Opetus- ja kasvatusfilosofiani - opettajan käyttöteoriat
Opetus ja sen tutkimus -kurssilla olemme juuri pohdiskelleet omia henkilökohtaisia käyttöteorioita omassa työssämme. Listasimme erilaisia ajatuksia, joita opetus meissä herättää - melkolailla ajatuksenvirtatekniikalla. Seuraavassa esittelen tärkeimmät omat käyttöteoriani sekä valotan oman kasvatusajatteluni taustoja ja lähteitä.
- Käsityön erilaisten tekniikoiden oppiminen on tärkeää.
- Oppilas motivoituu paremmin pystyessään soveltamaan jo oppimaansa.
- Kun oppilaat pystyvät neuvomaan ja opettamaan toisiaan, syntyy kannustava ilmapiiri ja oppiminen syventyy.
- Opetuksessa pitää löytää jokaisen oppilaan omat vahvuudet.
- Ryhmädynamiikan parantaminen vaikuttaa oppimisympäristöön; oppilaat rohkaistuvat toteuttamaan itseään suunnittelussa.
- Käsityön opetusta on helppo integroida muihin oppiaineisiin; näin opitaan mielekkäiden kokonaisuuksien kautta.
- Opetuksessa on hyvä ottaa huomioon myös erilaisia ekologisia ja teknisia seikkoja; kierrätys, uudet innovaatiot, TVT.
- Erilaisten materiaalien kokeilu ja tuntemus edistävät oppimista ja motivaation syntyä käsityössä.
- Käsityö ja sen opetus tulisi nähdä eräänlaisena elämäntapana, pyrkimyksenä flow-ilmiöön.
- Oppilasta tulee kannustaa oman identiteetin löytämiseen, persoonallisten ratkaisujen tekemiseen ja kasvun tukemiseen.
Olen pitänyt omaa työskentelyäni käsitöiden parissa elämäntapana jo alakoulusta lähtien. Äitini opetti minulle kotona kaikki tärkeimmät käsityötekniikat, kuten neulomisen, virkkaamisen ja ompelun niksit. Opin neulomaan jo ennen kuin osasin lukea, ensimmäiset villasukat sain aikaan kantapäineen kaikkineen mennessäni toiselle luokalle ja ensimmäinen villapaita (jossa käytin jopa intarsiatekniikkaa) valmistui kolmannella luokalla.
Varsinkin lankatyöt ovat olleet lähellä sydäntäni, mutta myös uutta oppiessani ja huomatessani pystyväni tulkitsemaan käsityölehtien ohjeita (siis alakoululaisena) rohkeus kokeilla ja etsiä uutta on kasvanut. Suuri esikuvani kaikessa tässä on ollut äitini, joka on sekä opettanut että kannustanut eteenpäin valitsemallani tiellä. Tosin äiti ei ollut aina yhtä innoissaan, kun pilkoin hänen hankkimansa langat nukkien peruukeiksi ja testailin erilaisten materiaalien ominaisuuksia.
Opiskelin Kuopion muotoiluakatemiassa artenomiksi, valmistui vuonna 2002 tekstiilimuotoilun osastolta pääaineenani kudonta. Ammattikorkeakoulussa opiskelu vain syvensi identiteettiäni käsityöläisenä sekä antoi rohkeutta sekä omaan ilmaisuun että erilaisten tekniikoiden soveltamiseen. Myös vaihto-opiskelu ulkomailla antoi paljon tietoutta tietokoneavusteisesta suunnittelusta ja muualla käytössä olevista tekniikoista ja laitteista. Esimerkiksi Englannissa ei käytetä lainkaan meidän tuntemiamme laakakangaspuita kudonnassa, vaan tyypillisimpiä ovat jacquardpuut (tai niiden yksinkertaisemmat muunnokset) reikäkortteineen.
Oma opettamiseni on melko tekniikkalähtöistä, sillä uskon, että juuri tekniikoiden ja materiaalien tuntemus saa ihmiset innostumaan soveltamisesta etsimään itsennäisesti uutta ja käyttökelpoista ympäristöstään. Toisaalta, samalla tavalla, kuin itse olen oppinut käsityöstä, en toki usko kaikkien innostuvan. Käsityö on kumuloituva aine; ensin on opittava perusteet, joiden päälle voidaan lähteä etsimään uusia ideoita ja sovellutuksia.
Tärkeää käsityön luonteessa on mielestäni myös se, että opitaan auttamaan muita. Kun yhdessä tekeminen koetaan mukavaksi, voidaan oppia myös ongelmanratkaisua ja pohtia asioita yhdessä - spontaanisti. Tekeminen pitäisi kokea rentouttavana, ei kilpailemisena, kuka tekee minkäkin asian nopeimmin. Omien ideoiden toteuttaminen ja rohkeus tehdä persoonallisia töitä pitäisi olla käsityötuntien tärkeysjärjestyksessä melko korkealla. Kädentaitojen harjaantuessa paranee moni muukin taito.
Hyvään opettamiseen kuuluu mielestäni edellä mainittujen seikkojen lisäksi oppilaiden tasapuolinen kohtelu, reiluus ja erilaisuuden huomioon ottaminen. Opettajan tulee olla perillä aineestaan, ei vain toimia asiantuntijana, vaan innostuneena esimerkkinä. Tavoitteena tulisi olla itseilmaisun kehittäminen, omien vahvuuksien löytäminen ja itsetunnon kasvattaminen - kaiken kaikkiaan kasvaminen ihmisenä. Oppilas ei ole ainoastaan oppijan roolissa; hän on myös kanssakulkija sekä myötäeläjä, ryhmän jäsen, joka auttaa ja neuvoo muita omien kykyjensä mukaan.
Erilaisten oppijoiden kohtaaminen käsityön opetuksessa tulee aina vain ajankohtaisemmaksi, koska nykyisin viidenneksellä oppilasaineksesta on diagnosoitu jokin oppimisen vaikeus. Samat asiat eivät ehkä vaikeuta oppimista taito- ja taideaineissa kuin esimerkiksi reaaliaineissa, mutta samantyyppisiä asioita on otettava huomioon. Vaikkapa tehtävien annossa tulee olla tarkkana, että viesti menee perille, mittaaminen voi olla hankalaa matemaattisuutensa vuoksi ja erilaiset motoriset ongelmat tuovat haastetta opettajan työhön. Näistä kuitenkin on koulun arjessa selvittävä ja lisättävä koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Joskus työelämässä on muitenkin kummastuttanut se, ettei oppilaidet diagnoosit ole kulkeutuneet aineenopettajien tietoon, ja esim. kuullunymmärryksen häiriöt jääneet huomioimatta.
Kaiken kaikkiaan toivon, että oppilaani saavat kokea edes ajoittain käsin tekemisen iloa. Käsityöt ovat laaja toimintakenttä, jossa koskaan ei ole valmis ja täysin oppinut. Uusia haasteita löytyy varmasti, kunhan niitä on halukas etsimään.
