunnitella tunnin kulkua yksityiskohtaisesti alusta loppuun. Tosiasiassa olen suunnitellut tunteja hyvin erityyppisesti. Yläkoulun puolella ennen työhön tarttumista pitää tietää ensin jotain oppilaiden tasosta varsinkin taito- ja taideaineissa. Villasukkaa ei voida lähteä tekemään, jos ei ensin osata neuloa. Tämän takia tiedonvaihto ylä- ja alakoulujen välillä on ehdottoman tärkeää. Yhtenäisten peruskoulujen yleistyessä tämä ongelma poistunee osin.
Oppitunteja voi suunnitella hyvin eri näkökulmista. Opettajalla on käytössään monia oppimiseen liittyviä työkaluja ja työskentelymalleja, joita soveltaa käytäntöön. Joskus ei aina onnistu, vaikka kuinka olisi suunnitellut hyvän tunnin. Siksi opettajan täytyy olla tilannetajuinen ja soveltava ihminen, joka pystyy irtautumaan suunnitelmastaan tai muokkaamaan sitä nopeasti tilanteeseen sopivaksi.
Työskentelyn suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös eri vauhtia etenevät oppilaat. Eriyttäminen on mielestäni kuin kunnianosoitus oppilaille, jotka otetaan siis huomioon yksilöitä, ei vain yhtenä massaluokkana. Suunnittelussa otetaan siis huomioon askel askeleelta koko oppitunnin sisältö erilaisine tilanteineen kaikkineen.


Ohjeiden antaja, asiantuntija

Ohjeiden antaja lähestyy monessa mielessä asiantuntijaa. Opettajalla täytyy olla selkeä kuva siitä, miten kyseisen tunnin tehtävistä suoriudutaan ja oppilas vielä oppii tekemästään. Tämä tapahtunut oppiminen jäi harjoittelun aikana hieman epäselväksi ja keskustelimmekin aiheesta useita kertoja ryhmäpalavereissamme. Ohjeiden antaminen ja asiantuntijuus kulkevat käsi kädessä tuntein suunnittelun kanssa. Opettaja on voinut orientoitua työskentelemään enemmän esimerkiksi tietokonemaailmassa, joten hänellä on enemmän asiantuntemusta siltä alalta ja hän voi käyttää taitojaan myös opetuksessa monipuolisemmin.
Omassa tekemisessäni käsityöläisenä olen kiinnostunut monipuolisesti erilaisista käsityön tekniikoista enemmän kuin esimerkiksi estetiikasta. Kannustan oppilaita kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja toteuttamaan omat suunnitelmansa sitten haluamallaan tavalla, kunhan oppilaalla on ensin perustiedot, siis mahdollisuus valita työtapa.


Oppimisen tukija, työhön kannustaja

Kuten jo edellä mainitsin, oppimisen laatua ja viestien perille menoa on joskus hieman vaikea varmistaa. Toki esimerkiksi matematiikassa opettaja huomaa pian, onko oppilas mukana opetuksessa vai ei, mutta kuvittelisin sen olevan hankalampaa esimerkiksi ns. reaaliaineissa. Käsityössä taitojen kehittymisen huomaa myös hyvin, eihän taitojaan voi valehdella. Tietenkin voi käydä myös niin, että kotona äiti tai joku muu perheenjäsen voi hieman avittaa esimerkiksi neulomisessa. Itse ainakin neuloin joskus ystävättäreni toisen lapasen melkein kokonaan, koska hän ei kerta kaikkiaan osannut sitä tehdä.
Oppimista voi tukea monin eri tavoin. Tietysti ohjeita antamalla, mutta myös kannustamalla ja mahdollistamalla oppilaalle onnistumisen elämyksiä. Vaikka oppilaan taidot olisivat hyvät, hän tuskin saa käsitöistä irti kovinkaan paljoa, jos hän vaikkapa arastelee esitellä omia töitään tai ei uskalla edes yrittää. Työhön kannustamiseen opettajalla pitää olla hyvät työkalut.
Harjoittelun aikana toisen luokan oppilaita, varsinkin poikia piti kannustaa esimerkiksi virkkaamisen harjoittelemiseen. Jotkin opetussuunnitelmaan kuuluvat tavoitteet tuntuivat pojista ehkä liian ”tyttömäisiltä” ja heitä piti kannustaa yrittämään. Joillakin pojilla oli ihan hyvät virkkaustaidot, mutta he eivät halunneet viedä taitoaan eteenpäin. Monet tytöistä olivat jo harjoitelleet em. tekniikkaa kotona, mikä näkyi työskentelyssä. Osaa joutui kannustamaan lähes koko ajan vierellä istumalla, jotta he olisivat saaneet jotain aikaan. Mutta valmista tuli silti.


Motivaation ylläpitäjä

Jo alaluokilla oppimistulokset ovat hyvin paljon kiinni motivaatiosta, tai ehkä paremminkin keskittymistaidoista. Keskittymisongelmaisen oppiminen hälisevässä luokassa on ongelmallista. Lapset ovat motivoituneita oppimaan uutta, mutta opettajan on taas otettava huomioon oppilaidensa lähtötaso ja kannustettava heikompia oppijoita ponnistelemaan ja harjoittelemaan enemmän. Motivaation ylläpitämisen yhtenä osa-alueena on myös oikeanlaiset ja -tasoiset tehtävät. Muistan itse turhautuneeni käsityön tunneilla, koska osasin jo neuloa hyvin yläkoulun puolelle mennessäni. Silti en saanut kehittää taitojani eteenpäin, vaan minun täytyi opetella sukan neulominen ”uudelleen” koulussa. Tämä turhautti oppimistani todella vahvasti.

Opettajuuden roolikartta 1

Opettajan työssä toimitaan erilaisissa rooleissa, jotka ovat osittain päällekkäisiä tai vaihtelevat nopeallakin tempolla. Tässä tehtävässä pohditaan opettajuuden erilaisia rooleja ja teemoja. Päädyin käyttämään tehtävänannossa mainittuja rooleja niiden selkeyden vuoksi.


KASVATTAJA

Toimin orientoivan harjoittelun aikana opetusharjoittelijana alakoulun 2. luokalla, eli oppilaat ovat siinä vaiheessa vielä pieniä ja keskenään hyvinkin erilaisissa kehitysvaiheissa. Mielestäni luokanopettajan työssä kasvattajan rooli korostuu enemmän kuin aineenopettajan työssä. Koen olevani tulevana (ja nykyisenä) aineenopettajana roolimalli ja esimerkki aikuisten maailmasta. Aineenopettajana roolimme kasvattajana on siis pienempi ja asiantuntijuus korostuu. Kasvattajan rooli aineenopettajalla on enemmän työmotivaation ja kulttuurin välittämistä, harjoitteluapua oppilaalle tulevaa työelämää varten. Käsityö on mitä suurimmassa määrin kulttuurin ja perinteen eteenpäin viemistä.

Antoisaa koulutusta - vihdoin!

Menipä perjantaipäivä mukavasti OPH:n lukiodiplomeja ruotivassa koulutuksessa. Kiilasin mukaan koulutukseen uutena naamana, koskapa koulutustilaisuus järjestettiin Lappeenrannassa ja siellähän en ole pitkään aikaan käynytkään - edes sukuloimassa. Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Oli virkistävää nähdä uusia kasvoja ammattimaisessa ympäristöstä. Tuttujakin oli paikalla, sillä Saimaan oppimisverkon tyypejäkin oli paikalla, itseasiassa kouluttajan ominaisuudessa. Esittelin omia verkkokurssejani ja -materiaalejani (hieman hävetti, mutta ainahan wikit on kesken..) ja ihan kivaa palautetta niistä tuli.
Tärkein koulutuksen anti oli tutustua uusiin ihmisiin (kollegoihin :) ja pohdiskella lukiodiplomien tulevaisuutta ja yhteinäsitämistä ja ennen kaikkea tuomista nettigalleriaan kaikkien näköpiiriin. Tai edes kaikkien aineenopettajien näköpiiriin. Itse ainakin tarvitsen arvosteluun enemmän perspektiiviä; vuosittain näen kuitenkin vaan muutaman työkokonaisuuden. Mistä sitä muuten saa sitä perspektiiviä ja kokemusta kuin näkemällä paljon töitä!!!
Ja oli se sukulointikin hirmu kivaa.. :D

Vuorokaudessa tunteja 34..?

Mikä on kun ei taidot riitä -tai vuorokaudessa tunnit... Näyttää hassusti siltä, että kaikki mahdolliset tentit on siirrettävä touko-kesäkuulle, koska nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa lukea.
Tuskin löytyy aikaa millekään muullekaan, kun kaikki kummalliset kirjainlyhenteet hönkivät päälle: amka, opsu, vamu... Joka päivä pitäisi saada aikaan vähintään yksi raportti, essee taikka portfolio. Tuskin onnistuu työn siitä kärsimättä. Rauhallisesti katselen tilanteita ja teen valmiiksi vain pakollisen...
Muutenhan tämä toiminta menee ihan sekopäiseksi juoksentelemiseksi!