Halusin kokeilla erilaisia kuvioita ja siksi pirtojen kaikki puolet ovat erilaisia. Parhaiten onnistui koristelankapirran kolmiokuvio, jonka tein viimeiseksi. Harjoitus siis tekin hyvää "käsialalle". Hankalin kuvio oli saman pirran toisella puolella oleva kukkakuvio, jossa halusin jokaisen kuvion olevan yksittäinen. Tämä teki kuvion tekemisestä haastavaa ja jouduinkin korjailemaan lohjennutta puuta muutaman kerran.

Viimeiseksi käsittelin pirrat öljyllä (Tikkurilan Supi-laudesuoja), joka suojaa pirtaa kosteudelta ja likaantumiselta. Suojaöljy syvensi samalla myös puun väriä. Öljyn levittäminen oli helppoa. Aluksi yritin levittää sitä käsipyyhepaperilla, mutta piiden välit olivat hankalat käsitellä tällä tavoin. Lopullinen pinta tuli parhaiten tavallista leveää akvarellisivellintä käyttäen, ja pinnasta tuli mielestäni hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti