Työhyvinvointi ja opiskelu
En voi välttyä käsittelemästä ammatillisen kasvun välitehtävissä yhtä lempiaiheistani, nimittäin työelämän ja opiskelun sovittamista yhteen. Olen joutunut/ saanut kirjoituksissani lähes poikkeuksetta pohdiskella asiaa, joka on tällä hetkellä suuri elämäni ”nimittäjä”. Mutta olenko työssä käyvä opiskelija vai työn ohessa opiskeleva työläinen..?
Opiskeluaikainen työhyvinvointi – mitähän se mahtaa tarkoittaa..? Ensimmäinen opiskeluaikani oli vajaat kymmenen vuotta sitten, jolloin olin nuori opiskelija; sellainen, joka valmistuu oppilaitoksestaan ajoissa eikä käy juuri töissä kuin kesälomansa aikana. Äiti ja isä kustantavat osan taskurahasta ja lähettävät maailmalle säkillinen perunoita rinkassa. Nykyistä opiskeluaikaani tähdittää enemmän kiire ja stressi, joita aiheuttaa tietysti työelämän paineet. Kun aloitin opiskeluni Savonlinnassa, ajattelin iloisesti, että ”kyllähän” yliopistossa voi suorittaa kursseja omaan tahtiin” tai ”oman opintopolun löytäminen on lastenleikkiä työn ohessa”.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Yliopistokoulutus tuntuu olevan varsin jähmeää ja aikuisopiskelijalle ei tunnu olevan turvallista paikkaa, jossa hänen työhalujaan ei katsottaisi ainakin hieman karsaasti.
Opinnoissa jaksamisen ensimmäinen elinehto on mielestäni tietysti oma motivaatio. Miksi olen täällä..? Luulisin, että oma ala ja motivaatio opiskelulle ovat löytyneet, mutta jotenkin kaikki tuntuu niin jähmeältä. Miksi ei voida mahdollistaa nykyistä enemmän itsenäistä ja etäopiskelua! Työhyvinvointia parantaa tietysti myös erilaiset oppimisympäristöt sekä ennen kaikkea ympäröivät ihmiset. Vähän huonommassakin työympäristössä viihtyy, jos ympärillä oleva porukka on kuin yhtä suurta perhettä.
Pidän omaa työyhteisöäni erittäin paljon arvossa, sillä olen löytänyt monia hyvän porukan piirteitä ympäriltäni. Uutena työntekijänä joukkoon oli helppo ikään kuin sulautua; vanhemmat työntekijät eivät todellakaan kummastelleet uutta, intoa puhkuvaa työntekijää, vaan toivottivat tervetulleeksi. Kahvihuoneessa voi varmasti jutella kaikkien kanssa ja jokaiselta työyhteisöön kuuluvalta voi pyytää apua – ja tietää sitä myös saavansa. Työpaikan sisällä omiin asioihinsa voi vaikuttaa, kuten vaikkapa siihen, kuinka paljon vastuuta haluaa kantaa yhteisistä tiimeistä. Keskustelu ja toisten kuuleminen on yhtä tärkeää niin konfliktitilanteissa kuin palautetta jakaessa.
Tämä kaikki kuulostaa minusta hyvän työyhteisön ominaisuuksilta. Itse voi tietenkin myös vaikuttaa työhyvinvointiin oman käytöksensä ja panoksensa avulla. Kuka pitäisi siitä kahvihuoneessa juoruavasta kärttyisestä akasta, joka aina puhuu pahaa toisista heidän selkänsä takana.
Ben Furman, Tapani Ahola ja Harri Hirvihuhta kirjoittavat mainiosti kirjassaan Työpaikan hyvinvointi ja kuinka ne tehdään (2004) työhyvinvoinnissa onnistumisesta ja vastoinkäymisten ehkäisemisestä. Jos ongelmia tulee, antaa kirja myös hyviä vinkkejä ja harjoituksia myrskyjen yli pääsemiseen. Olen ollut mukana muutaman kerran koulutustilaisuuksissa, joissa ulkopuolinen konsultti on tullut tekemään kanssamme juuri vastaavanlaisia harjoitteita. Mutta miksi on pitänyt maksaa konsultille huikea palkkio, jos kirja olisi ollut meidän omissa käsissämme ja olisimme vetäneet harjoitukset itse..?
Furman ja kumppanit puhuvat kirjassaan paljon vuorovaikutuksesta ja välittämisestä. Toki on tärkeää, että kokee työyhteisössä olevansa suvereeni jäsen, jonka ei tarvitse varoa olemistaan ja työtään – eikä varsinkaan ahdistu jatkuvasti epävarman työpaikkansa puolesta. Itse en tiedä, jatkuuko työsopimukseni ensi syksynä, mutta nyt ainakin nautin työstäni ja siihen kuuluvista ihmisistä täysin siemauksin. Vuosi kerrallaan.
Toki opettajan työhyvinvointiin vaikuttaa myös muut kuin työkaverit. ”Asiakkaina” eli oppilaina voi olla hyvinkin erialisia tyyppejä; joitakin odottaa näkevänsä seuraavana työpäivänä, jotkut taas haluaisi kiertää kaukaa. Oppilaat ja heidän lähipiirinsä, perheensä ja sukulaisensa luovat koulun verkoston, jonka piirissä lopulta työskennellään. Ongelmatilanteita huoltajien kanssa tulisi harjoitella, sillä ensimmäiset konfliktit saattavat tulla ”puun takaa” ja varoittamatta. Miten silloin nuori opettaja pystyy reagoimaan oikein, kun ei vastaavista tilanteista ole oikein kokemusta. Itselläni oppi tuli kantapään kautta, mutta muutama kiukunkyynel tuli jälkeen päin tirautettua.
Oppia siis ikä kaikki, ja oikeastaan kokemuksen luoman itsevarmuuden ja oman luovuuden varassa on hyvä tehdä töitä opettajana. Tulevaisuuden haasteet ovat mitä moninaisimmat, mutta niihin on tartuttava rohkeasi. Itse muokkaamme koulujärjestelmäämme juuri siihen suuntaan kuin haluamme, joten työstä ja valitsemastamme urasta nauttimaan, hop hop!
